CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

maanantai 27. lokakuuta 2008

Karmee väsymys!

Minulta on irronnut tosi heikosti juttua viime päivinä. Pari rankkaa päivää vei minulta täysin voimat enkä ole jaksanut kirjoitella mitään.


Launtaina minulla oli vain neljän tunnin työpäivä, mutta ne tunnit olivat äärettömän stressaavia. Perjantaina pomo kehotti minua varautumaan kovaan ruuhkaan, mutta en voinut uskoa millainen päivästä tulisi! En todellakaan..

Avasin myymälän kymmeneltä. Asiakkaita kävi tasaisesti ensimmäisen tunnin ajan. Yhdentoista aikaan pienen pieni myymälä olikin jo tupaten täynnä asiakkaita. Minä naputin kassaa ja poukkoilin sinne tänne hintoja ja tuotteita etsien. Esittelin parhaani mukaan minulle vielä osittain outoja tuotteita ja toivoin etten puhu puppua missään kohdassa. Pahimmillaan minulla oli edessäni kolmihaarainen jono!!! En voinut pitää pienintäkään taukoa. On se onni ettei minulla ollut vessahätää. Kun sain ruuhkan jokseenkin purettua vilkaisin kelloa - se oli 14.20. Oho! Myymälän oli määrä mennä kiinni kahdelta. Kipitin sitten sulkemaan ulko-oven ja jatkoin rauhassa sisällä olevien asiakkaiden palvelemista. Kello oli puoli, kun viimeinen asiakas lähti myymälästä. Huokaisin syvään, kävin juomassa vettä ja laskin kassan. Hyvänen aika mikä päivä!!!

Kävin ihan ylikierroksilla, kun läksin töistä. Päivän tapahtumat pyörivät mielessäni ja se kokemani ruuhka tuntui jotenkin epätodelliselta. Päätin kävellä muutaman kilometrin lenkin ja soittaa ystävälleni samalla. Minun oli pakko päästä kertomaan kokemuksestani jollekin. Kun tulin kotiin niin kömmin peiton alle ja otin tunnin unet. Sen jälkeen olin jo rauhallisempi.

Työt ovat pyörineet mielessäni eilisen ja tämän päivän. Mieleeni tupsahtaa kaikenlaisia juttuja lauantain työpäivästä. Pelkään tehneeni paljon virheitä siinä ruuhkassa. En voi sietää virheitä!!! Olen aina ollut täydellisyydentavoittelija tekemisissäni. Minut on kasvatettu siihen, että virheitä ei saa tehdä! Lapsena minua ja sisaruksiani kuritettiin mikäli epäonnistuimme jossakin. Parivuotisen terapiani aikana jouduin palaamaan noihin aikoihin yhä uudestaan ja uudestaan. Terppa sai minut lopulta tajuamaan miksi vaadin itseltäni aivan liikoja nyt aikuisena. Virheitä tehdessäni tai huonosti tehtävistä suoriuduttuani olen mielettömän kiukkuinen ja rankaisen itseäni mitä omituisimmilla tavoilla. En tee sitä huvikseni! En nauti siitä! Teen sen totutusta tavasta. Olen sisäistänyt tuon tavan jo lapsuudessani enkä pääse siitä eroon vaikka kuinka yritän. Parempaan suuntaan olen kuitenkin menossa eli olen jo jonkin verran kiltimpi itselleni. Tästä joskus lisää.

Eilen minulle puhkesi sitten myös stressi-ihottuma. Sitä saan kämmenselkiin ja silmien ympärille silloin, kun olen hyvin stressaantunut. Tämä ihottuma harmittaa, mutta toisaalta se on myös hyvä merkki minulle. Sen ilmestyessä tiedän olevani väsynyt ja tajuan ottaa rauhallisemmin. Mikäli en saa stressiä laukaistua niin siitä seuraa uusia pahempia oireita kuten paniikkihäiriöitä. Joudun koko ajan tarkkailemaan itseäni. Tutkailen varoitusmerkkejä joita kehoni lähettää. Minulla on takana vaikeita vuosia. Olen kokenut masennuksen ja työuupumuksen. Olen ollut täysin työkyvytön. Olin pari vuotta sitten aivan satavarma siitä etten palaisi enää koskaan myyntityöhön. En jaksanut silloin olla lainkaan ihmisten ilmoilla. Olin aikamoinen erakko. On suoranainen ihme, että olen saanut itseni tähän kuntoon. Otin melkoisen riskin ottaessani vastaan nykyisen työpaikkani. Yksintyöskentely on raskasta ja ensi vuonna vastuu myymälän toiminnasta on suuri. Parina viime päivänä olen miettinyt sitä, että olenkohan tosiaan haukannut liian ison palan. Aika näyttää...

7 kommenttia:

Hilkka kirjoitti...

Minusta on hyvä, että olet ottanut juuri tuon työn vastaan. En missään nimessä vähättele menneisyyden peikkojasi, mutta jonkin asian - tässä tapauksessa työn - vaihtaminen epäonnistumisen tai murtumisen pelosta ei ainakaan tee mitään hyvää. Siinä oppii ainoastaan, että peikolta voi piiloutua. Ja jos siihen junaan lähtee, löytää itsensä auttamatta suosta. Uusia peikkoja tulee esiin sieltä ja täältä ja yltä ja alta, eikä enää ole nurkkia, joiden taakse hävitä.

Elämä on oppimista. Sinä olet oppimassa. Olet siis kasvattavassa ja hyvässä elämänvaiheessa. Paljon paremmassa kuin silloin, kun vielä ryntäilit kuin päätön tietämättä mistä on kyse. Paljon paremmassa kuin silloin, kun pidit kiinni lapsuutesi opeista osaamatta niitä kyseenalaistaa. Ihminen uupuu, kun ei ymmärrä omaa tilaansa, eikä käsittele asioita. Sinä olet käsitellyt. Olet kasvamassa oman elämäsi 'herraksi'. Ja olet vahvempi kuin kurittajasi, jotka todennäköisesti olivat piilossa oman lapsuutensa mörköjä jatkaessaan pirullista, vääristynyttä kaavaa. Hyvä, että sinä olet ymmärtänyt pyristellä esiin piilosta.

tia kirjoitti...

Kun avasin sivusi ja tuo löhöilijä tuli ensin vastaan räjähdin nauramaan on niin hulvattoman näköinen.

Raskaita nuo kiireiset päivät ovat ennen kun tottuu uusiin juttuihin ja tietää vastata asiakkaille ilman lunttausta.

Hyvin olet päässyt eteenpäin ja ole itsellesi armollinen, anna aikaa oppia asioita, tsemppiä ja ota välillä kuten tuo karvapallo ;-)

Anu kirjoitti...

Hilkka - Kirjoituksesi sai minut itkemään vuolaasti. Siitä onkin aikaa, kun viimeksi itkin. Luulin, että olen kadottanut sen ominaisuuden. Onneksi en sillä itku tekee hyvää välillä. Se puhdistaa sisintä.
Kirjoitit hienosti. Tunnen sisimmässäni miten ymmärrät minua. Miten voitkin ymmärtää noin hyvin..?!!
Kiitos jokaisesta sanastasi. Kiitos kannustuksesta. Kiitos ymmärryksestä. Se mitä nyt tarvitsin oli juuri ymmärrys ja kannustus. Kiitos Hilkka, kun potkaisit minua persaukselle. ;)

Anu kirjoitti...

Tia - Eikös olekin ihana kuva! Kaivoin pitkään netistä jotain väsyneen tyypin kuvaa jonka saan napata mukaani. Tuon sitten vihdoinkin löysin.

Yhtä kiireisiä päiviä työpaikassani on vain muutaman kerran vuodessa. Minulta otettiin ikään kuin luulot pois heti tässä alussa. Selvisin kunnialla. Jes! Väsynyt, mutta onnellinen siis. =)

Tilda kirjoitti...

Voimia sinulle Anu!

Ritva kirjoitti...

Minäkin toivon sinulle voimia ja kannustusta - ota päivä kerrallaan ja suo itsellesi väsymys työpäivän jälkeen - rentoudu ja kuuntele rentoutuskasetti tms....rauhoittava tee ja jalat pöydälle, anna ajatusten virrata ....>Tsemppiä, kyllä sinä pärjäät, kirjoituksistasi säteilee sellainen voima, että siitä olen aivan varma!

Anu kirjoitti...

A - Kiitos! Olo on onneksi taas hyvä.

Ritva - Kiitos sinullekin neuvoista ja tsemppauksista.
Vai että kirjoituksistani säteilee voima. Yllättävää. Minä luulin, että minua pidetään hirvittävänä ruikuttajana ja siksi kirjoitin seuraavan tarinankin.

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen