CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

tiistai 14. lokakuuta 2008

Karmee yö!

Onneksi yö on takana. Nukuin valtavan levottomasti ja heräsin melko tarkalleen tunnin välein koko aamuyön ajan. Joka kerta katsoin kelloa ja ihmettelin eikö vieläkään ole aamu. Yö tuntui puolta pidemmältä kuin normaalisti. Ikävän mausteen yöhön antoivat unet joita näin. Aina herätessäni muistin edellisen uneni. Ne olivat toinen toistaan ikävämpiä. Pahimman näin kuuden ja seitsemän välillä...

Unessa olin isossa puisessa soutuveneessä jonkun miehen ja pikkupojan kanssa. Oli ukkosenilma ja salamat räiskyivät. Minua pelotti. Mies rauhoitteli minua ja selitti etteivät salamat varmastikaan iskisi veneeseen mikäli pitäisimme veneen tietyssä asennossa ja hän nosti sen omituiseen pystyasentoon. Pää jossa hän istui oli aivan veden pinnalla ja minä tietenkin keikuin korkealla metrin verran veden pinnan yläpuolella. Tärisin kuin horkassa. Ihmettelin sitä eikö salama iskisi juuri siihen päähän, joka on korkealla eli siis minuun!?! Mies sanoi: "Jos sattuu iskemään niin toivotaan, että se on tyhjä.". Mietin mielessäni mitähän ne sellaiset tyhjät salamat ovat. Pelkäsin ihan sairaasti mutten voinut tehdä mitään. Sitten poika meni uimaan ja mies nukahti veneen toiseen päähän. Vene ajelehti omia aikojaan järvellä ja minä olin aivan avuton. Hukkasin pojan silmistäni ja yritin herätellä miestä - huusin ja tönin häntä. Ei, hän vain nukkui. Vai nukkuiko..? Ei, kukaan ei voinut nukkua niin sikeästi ettei heräisi vaikka lähestulkoon hakkasin häntä. Tajusin, että mies oli saanut sairauskohtauksen tai peräti kuollut. Poikaa ei näkynyt mistään. Ukkonen jyrisi, salamat löivät ja minua pelotti. Yritin huutaa apua, mutta kurkusta ei kuulunut mitään - ei mitään. Pihisin vain. Olin aivan hysteerinen!

Heräsin! Luojan kiitos, että heräsin! Ka-ma-la uni! En edes yrittänyt nukkua enää sen jälkeen.

Olen tässä ihmetellyt mistä tuollainen uni oikein tuli. Joistakin peloistanihan se varmastikin aiheutui. Vai olisikohan täysikuulla osuutta asiaan.....?



(kuva täältä: Glitter Graphics)

6 kommenttia:

Hilkka kirjoitti...

Minäkin nukuin todella huonosti - selvästi täysikuun takia, mikä on melko harvinaista, koska nukun yleensä aina huonosti, eikä syitä voi eritellä sen ihmeemmin. Nyt oli syynä kuu. Kuuhulluus on melko helposti tunnistettavissa.

En muista, olenko koskaan varsinaisesti nähnyt painajaisia kuun takia. Ehkä sinä olet kuuhullumpi kuin minä.

tia kirjoitti...

No olihan uni, varmaankin tuo kuu-ukko aiheutti osittain tuollaisia juttuja. Helpotus että ei ollut totta.
Toiset eläytyvät myös voimakkaammin tilanteisiin.

Nia kirjoitti...

Mikä ihme siinä taas on. Minäkin nukuin huonosti ja jälleen ne kisuliinitkin riehuivat koko yön :S Loppuviikosta on varmasti huisit silmäpussit ja helpissä puhelen ihmisille höpöjä :P

Anu kirjoitti...

Olen aina epäillyt olevani kuuhullu, koska aina täydenkuun aikaan uneni ovat aivan järjettömiä! Toisaalta, kun oikein järkeilee niin eihän kuu voi tehdä ketään hulluksi. Eihän..? Taidan olla muuten vaan vähän "ding dong". =D
Aion kirjoittaa joskus lisää näitä unijuttujani. Yksi huippukarmea uni ei unohdu koskaan..

Marjukka kirjoitti...

Minulla tuota "kuuhulluutta" ilmenee myös.
Näen silloin unia (jos yleensä saan unen päästä kiinni), joita en yleensä aamulla enää muista, paitsi joskus, kun on ollut oikein paha uni.
Seuraavan päivän sitten mietin, mistähän tuokin uni tuli.

Anu kirjoitti...

Marjukka - Olisikohan kuuhulluutta sittenkin olemassa...?

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen