CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

tiistai 14. lokakuuta 2008

Anu Suomesta =)

Olen yrittänyt saada tämän uudenkarhean blogini "itseni näköiseksi", mutta en ole vielä onnistunut siinä. Pikkuhiljaa teen muutoksia ja lisäyksiä. Eniten kaipaan jotain kivaa pohjaa, jossa olisi vähän väriä ja jokin kuva ylälaidassa. Muutaman ihan kivan olen löytänyt mutten ole osannut asentaa niitä. Tyhmä minä! :(

Tuo oma profiili mietityttää minua kovasti. Siinä olisi varmasti hyvä kertoa jotain muutakin kuin kuin että asuinpaikkani on Suomi. En ole kuitenkaan halukas paljastamaan itsestäni kovinkaan paljon asioita - ainakaan tällä hetkellä. Olen siis Anu Suomesta. =)
No, tokihan olen kertonut ja tulen kertomaan jatkossakin paljon juttuja itsestäni. Moni on varmasti arvannut missä kaupungissa asun, missä olen ollut töissä ja tiedä vaikka joku olisi tunnistanutkin minut. Ei se haittaa. En vain ala niitä erikseen kertomaan tuolla profiilissa.

Seuraamiani blogeja olen laittanut vähän esille. Noiden linkkien lisäämiseen minulla oli valtavan suuri kynnys! Taistelin jo edellisen blogini aikana saman asian kanssa. Ongelmana on se, että tunnen eriarvoistavani blogit, kun laitan vain muutaman esille. Kaikki blogit ovat omalla tavallaan arvoikkaita ja hienoja!!! En vain voi mitenkään laittaa niitä kaikkia tuonne sivupalkkiin. *huokaus* . Tuo on pirskatin pieni otanta niistä joita seuraan!

Tunnustan olevani melkoinen himobloggaaja. Enimmäkseen seuraan käsityö-, sisustus-, keräily- ja eläinaiheisia blogeja. Käsityö- ja askartelublogeissa käyn siksi, että näpertelen kaikenlaista pientä itsekin aina silloin tällöin. Eläinaiheisissa blogeissa käyn yksinkertaisesti siksi, että olen hyvin eläinrakas. Käsityö- ja eläinihmiset ovat tunnetusti myös leppoisaa porukkaa. Valokuvauksesta en ymmärrä hölökäsen pölähystä! En siis osaa itse ottaa hyviä kuvia, mutta kauniiden ja mielenkiintoisten valokuvien päälle ymmärrän paljonkin. Onneksi olen löytänyt lukemattomia ihania valokuvaukseen erikoistuneita blogeja. Yhdessä niissä on valokuvia täältä kotikonnuiltani ja se on erityisen ihanaa. Eniten aikaani kulutan kuitenkin kaikissa sisustukseen ja vanhoihin esineisiin liittyvissä blogeissa.

Sivupalkkiin olen kerännyt joitakin minua kiinnostavia sivustoja. Ne ovat vielä aikalailla sekaisin, mutta pikku hiljaa selkiytän niitäkin.

Haluan vielä kertoa, että tykkään kovasti kommenteista! Pärjään vallan mainiosti ilman niitäkin enkä lopettaisi kirjoittamista vaikken saisi enää yhtään ainoata. Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin vaikkei niihin vastauksia odotettaisikaan. Kaikkien kommentin heittäneiden blogeihin menen myös aina kurkkimaan - tietysti. Sieltä sitten eksyn taas johonkin uuteen blogiin ja sieltä taas uuteen..

Tällaista tämä minun bloggailuni on.
Tulipahan tuokin selostettua vaikken edes tiedä miksi. ;)

6 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Mielestäni mukava lukea näitä juttujasi :) Olen myös iloinen kun blogini on päässyt tuonne sivupalkkiisi. Hypin pieniä mutta sitäkin tömähtelevämpiä riemuloikkia asian johdosta :) Itse olen nykyään innokas bloggailija, tuntuu että olen ihan koukkuun asti jäänyt. Bloggailu on vain niin mukavaaaa! :)

Anu kirjoitti...

Marika - Sinun juttujasi vasta mukavaa onkin lueskella! Ja ne eläinkuvat.. Voi juukeli! =)
Puppe on sulattanut sydämeni täysin. Rudi myös. Toki muutkin lemmikkisi ovat ihania. Blogistasi minulle tulee mieleen ajat jolloin minullakin oli koiria..
Bloggaus on kivaa, mutta "koukuttavaa"!

Nia kirjoitti...

Täällä ilmoittautuu myös yksi bloggaukseen hurahtanut!

Kirjoittele ja kommentoi vaan itsesi kyllyydestä, niin sitä pitääkin! Siitä se kaikki riemu lähtee. Niin minäkin teen:)

tia kirjoitti...

Bloggailu on kivaa, sitä pyrähtelee tuttujen sivuilla ja voi löytää myös ihan uusia kunhan lähtee harhailemaan.

Marjukka kirjoitti...

Bloggailu on hurjan kivaa. Jos joka päivä ei ehdi käymään tutuilla sivuilla, harmittaa niin vietävästi.
Ihailen suuresti niitä, joilla on tuo kertomisen taito (kuten sinullakin), itsellä sitä ei ole, joten laittelen lähinnä kuvia blogiini.

Anu kirjoitti...

Marjukka - HÖPÖ HÖPÖ! Sinullahan lentää juttua loistavasti!!!

Tia - Olen löytänyt blogisi kautta jo monta ihanaa blogia. Kiitos ja anteeksi, että olen "loisinut" siellä kommenttilootissa. =D

Nia - Joo, sen teen eli kommentoin oikein riesaksi asti kaikkialla - sinunkin blogissasi.

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen