CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

torstai 30. huhtikuuta 2009

HAUSKAA VAPPUA KAIKILLE !


glitter-graphics.com

keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Muodissa mukana!

Olen tässä viimeisen viikon aikana tuskaillut vaatteitteni kanssa. Kaikki kaapeistani löytyneet vähänkin kevyemmät vaatteet ovat olleet minulle liian isoja ja tämän kevään/kesän muodista ne ovat todella kaukana. Vapun jälkeen on siis aika lähteä hieman vaateostoksille, että kehtaan pörrätä ihmisten ilmoilla.

Äsken kuitenkin bongasin Iltalehden sivuilta jutun, joka todistaa minun olevan ajan hermolla edes jossakin asiassa. Otsikossa lukee:

HALUTTOMUUS ON MUOTIA



glitter-graphics.com

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Semmarit

Ellei joku ole vielä tutustunut Seminaarinmäen Mieslaulajiin eli tuttavallisesti Semmareihin niin nyt olisi jo korkea aika. Tässä olisi aika kattava otanta heidän heilumisestaan ja laulannastaan:

Semmarit Showcase


Ellet jaksanut keskittyä äskeiseen niin toivottavasti tähän seuraavaan kuitenkin. Istu, laita silmät kiinni ja kuuntele sanoihin keskittyen. Kappale vaikuttaa valtavan synkältä, mutta kyllä siellä lopussa on toivon kipinä.



Tiedän mistä kaverit laulavat. Muistan kuinka kuuntelin tuota kappaletta masentuneena ollessani. Maanantait (muutkin päivät) tuntuivat juuri tuolta. Onneksi ne ajat ovat ohitse!

En usko, että jaksan olla koneella ennen ensi perjantaita sillä minulla on edessä toooooodella rankkoja työpäiviä. Nyt koetellaan meikäläisen kanttia eli sitä saanko pidettyä paniikkihäiriöt ja muut ahdistukset poissa kovan paineen alla. Toivottavasti!

Aurinkoista ja pirtsakkaa tulevaa viikkoa toivottelen kaikille tänne eksyneille!!!

Pihassani on surmanloukku!

Torstaina tapahtui Oulussa ikävä onnettomuus, jossa pikkutyttö jäi pyöräilykypäränsä remmistä kiinni kiipeilytelineeseen. Sen jälkeen netissä on ollut juttua siitä ovatko kyseiset telineet turvallisia. Ainakin jokunen asiantuntija on sitä mieltä ettei sellaisia telineitä pitäisi olla missään nimessä käytössä missään! Ne ovat heidän mukaansa surmanloukkuja.

Vaan mikäpä se onkaan meikäläisen pihassa. Ettei vaan aivan samanlainen..

Ruokaa roskiin?!

Suustani kuului äsken: "OHO!". Se oli kommmenttini Iltasanomien verkkosivuilla olevalle "Vanhaa ruokaa? - ei vaan syötävää" -jutulle, jossa kerrotaan tämä:

Nelihenkinen amerikkalaisperhe heittää ruokaa pois keskimäärin jopa reilut 50 kiloa kuukaudessa.

Siis 50 kiloa kuukaudessa..!?! Otin ihan laskimen esille ja laskin paljonko se on päivässä. Sehän on n. 1.6 kg. Kamala määrä! Onneksi meillä Suomessa ei ole niin huono ja sanoisinko suorastaan sairas tilanne! Meidän tilanteestamme juttu kertoo:

Suomessa määrä on arviolta 70 kiloa henkeä kohden vuodessa.

Vai onko tilanteemme sittenkin yhtä huono..? Amerikkalaisten kohdalla on puhe nelihenkisestä perheestä ja kuukaudesta. Suomalaisten kohdalla taas aikajakso on vuosi ja puhe on yhdestä henkilöstä.

Unenpöpperöisenä yritin saada lukemat päässäni vertailukelpoisiksi, mutta eihän siitä mitään tullut. Otin laskimen uudestaan esille ja muutin vuoden kuukausiksi, henkilön nelihenkiseksi perheeksi,.. *huokaus*

Lopulta uskoin, että tilanne on parempi meillä kuin jenkeissä. Onneksi on!

Tuo juttu sai minut pohtimaan omaa tilannettani ja sitä mitä ruokia olen heittänyt tällä viikolla pois. Muistinvirkistykseksi kävin kurkistamassa biojäteastiaanikin. Olen aivan varma siitä, että olen heittänyt pois vain kaksi porkkanaa. Sekin on liikaa!

Myönnän, että heitän joinakin viikkoina enemmän ruokaa pois. Parantamisen varaa minulla olisi leivän kohdalla. Tykkään tosi paljon leivästä, mutta vain tuoreesta leivästä. Lempparileipäni myydään isoissa pakkauksissa ja pakastan siitä osan heti, kun tuon sen kaupasta kotiin. Joskus harvoin pakastaminen unohtuu ja on aivan satavarmaa, että osa leivästä menee parin päivän päästä roskiin. Se on to-del-la tyhmää!!!

Täytyykin taas petrata tässä asiassa. Tavoitteena on se ettei ensi viikolla mene roskiin mitään! Saas nähdä onnistunko siinä...

lauantai 25. huhtikuuta 2009

Mad World

Olen seurannut vuodesta toiseen American Idolia. Kärkisijoille päässeet laulajat ovat olleet aina huikean hyviä. Tänä vuonna minua kiinnostaa eniten Adam Lambert. Kaveri pystyy laulamaan hyvin erilaisia kappaleita ja mikä parasta - omalla tyylillään. Tänään Adam esitti kappaleen Born To Be Wild. Adam veti kyllä parastaan lavalla. Mieletöntä menoa! Tällainen vanha muijakin melkein kirkui ruudun takana.

Jokunen aika sitten Adam esitti kappaleen Mad World. Sekä Adamin esitys että kappale tekivät minuun suuren vaikutuksen ja kylmät väreet kulkivat vartaloni läpi.

Tässä kuitenkin Gary Julesin versio kappaleesta:

Jokohan sitä tohtisi..

...luopua talvisaappaista ja sukkahousuista..



Kyllä nyt taitaa olla sen aika. Ei sitä vaan nuorena miettinyt tällaisia asioita. Kun kevätaurinko lämmitti vähänkin niin heti lensi takkikin päältä. Ei siinä auttanut äidin varoitukset vilustumisesta.

Tällaisista pienistä asioista sitä huomaa tulevansa vanhaksi...

Ihanaa kevätpäivää kaikille!!!

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Päätin oppia

Aamulla päätin opetella kuvakollaasin tekemisen. Ei se niin vaikeata ollutkaan kuin etukäteen luulin..

Abstraktia

Kun etsiskelin mieleistäni blogipohjaa niin selasin erityisesti abstrakteja pohjia. Löysin kymmeniä mieleisiäni Byzan.comista. Päädyin kuitenkin tähän vinkeään pohjaan. Nuo sukat hurmasivat minut niin totaalisesti.

Niin... Tykkään kovasti abstraktista taiteesta. Olen aina tykännyt. Muistan kuinka jo ala-asteen kuvaamataito- ja käsityötunneilla tein mieluiten ei-esittäviä juttuja. Opettajien mielipiteet niistä jakautuivat selkeästi.

Seinilläni minulla on kolme isoa Kaj Stenvallin kehystettyä taidejulistetta. Ensimmäisen niistä ostin vuonna 1999. Se on minulle omalla tavallaan hyvin tärkeä enkä luopuisi siitä ihan hevillä.

Stenvallin teosten lisäksi minulla on myös yksi Wassily Kandinskyn kehystetty taidejuliste. Sillä on kokoa 74x74cm. Se on saanut useammaltakin vieraaltani täystyrmäyksen! Ei se minua haittaa. Minä tykkään siitä ihan valtavasti! Otinpa siitä äsken kuvankin tässä sohvalla istuskellessani. Kuvaan näytti tulevan hieman heijastuksia eivätkä värit ole niin voimakkaat kuin luonnossa, mutta eiköhän tuosta jotakin tolkkua saa:

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Erikoisia kortteja

Tein tänä vuonna itse jonkun verran pääsiäiskortteja ja esittelin niitä täälläkin. Niiden lisäksi lähetin muutaman ostetun kortinkin. Ne olivat tällaisia:




Nuo kortit on piirtänyt Kari Rastas. Hän on taiteillut myös joulu- ja ystävänpäiväkortteja. Tässä maistiainen joulukorteista:



Tällaisia kaltaisiani oudon huumorintajun omaavia ihmisiä ei taida istua ihan joka oksalla. Ajattelin, että ehkäpä joku blogini lukijoista kuitenkin innostuisi korteista ja siksi laitoin kuvat tänne.

Kissan nimi on muuten Raimo. ;)

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Kurkistus kotiini




Ai niin, se nuukuusviikko..

Tänään olen viettänyt vapaapäivää. Aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta koko päivän. Ihana juttu!

Kävin puolenpäivän aikaan parturissa. Hiusteni leikkausväli on yleensä noin kuukauden, mutta nyt se oli vain kaksi viikkoa. Se johtuu siitä etten ollut edelliseen leikkaukseen lainkaan tyytyväinen. Yritin tulla toimeen kampauksen kanssa, mutta ei.. Joku mätti ja pahasti! En tarkoita sitä, että hiukset olisi leikattu huonosti. Ei, kampaajani on taitava. Hiusteni ja minun välillä oli nyt vain selkeä ristiriita. Oloni on ollut pirteä ja ehkä hieman villikin. Hiuksistani ei voinut sanoa samaa. Tänään annoin kampaajalle käskyn leikata hiukset huomattavasti lyhyemmiksi. Olin todella helpottunut, kun hiustupsuja alkoi putoilemaan viitan päälle. Kannustin kampaajaa leikkaamaan edestä vielä vähän, vielä vähän,.. Lopputulos on kevyt ja pirtsakka. Jes!

Kampaajalta kävelin kaupungille tapaamaan ystävääni. Kiertelimme pienissä sisustus- ja lahjatavaraputiikeissa. Oli kiva hypistellä ja ihastella yhdessä kaikkia hauskoja ja kauniita tavaroita. Kävimme myös Finlaysonin myymälässä. Siellä oli sopivasti meneillään Varaston tyhjennysviikot ja täytyy sanoa, että tarjokset olivat hyviä! Ostin pari meikkipussia, jotka olivat vain euron kappale. Tarttuipa mukaani myös nämä patalaput ja -kintaat:



Yhteishinnaksi noille tuli vain yhdeksän euroa. Ei huono! Laput ja kintaat menivät kaappiin syksyä odottelemaan. Nyt minulla on käytössä kesäisen vihreät patalaput.

Kun istuimme pullakahvilla niin ystäväni totesi, että nyt on nuukuusviikko. Auts! Totta tosiaan, nythän pitäisi nuukailla. Pah! Kotimatkalla sorruin ostamaan vielä postikortteja ja ihanaa kahvia..



Kyllä oli mukava vapaapäivä! Taas jaksaa painaa töitä..

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Pulut potuttaa!

Kyyhkyjä on useampi sata eri lajia maailmassa. Näin olen lukenut. Minun kohdallani on käynyt niin, että yksi ainoa laji on saanut minut suorastaan vihaamaan koko kyyhkyjen sukua. Se laji on kesykyyhky eli tuttavallisesti pulu vaan.

En minä aina ole ollut pulujen vihaaja vaan vasta vuodesta 2002 alkaen. Mitäkö tapahtui..? No, minäpä kerron..

Muutin silloin kerrostalon ylimpään kerrokseen. Asunto on oikein kiva ja parveke suuri. Parvekkeella ei ole lasitusta vaan se on sellainen avoparveke. Huomasin heti ensimmäisenä päivinä, että pulut tykkäsivät istuskella kaiteella. Siinä ne ruikkivat läjiään kaiteelle ja lattialle. Häädin pulut pois aina, kun huomasin ne. Se oli täysin turhaa puuhaa sillä ne palasivat saman tien takaisin. Eräänä päivänä huomasin katsoa ylös ja totesin, että pulut olivat vallanneet ullakon. Ne sujahtivat rikkinäisen suojaverkon raosta ullakolle ja pois. Liikenne oli melkoinen. Siksi niitä siis riitti minun parvekkeellenikin. Ilmoitin asiasta huoltofirmaan ja ehdotin verkon korjaamista. Epäilin ettei verkkoa korjattaisi vaan ilmoitustani pidettäisiin turhana. Toisin kävi. Ei kulunut varmasti tuntiakaan, kun oveni takana oli kaksi miestä. He kävivät toteamassa ongelman ensin parvekkeeni kautta ja kiittivät siitä, että ilmoitin puluista. Miehet menivät sitten ullakolle. He korjasivat verkon ja uskoin, että puluongelma poistui sillä.

Tuosta tapauksesta kului jokunen viikko ja pulut tosiaankin hävisivät. No, sitten minulle ilmestyi uusi ongelma - pas**kärpäset! Ensin niitä tuli sisälle muutamia päivässä. Sitten niitä tuli kymmenkunta päivässä. Sitten... Eräänä päivänä tulin töistä kotiin ja ihmettelin heti ovella kodistani kuuluvaa surinaan. Tulin olohuoneeseen ja katsoin ikkunaan. VOI LUOJA! Ikkunassa oli mieletön määrä isoja kärpäsiä. Menin makuuhuoneeseen ja siellä oli sama juttu! Otin Raidin esille ja sumutin sitä molempiin huoneisiin. Hetken päästä oli hiljaista ja lattiat olivat täynnä raatoja. Lakaisin raadot pois ja laskin ne samalla. Niitä oli reippaasti yli sata! YÖK!

Sen jälkeen pidin ikkunat kiinni vaikka asunnossa olikin kuuma. Ihmettelin mistä ne kärpäset tulivat. Asia ratkesi minulle muutaman päivän päästä, kun kurkistin parvekkeellani ullakon suuntaan. Ullakon suojana olevan verkon takana oli muutama pulu. Ne olivat jääneet ilmiselvästi sinne nalkkiin. Eihän siinä auttanut muu kuin soittaa taas huoltofirmaan. Kyllä nolotti. Miehet olivat suorastaan ennätysajassa ullakolla. He ampuivat sisälle jääneet yksilöt. Se tuntui raa´alta. Minulle tuli paha mieli, kun olin aiheuttanut lintujen kuoleman. Eiväthän ne kuitenkaan pahoja olleet. Viattomat luontokappaleet olivat löytäneet hyvän pesäpaikan ja sitten ne ammuttiin. No, pakkohan se oli kuitenkin tehdä. Ullakolla oli ollut mielettömät määrät "sitä ihteesä" sekä myös kuolleita puluja. Siitä siis johtuivat minun luokseni kylään tulleet kärpäset.

Tänä keväänä onkin sitten tällainen ongelma:





Pulut ovat majailleet jo kuukauden verran parvekkeella ja nyt on pesäntekokin käynnissä. Parveke ei ole onneksi kuitenkaan omani vaan yleinen puisteluparveke.

Tämän vuoksi en kertakaikkiaan voi tykätä puluista.

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Nyt se löytyi!

Ahkerasti olen etsinyt mieleistäni ja samalla toimivaa blogipohjaa. Tuolla aiemmassa jutussani kirjoitin, että aion vaihtaa pohjaa yhtä usein kuin sukkia niin kauan kunnes löydän sen oikean. Nyt se löytyi!

Aika hauska yhteensattuma, että tässä on nyt sitten sukat! =D

Sikamaista!

Lainaus Iltalehden Häikäilemätön varas vei epilepsiakohtauksen saaneelta rahat -jutusta:
"Häikäilemätön varas käytti miehen saamaa epilepsiakohtausta hyväkseen ja vei tältä lompakon ja kännykän. Välikohtaus sattui tiistaina kolmen jälkeen iltapäivällä Helsingin metrossa Sörnäisten ja Vuosaaren välillä."

Kyllä oli taas tekijällä törkeys huipussaan! Ihminen tarvitsee apua, mutta sen sijaan hänet putsataan rahoista. *huokaus*
Onneksi kyseinen sairauskohtauksen saanut ihminen on kuitenkin kunnossa. Pitkittyneellä kohtauksellahan saattaa olla jopa kohtalokkaat seuraukset.

Syy miksi epileptikoita ei välttämättä auteta heidän saatuaan kohtauksen johtuu siitä ettei heidän tilaansa tunnisteta. Kohtauksen saanut henkilö saattaa näyttää humalaiselta. Silloin tällöin tapahtuu sellaista, että kohtauksen saaneille soitetaan poliisit.

Epilepsia on valitettavan huonosti tunnettu sairaus. Suomessa on peräti 53000 epilepsiaa sairastavaa ihmistä joten se ei ole mikään kovin harvinainen sairaus. Kenen tahansa kohdalle saattaa osua epileptikko, joka kaipaa apua. Vaan moniko meistä osaa auttaa..? Väitän ettei kovinkaan moni.

Minä olen vuodesta 1996 lähtien levittänyt tietoa epilepsiasta. Ai miksikö? Siksi, että sairastuin itse siihen silloin. Sairastuminen oli minusta pelottavaa. Vielä enemmän se pelotti silloisia työkavereitani. Minua alettiin karttelemaan. Työkavereitanikin enemmän se pelotti äitiäni. Äitini oli suorastaan kauhistunut ja hysteerinen!!! Hän ei voinut käsitää miten hänen tyttärelleen tuli "kaatumatauti". Oli se kyllä melkoinen hulabaloo silloin. Nyt naurattaa muttei silloin.

Olen tosiaan levittänyt tietoa sairaudestani lähipiirissäni. Olen kertonut siitä avoimesti työpaikoillani. Joka ikisessä paikassa ensireaktio on ollut pelokas. Pikku hiljaa ihmiset ovat kuitenkin ymmärtäneet etten minä ole sen kummempi kuin muutkaan. Popsin vaan pillereitä ja minulla on pieni riski saada kohtaus. Omilla elämäntavoillani ja sopivalla lääkityksellä voin kuitenkin pitää kohtaukset kurissa täysin nykyään.

Palatakseni Iltalehden juttuun kerron sen, että minäkin sain yhden ison eli Grand Mal -kohtauksen julkisessa liikennevälineessä eli linkissä (täkäläinen nimitys linja-autosta). Se tapahtui silloin sairastumiseni aikaan vuonna 1996. Oli aamupäivä ja lähdin töihin normaalisti. Hyppäsin linkkiin ja heti istuttuani tajusin, että päässä tuntui omituiselta. Silloin katkesi filmi. Tulin tajuihini kaupungin toisella puolella. Katselin maisemia ja ihmettelin miten olin sinne joutunut. Filmi katkesi uudestaan hetkeksi. Kun tulin uudestaan tajuihini tajusin, että kassini oli hävinnyt. Tajusin myös sen, että istuin aivan eri paikassa missä olin alunperin ollut. Menin alkuperäiselle istumapaikalleni ja löysin kassini. Onneksi!!!
Menin sitten sekavana selittämään kuljettajalle etten ole maksanut niin pitkästä matkasta ja halusin maksaa siitä. Kuljettaja ei meinannut ottaa maksua, mutta minä tunnollisena ihmisenä maksoin sen. Heh heh. Kuljettaja sanoi, että minun pitää mennä lääkärille. Selitin hänelle etten voi, koska minun pitäisi olla jo töissä! Tosi tunnollisen ihmisen touhua. Heh heh! Kuljettaja voitti kädenväännön ja jätti minut pois sairaalan ovella. Linkki kulki sopivasti sitä kautta. Onneksi menin sinne sillä filmi katkesi siellä melkein heti uudestaan. Siitä alkoi lääkitys..

Pitkän höpötyksen yhteenvetona:

Ei meitä epileptikoita tarvitse pelätä!!!
Ei tämä tauti tartu emmekä me tarvitse mitään kummoista apua. Jos me kaadumme maahan ja kouristelemme eli saamme Grand Mal -kohtauksen niin katsokaa vaan ettemme me kolhi päätämme minnekään. Siinä se! Jos kohtaus ei lakkaa viidessä minuutissa niin kutsukaa ambulanssi. Ei ole vaikeata - eihän!?!
Lievemmät tajunnanhämärtymiskohtaukset onkin sitten jo vaikeampi tunnistaa. Ne ovat mielenkiintoisia ja suorastaan hauskoja. Niissä pätee samat neuvot kuin isoissakin kohtauksissa eli kannattaa katsoa ettemme me satuteta itseämme - mennä esim. autojen alle. Seurailkaa vaan meidän hoopoja touhuja kunnes me olemme taas täysin tajuissamme. Siinä se. Ei ole vaikeata - eihän!?!

Lisätietoa erilaisista epilepsiakohtauksista ja niiden ensiavusta löytyy täältä:
Epilepsialiitto

"Lääh lääh lääh..!"
Tulipas kirjoitettua pitkä juttu vaikka piti vaan muutama sananen naputella. Minkäs teen, kun ajatukset lähtevät kulkemaan ja sormet niiden mukana.

Kiitosta vaan mikäli jaksoit lukea koko jutun.

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Räntää, rakeita ja aurinkoa

Tänään oli merkillinen kevätpäivä.

Sakea räntäsade ja auringonpaiste vaihtelivat nopeaan tahtiin. Yhdessä välissä tosin ropisi rakeitakin.

Niinhän se on, että kevät keikkuen tulevi.

Jatkoa edelliseen juttuuni..



(kuva poimittu HS:n sivuilta)

Kutistun kuin pyy..

..maailmanlopun edellä.


Kuvassa ovat minun reiteni sujautettuina vanhoihin tuulihousuihini. Housut ovat olleet kaapissa muutaman vuoden, koska en ole mahtunut niihin. Ne olivat reiden kohdalta niin tiukat, että saumat meinasivat ratketa. Vetoketju ja neppari eivät menneet lainkaan kiinni.
Eilen illalla mieleeni tuli kokeilla josko mahtuisin niihin. Kevyesti! Keikistelin iät ajat peilin edessä. Menin kyykkyyn, venyttelin ja pyllistelin. Ei kiristänyt mistään.

Olin yhtä hymyä! =D

Olen ollut koko elämäni normaalipainoinen. Kaksi ylipainopiikkiä minulla on kuitenkin ollut. Molemmat ovat osuneet masennuskausiin. Ensimmäinen oli kolmekymppisenä ja toinen nyt nelikymppisenä. Kun elämä ei maistu niin ruoka kyllä maistuu. Siinä se - minun ylipainoni "salaisuus".

Kun sain talvella mielenkiintoisen työpaikan niin mieleni virkistyi. Ajatukseni eivät pyörineet enää pienissä ympyröissä enkä ehtinyt istumaan sohvalla herkkukuppi vieressäni.

Työn avulla sain taas elämääni selkeän vuorokausirytmin. Silloin päätin myös aloittaa hitaan painonpudotuksen. Mitään totaalista herkuista kieltäytymistä tai nälässä olemista en pystyisi ikinä vetämään paria päivää pidempään. Tarvitsen ruokaa säännöllisesti ihan jo epilepsianikin vuoksi. Avukseni otin Kiloklubin. Kirjasin sinne ylös kaikki suuhuni mättämät ruuat. Jo muutaman päivän päästä tajusin, että sain ruuistani ihan järkyttävät määrät kaloreita! Sitten aloin tutkimaan missä ruuissa on eniten kaloreita ja mistä voisin niitä karsia.

Kiloklubin ruokaosio on todella hyvä juttu! Sieltä näkee paljonko kaloreita on esim lasillisessa tuoremehua tai ruisleipälassa. Löysin omat ongelmakohtani ja tein muutoksia. Join esim ennen ihan tolkuttomasti täysmehuja, koska olin ajatellut etteivät ne voi lihottaa - ovathan ne täyttä hedelmää! En ollut tajunnut, että niissähän on mielettömät määrät kaloreita. Jätin siis mehun pois ruokien yhteydestä. Vesi ajoi saman asian. Noin pieniä muutoksia siis tein. Muutaman viikon päästä ruokieni kalorimäärät olivat sillä tasolla kuin niiden pitikin.

Tuloksia alkoi tapahtumaan nopeasti. Painoni alkoi tippumaan ja nyt viiden kuukauden jälkeen olen peräti 8 kiloa kevyempi! Us-ko-ma-ton-ta!

Kun tiputan kilon niin en ole enää tätäkään tilastoa rumentamassa:

torstai 16. huhtikuuta 2009

Yksi viidestä

"Kuntoutustuki toimii Suomessa huonosti. Kuntoutustuen tarkoitus on ohjata ihmisiä takaisin työelämään, mutta nyt valtaosa päätyy kuntoutustuelta eläkkeelle.

Neljä viidestä kuntoutustuella olevasta päätyy nyt eläkkeelle, eli vain yksi viidestä kuntoutuu takaisin työelämään.

Lähes joka toinen työkyvyttömyyseläkkeen saaja on eläkkeellä mielenterveydellisistä syistä, yleisin niistä on masennus."


Tuo oli lainaus MTV3:n nettisivuilta.


Olen yksi viidestä kuntoutuneesta. Minun kohdallani kuntoutustuki ei mennyt hukkaan. Vapaaehtoisesti en lähtenyt sen tuen piiriin vaan iso joukko terveydenhoidon ammattilaisia puhui minut ympäri. Olin menettänyt toivoni työurani ja elämänikin suhteen, mutta työterveyshoitajani ja -lääkärini näkivät, että toivoa on vielä. He näkivät pieniä merkkejä siitä, että sisälläni oli vielä elämäniloa ja halua tehdä työtä. Niin he yhdessä alkoivat taistelemaan puolestani.
Ympärilleni kyhättiin sellainen tukiverkosto etten voinut uskoa sitä todeksikaan. Terveydenhoitaja, sairaanhoitaja, lääkäri, psykologi, psykiatri ja psykoterapeutti tekivät kaikkensa, että saisin itseni jaloilleni. Suurimman työn tein toki itse. Otin minulle tarjotun avun vastaan.

Tukenani olleet ammattilaiset eivät olleet julkisen terveydenhuollon puolelta. Siellä ei ollut aikaa minulle. Sain avun työterveyden puolelta eli Medivireestä. Olen ikuisesti kiitollinen avusta jonka heiltä sain. He eivät tehneet vain työtään. He tekivät enemmän. Tunsin, että he tekivät töitä sydämestään.

Taidankin kyhätä jonkinlaisen kiitoksen heille vietäväksi. Ehkä edes joku heistä on vielä samassa toimipisteessä.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Sopivan vaarallista

Kun naurat, on olemassa vaara, että vaikutat hölmöltä.

Kun itket, on olemassa vaara, että vaikutat tunteelliselta.

Kun autat toista, on olemassa vaara, että joudut sitoutumaan.

Kun näytät tunteesi, on olemassa vaara, että paljastat todelliset kasvosi.

Kun esität ideasi ja unelmasi ihmisille, on olemassa vaara, että he hylkäävät sinut.

Kun rakastat, on olemassa vaara, että et saa vastarakkautta.

Kun elät, on olemassa vaara, että kuolet.

Kun toivot, on olemassa vaara, että epäonnistut.

Mutta riskejä on otettava. Sillä suurin riski elämässä on, että ei ota mitään riskejä. Ellei riskeeraa mitään eikä tee mitään, tylsistyttää mielensä.


(poimittu Positiivareiden sivuilta)

tiistai 14. huhtikuuta 2009

MESTARIT!

Uskotaan unelmiin!

Olen tarponut melkoisessa suossa viime vuosina. Kovalla työllä olen saanut itseni ja elämäni hyvään kuntoon. Ihaninta on huomata, että olen alkanut haaveilemaan tulevaisuudestakin. Haaveilen tekeväni vielä joku päivä monenlaisia asioita. Olen kertonut suunnitelmistani ja haaveistani joillekin kavereilleni. Olen luullut saavani kannustusta. Pah! En ole saanut.

Olen todennut, että aina löytyy epäilijöitä. Ainä löytyy pilkkaajia. Aina löytyy niitä, jotka yrittävät vetää maton jalkojen alta. Yritän olla välittämättä muiden sanoista muttei se ole aina helppoa. Alan välillä epäilemään itsekin suunnitelmieni järkevyyttä ja olen valmis jäämään paikoilleni. Mietin, että ehkä on tosiaan turha yrittää liikoja...

Nyt tiedän mistä saan voimia sellaisina hetkinä.

Tästä videosta: SUSAN BOYLE


maanantai 13. huhtikuuta 2009

Pitkäveteinen Pääsiäinen!

Enpä muista milloin olisin näin kyllästynyt vapaapäiviin.

Olen vaan möllötellyt kotosalla ja tylsistynyt täysin.



Onneksi pääsen huomenna töihin!

Mikä ihme???

Eilen kävin kävelyllä ja otin kuvan jutusta, jonka tarkoitusta en tiedä. Olen ihmetellyt sitä aina ohi kulkiesssani.



Kyllähän päähäni on pälkähtänyt kaikenlaisia mahdollisia käyttötarkoituksia tuolle "torvitolpalle". Ne ovat niin hassuja etten kehtaa edes kertoa..




Ei kai tuo ole ihan vaan taideteos..? Ei kai sentään..


-----------------------------------------------

Lisäys 2.5.2009:

Nyt sain selville mikä tuo on! Ei se ollutkaan mikään teletappien juttu niin kuin yhdessä kommentissa veikkailtiin. ;)
Tuo on KAKOPHONE!

Kiva juttu muuten ettei tuossa taideteoksessa ole yhtään ainoata tagia. Se on oikeastaan aika uskomatonta!

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Terassikauden avaus

Vihdoinkin! Vihdoinkin tänne meillekin saatiin aurinkoinen päivä! Jiihaa!

Olen viimeisen viikon aikana saanut kuulla ja lukea siitä miten eri puolilla Suomea on ollut keväistä ja aurinkoista. Purot ovat solisseet, lumet sulaneet ja kukkaset tunkeneet esiin maasta. Meillä taas on ollut synkkää ja satoipa torstain ja perjantain välisenä yönä niin paljon luntakin, että aura-autot olivat taas tien päällä.

Tämäkin päivä alkoi harmaissa merkeissä, mutta sitten iltapäivällä aurinko tuli esiin piilostaan. Kurkistin vuorotellen jokaisesta ikkunasta ja totesin, että sinistä taivasta oli joka suunnassa. Tempaisin vauhdilla vaatteet päälleni ja säntäsin ulos. Ajattelin, että sitä harvinaista valoilmiötä kannattaa lähteä ihastelemaan ihan ulos asti. Kävin kävelemessä tunnin lenkin. Kävelin sen verran reippaasti, että sain hien pintaan. Olin laittanut aivan liikaa päälleni.

Kun tulin kotiin niin tunsin itseni valtavan energiseksi. Päätin purkaa energiani siihen, että kaivoin parvekekalusteet varastosta. Parveke näyttää kolkolta ilman mattoa ja kukkia, mutta sainpahan kuitenkin terassikauden avattua. Yleensä olen tehnyt sen vasta toukokuussa.

Otin siis varaslähdön kevääseen..



Kävelylenkilläni otin pari valokuvaa. Ne laitan ihan omaan postaukseensa joskus.

Vanha herkistyi

Kävin tekemässä eilen lyhyen työpäivän tässä pyhien välissä. Töihin meno ei harmittanut minua lainkaan, sillä tykkään työstäni tosi paljon. Olen myyjänä ja samalla myymälänhoitajana pienen pienessä putiikissa. Asiakaskunta on arviolta 70 prosenttisesti nuoria ja lapsia. Kun aloitin työt siellä niin jännitin sitä miten nuoret suhtautuisivat tällaiseen ikäneitoon tiskin takana. Turhaan jännitin. Ainakin omasta mielestäni olen tullut nuorten kanssa loistavasti toimeen.

Olen ollut monessa työpaikassa elämäni varrella. Niissä olen kuullut ja nähnyt monenlaisia tapoja suhtautua nuoriin asiakkaisiin. Valitettavan yleinen suhtautumistapa on se etteivät he ole yhtä arvokkaita asiakkaita kuin aikuiset.

Minulle jokainen asiakas on yhtä tärkeä. Tervehdin jokaista myymälään tulevaa asiakasta. Silloin tällöin asiakkaat livahtavat ovesta eivätkä edes vilkaise minua vaikka seison tiskin takana. Se ei minua estä moikkaamasta heitä. Perhana - kyllähän sitä nyt tervehtiä täytyy, kun taloon tullaan! Aina sieltä on tullut tervehdys takaisin. Tämä on minun tekemääni tapakoulutusta. ;)

Minusta moit, heit, hyvät päivät sun muut tervehdykset saavat asiakkaan tuntemaan itsensä tervetulleeksi myymälään. Sama juttu on, kun he poistuvat myymälästä. Sanon heipat, kun he lähtevät pois. Kohtelu on kaikille sama - ostivatpa he jotain tai eivät.
Samanlaista kohtelua toivon saavani itsekin, kun käyn ostoksilla. Siitä tämä minun palvelutapani siis johtuu. Kohtelen muita niin kuin toivon itseänikin kohdeltavan.

No, nyt olen eksynyt aiheesta melkoisen kauas. Minkäs teen, kun ajatukset rönsyilevät. Yritän nyt päästä tuohon otsikossa olevaan asiaan..

Olen siis tässäkin työpaikassani kohdellut nuoria ja lapsia ihan niin kuin aikuisiakin. Jos he ovat kierrelleet myymälässä sen näköisenä etteivät löydä etsimäänsä niin olen kysynyt voisinko autella. Nuo tilanteet ovat saaneet jotkut nuoret ja lapset ihan hämilleen ja heidän kasvoiltaan on voinut lukea: "Täh? Multako sä kysyt?". Sen näkee etteivät he saa monessakaan paikassa palvelua ilman, että he pyytävät. Muutama on sanonutkin minulle siitä.

Eilen minulle tapahtui sellainen juttu etten unohda sitä koskaan! Myymälään tuli äiti kahden lapsensa kanssa. Etsin noin 10 vuotiaalle pojalle hänen haluamiaan tuotteita. Kyselin pojan mielipiteitä esittelemistäni tuotteista ja kävin hakemassa varastostakin joitakin juttuja näyttääkseni niitä hänelle. Löysimme sitä mitä poika halusikin. Kun olimme jo kassalla ja äiti kaivoi rahoja lompakosta niin poika tuijotti minua. Mietin siinä, että miksiköhän hän katsoo minua niin tarkasti. Ehdin jo ajatella, että naamani on varmaan pölyssä tai jotain sellaista. Sitten poika päästi suustaan totisena ja tomerana:

"Sää oot tosi mukava!".

Menin ihan lukkoon. Vartaloni meni ihan veteläksi ja päässä humahti kummallisesti. Ne sanat vaikuttivat minuun todella voimakkasti. En ole kuullut sellaisia sanoja lasten suusta ennen. Hämilläni sopersin jotain tyyliin: "Kiitos, voi hyvänen aika.. olipas nätisti sanottu.. hyvänen aika.. ei minulle ennen ole noin sanottu..".

Tuntui valtavan hyvältä, että joku piti minua mukavana ollessani ihan vain oma itseni.

Juttutulva

Bloggaustaukoni aikana minulle on kertynyt valtavat määrät kaikenlaisia juttuja, joista olisi kiva kertoa jollekin. Nyt vaan mietin, että onkohan tämä oikea paikka kertoilla niitä.



Voisin kertoa äärettömän mielenkiintoisesta työstäni, myttyyn menneestä ihmissuhteestani, hyvin sujuneesta laihduttamisestani, jatkuvista iho-ongelmistani, erikoisista sisustusjutuistani jne. Vaan onko tämä tosiaan oikea paikka noille jutuille..? Siinäpä kysymys.

Ehkä pysynkin täydellisessä hömpässä ja kertoilen pienistä sattumuksista, joita päiviini mahtuu. Sen olen ymmärtänyt, että joka ikisessä päivässäni on jotakin kertomisen arvoista - ainakin omasta mielestäni. Siitähän tässä blogin pitämisessä kai on kysymyskin eli saa kertoa mistä haluaa ja juttuja lukee ne jotka haluaa. Vai mitä..?!

No, minkä tahansa juttulinjan valitsenkin niin sen olen päättänyt, että pidän tämän blogin positiivisena. Se ei tarkoita sitä etteikö minulla olisi pahoja päiviä ja huolia välillä. Kerron toki niistäkin, mutta lyhyemmin. Haluan, että tämä blogi tuottaa iloa niin minulle kuin tänne eksyneillekin.

Hyppäähan Anun siivelle! Nyt mentiin....



Vähän on vielä siivet kohmeessa, mutta kyllä tämä tästä... ;)

lauantai 11. huhtikuuta 2009

Pesupähkinäpensas

Nytpä esittelen kasvierikoisuuteni - pesupähkinäpensaan:



Okei, okei. Kasvin nimi on virallisesti Sapindus mukorossi, mutta minulle se on tuttavallisesti ihan vaan pesupähkinäpensas. Kasvi on ollut minulla vasta noin kuukauden. Sen tarina on tällainen:

Olen käyttänyt jo pitkän aikaa Samu pesupähkinöitä pyykinpesussa. Kirjoitin niistä edellisessä blogissani pitkät tarinat ja tein testinkin niiden pesutehosta. Nyt en ala kehumaan niitä sen enempää vaan totean, että ne ovat maailman parhaita pyykinpesijöitä!

Kerran pähkinöitä koneeseen laittaessani huomasin, että yksi pähkinänkuori oli kokonainen eikä siis halkaistu niin kuin yleensä. Sen sisällä oli siemen. Ajattelin ihan huvikseni tuikata sen anopinkielen juurelle multaan. Mietin, että tiedä vaikka se lähtisi itämään. Aikaa kului ja unohdin koko jutun. Reilun kuukauden jälkeen huomasin, että ruukusta tunki esiin jotain vihreää. Pähkinä oli itänyt. Jee Jee! Enpä olisi uskonut, että niin käy.

Otin heti selkoa siitä millainen kasvi siitä tulisi mikäli se jaksaisi kasvaa. Kasvi ei olekaan mikään pensas vaan puu ja kasvaa jopa 15 metriseksi. Apua! Ajattelin, että jos se kerran niin isoksi kasvaan niin istutin sen hieman reilumpaan ruukkuun. Nyt vain odottelen, että se kasvaa isoksi ja alkaa tuottaa satoa. Sitten otan puusta pistokkaita ja istutan niitä lisää. Puiden kasvaessa yli kaksimetrisiksi minun pitää muuttaa jonnekin isoon kartanoon, jossa on korkeita saleja. Siellä puut voivat kasvaa täyteen mittaansa. Muutamassa vuodessa minulla on valtavat pesupähkinäviljelmät ja voin elättää itseni pähkinöitä myymällä.

Taisi lähteä hieman mielikuvitus laukkaamaan. Hih!

Tykkään pääsiäisestä

Olen pikkulikasta asti tykännyt pääsiäisestä. Se on ylittänyt tykkäysasteikollani jopa joulun. Jouluhöperön kohdalla se tarkoittaa sitä, että pääsiäisenä viisarit lentelevät irti tykkäysmittarista! Ei riitä mittari, ei.

Vaikka olen jo hyvinkin aikuisen iässä eikä minulla ole lapsia niin sehän ei minua estä laittamasta pääsiäiskivaa kotiini. Ruohot istutin jo hyvissä ajoin ja nyt ne vihertävät pörheinä pöydilläni. Istutan ne joka vuosi erilaisiin astioihin. Viime vuonna ruohoa kasvoi vanhassa kattilassa. Tänä vuonna taas erikoisessa kynttilänalusessa. Ruohon kasvua on kiva seurata. Ja voi sitä onnen päivää, kun pääsen ensimmäisen kerran leikkaamaan ruohoa. Tungen aina nenäni ruohon sekaan ja nuuhkin sitä. Voi miten ihana se tuoksu onkaan!

Pääsiäinen on minulle kevään juhla ilman mitään hengellisyyttä - olenhan ateisti. Juhlistan kevään tuloa ruoholla, koristeilla, pääsiäismunilla ja pajunkissoilla. Siinä sivussa tulee aina vietettyä synttäritkin. Niitä ei ole tosin tullut juhlittua vuosikausiin.

Jatkan myös äitini vaalimaa perinnettä eli pääsiäiskorttien lähettämistä. Tänä vuonna tein itse kortit. Niiden myötä toivottelen kaikille tänne eksyneille


OIKEIN PIRTSAKKAA PÄÄSIÄISTÄ!





ps.nuo neuroottisiksi tipuiksi nimeämäni mulkosilmät ovat kyllä aika järkyttäviä! Ne on leikattua viime syksynä ostamastani kangaspalasta. Jouduin miettimään pitkän aikaa voinko lähettää kenellekään kortteja. Herkemmät ihmiset voisivat saada traumoja tuollaisesta tuijotuksesta. =D

perjantai 10. huhtikuuta 2009

Eipäs hätäillä...

Sen lisäksi, että tämä blogipohja on epäkäytännöllinen eikä ollenkaan Anumainen niin kommentointikin on mahdotonta. Tai kyllähän se onnistuisi, jos tilaisi jotakin ihmeen atomeja tai sitten jotain syötteitä tai juotteita. Mitä häh..?!? En ymmärrä moisista yhtään mitään!

Noo.... kyllä tämä tästä vielä selviää ja hommat alkaa pelittämään. Eihän sitä Iisakin kirkkoakaan rakennettu päivässä vai miten se sanonta nyt menikään. Otetaan ihan iisisti vaan.

Meitsi pitää nyt ruokatunnin ja jatkaa ihmettelyä. Eihän tällaisessa nälässä järkikään juokse!

Hellou!

Tässä kirjoittelee Anu - se vähän outo tapaus joka loisii muiden blogeissa ja erityisesti niiden kommenttilaatikoissa. Heittelen kommentteja sinne tänne joka ikinen päivä. Pelkään, että olen saanut monet bloginpitäjät jo huokailemaan tyyliin "Voi ei, taas se Anu. Hankkisi jo oman blogin ja oman elämän!".

Kyllähän minulla on oma elämä ja blogejakin on ollut muttei sitten tammikuun.

Päätinkin nyt pistää pystyyn oman blogin. Ehkä tämä hillitsee edes hieman loisimistani. Alkaa jo itseäkin hävettämään ne sadat (tuhannet?) kommentit joita olen vuosien varrella kirjoittanut.

zwani.com myspace graphic comments



-------------------------------------------

Lisäys 16.4.

Kun laitoin äskeisen kuvan tänne niin mietiskelin sitä, että koiran(?) hymyssä on jotain tuttua. En vain saanut päähäni mitä. Tänään keksin!

Hymyhän on ihan niin kuin Simon Cowellilla! =D

Katsokaa vaikka:

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen