CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

perjantai 31. lokakuuta 2008

Töitä ja tonttuilua

Minulla on kolme todella hurjaa työpäivää takana sillä myymälässä on ollut vuoden vilkkain sesonki. Pienen pieni myymälä on ollut tupaten täynnä asiakkaita. Käytävillä ei päässyt välillä eteen eikä taakse päin. Kassajärjestelmämme on hyvin kimurantti eikä meillä ole mitään viivakoodilukijoita. Kassankäyttöni on vielä niin hidasta, että tehtäväkseni jäi pääasiassa asiakkaiden opastaminen, ostosten pakkaaminen kasseihin, hyllyjen täyttäminen yms. En voi muuta kuin ihailla myymälänhoitajan rauhallisuutta siinä tilanteessa, kun kassajärjestelmään tuli vika ja kaupanteko tyssäsi täysin. Jonossa oli sinä hetken arviolta 15 ihmistä. Hän soitti jollekin asiantuntijalle ja selvitteli vikaa hänen kanssaan. Hän nakkasi silloin minulle käteiskuittivihkon ja kehotti tekemään kauppaa sen avulla. Just joo! Sepä vasta nopeata olikin. Kymmenen tuotteen nimi ja hinta käsin kirjoitettuna, sitten yhteenlaskettu summa ja lopulta rahat pois. Siihenhän olisi mennyt 5 minuuttia/asiakas! No, en kerennyt tehdä yhtään kuittia loppuun, kun kassa toimi taas. Jee jee!!! Sitten minä taas pakkasin tavaraa muovikasseihin. Toimenkuvani oli siis kassittaja. =D
Hyvin meni taas työpäivä ja olin hyväntuulinen tullessani kotiin. Täytyy sanoa, että vielä paremmalle tuulelle tulin löytäessäni erään kätköni astiakaapista:

Nyt minulla on edessä parin päivän vapaa. Huomiselle päivälle minulla on mukavia suunnitelmia. Menen nimittäin aamupäivällä ystäväni luo askartelemaan tai tarkemmin sanottuna tonttuilemaan. Ystävälläni on joku kiva huovutetun tontun ohje ja hän sanoi, että tonttuilu olisi paljon mukavampaa minun kanssani kuin yksin. Meillä on suunnitelmissa myös väsätä paperilankapalloja. Minulla on niitä varten mustaa ja tummanharmaata paperinarua. Löytyypä kaappieni kätköistä Decoupage-lakkaakin. Mitäpäs minulta hamsterilta ei löytyisi! =D

Nyt alan penkomaan käsityökaappiani. Pakkaan tänä iltana kaikki tarvittavat askartelutarvikkeet kassiin, että olen heti aamulla valmiina lähtöön. Vähän hassua, että joudun laittamaan kellon soimaan tuon tonttuilun vuoksi. Aikainen askarteluajankohta johtuu siitä, että ystävälläni on puoli kahden jälkeen muita menoja.
Saas nähdä mitä saamme aikaiseksi vai saammeko yhtään mitään.

5 kommenttia:

Ritva kirjoitti...

Onpa sulla ollutkin sitten hutketta, onneksi saa nyt sitten levätä - jollet ota tonttuilua sitten liian tosissaan :))
Mukavaa viikonloppua, näytähän blogissasi tuloksia tontuista...

tia kirjoitti...

Sitä teidän kaupassa oltiin kuin Amerikoissa pakkaamisen suhteen....

Hienoa, että hyvä mieli ja hyvänmielen tapaaminen huomenna tonttuillen ;-)

Anu kirjoitti...

Ritva - Hulinaa ja huisketta oli tosiaan. Eihän me toki tonttuilla tosissaan. Höpötetään kuulumisia, nauraa käkätetään ja tökitään tonttuja siinä sivussa. =D
Jos saan jotain aikaiseksi niin voinhan tänne laittaa kuvan.
Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

Tia - Joo, Ameriikan malliin pistettiin menemään. Hih! Ei muuten yksikään asiakas valittanut vaikka joutuivat etsimään tuotteita hirvittävässä tungoksessa ja jonottamaan vielä sen päälle. Uskomatonta ja ihanaa!

minde kirjoitti...

Enpä heti ekalla katselulla tajunnu...ihmettelin vaan miksi tälle kätkölle tullu selitystä...mutta siellähän pilkisti jotain vielä parempaa;)

Anu kirjoitti...

Minde - Niinpä niin, siellä tuo ihanuus lymyili astioiden takana. Ihana löytö oli!

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen