CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

torstai 28. toukokuuta 2009

HYI HELLETTÄ!

Monta päivää on jo ennusteltu helteitä viikonlopuksi. Televisiossa toitotetaan siitä jatkuvasti ja kaikki hihkuvat innoissaan. Minä en. Olen toivonut etteivät ennusteet pitäisi paikkaansa, mutta pahalta näyttää. Kyllä ne helteet taitavat tulla. En kestä! En kertakaikkiaan kestä....



En ole siis helleihminen. Jos saisin valita olinpaikakseni 25 asteen helteen tai 25 asteen pakkasen niin valitsisin pakkasen. Ehdottomasti! Kylmää vastaan voi suojautua, mutta hellettä vastaan ei.

Taitaa olla selityksen paikka? No, minulla on poikkeuksellisen vilkas aineenvaihdunta. Hikoilen pienimmästäkin ponnistelusta, mausteisista ruuista ja pelkästä auringossa olosta. Omituisinta on se, että hikoilen aina ensimmäisenä päästä. Ihan tosi! Kyllä sitä on moni nauranut. Mikäli erehdyn istahtamaan aurinkoon vähänkin pidemmäksi aikaa niin hiukseni ovat hetken päästä ihan märät. Ihan hullua! Jos siihen auringossa istuskeluun yhdistää vielä jonkun mausteisen ruuan niin vaatteistani voi vääntää hikeä. Sen voin sanoa, että se ottaa päähän tooooooodella rankasti!

Tuosta syystä siis en pidä helteestä ja vietänkin silloin aikaani varjoisissa paikoissa ja kotona ollessani makuuhuoneessani, joka on suhteellisen viileä.

No, siinä tuli valitusosuus. Vaikka en itse helteestä nautikaan niin olen onnellinen teidän muiden puolesta. Suurin osa ihmisistä odottaa helteitä ja nauttii niistä täysillä. Nauttikaa minunkin puolestani!

Tänään vietin todella leppoisan vapaapäivän. Hirvittävät PMS-oireeni helpottivan eilen ja tänään olin taas täysin oma itseni. Laitoin ruokaa, värittelin leimasinkuvia, pesin parvekettani, lueskelin sisustuslehtiä yms. Äsken katsoin Muodin Huipulle -ohjelman. Tykkään sarjasta ja viime vuonnakin seurasin sitä ahkerasti. Ohjelma ohjelmalta se käy mielenkiintoisemmaksi. Asujen taso paranee ja kisa kovenee.

Nyt on kyllä aika mennä yöpuulle sillä huomenna on työpäivä. Siitä tulikin mieleen, että työpaikkani on aurinkoisina päivinä todella kuuma. Aurinko porottaa koko päivän kahdesta suuresta ikkunasta sisään enkä saa mitään ikkunoita auki. Lämpötila nousee, nousee ja nousee.. Ainoa keino saada raitista ilmaa on avata ulko-ovi, joka johtaa vilkkaalle kadulle. Sieltä kuuluu kova meteli ja pölyäkin tulee sisälle. Kahdesta pahasta on valittava pienempi. Valitsen metelin ennemmin kuin yltäpäältä hikisen myyjän eli minut.

Äh! Miten tästä nyt tällainen narinapostaus tuli. Olen ihan hyvällä tuulella. Uskokaa pois. Ainoa potutuksenaihe on saapuva helle.

Nyt äkkiä sinne yöpuulle. Kauniita unia kaikille..

9 kommenttia:

marjukka kirjoitti...

No nyt tuli pieni eroavaisuus! Minä kun pidän lämmöstä (en tosin välttämättä helteestä), sillä silloin minun varpaani eivät palele. Minulla on näet huono verenkierto jaloissa ja niitä palelee melkein aina. Auringossa en kyllä tykkää löhötä, mutta istuskella terassilla varjossa, kylmä huurteinen kädessä ;D
Hyvää yötä ja kauniita unia sinullekin!

tia kirjoitti...

Huomenta ja hyvää työpäivää sinulle, vielä ei tänään varmaan helle vaivaa eikä helli. Keljuahan tuollainen on jos kärsii kuumuudesta, en minäkään helteestä pidä, lämpimästä kuten Marjukkakin, olen kylmävarpainen.

Anu kirjoitti...

Marjukka ja Tia - Oho! Olipas yllätys, että täällä oli jo kommentteja. Meinasin poistaa tämän nolon narinapostini, mutta enpäs poistakaan, koska tämä on jo luettu.

Te olette ilmeisen tyypillisiä naisia eli hiemankin viileämmillä keleillä hipsuttelette kauniit käsintehdyt villasukat jalassa. =)

Enköhän minä tästä hengissä selviä. Pientä kireyttä vaan tulee mielialaan, kun hiki valuu koko ajan.

Papu kirjoitti...

Sanonpas lämpimän sijasta viilentävä halaus täältä pohjoisesta! Kurja vaiva, voih sinnuu!

Anu kirjoitti...

Papu - KIITOS! Ihan mukava olo on ollut. =)

tia kirjoitti...

Anu, voikohan minua sanoa tyypilliseksi naiseksi, syyskesällä kuljen shortseissa ja villasukissa koti pihapiirissä DDDD

Anu kirjoitti...

Tia - Juu juu, ihan tyypillinen omakotitalossa asusteleva ihminen. Äitini ainakin harrasteli samanlaista pukeutumista. =D

Tinka kirjoitti...

No, nyt on pakko viimeinki avata kommenttiloota ja sanoa jotaki :) Olen lukenu nyt näitäki aikasempia kirjotuksiasi.

Mie olen toinen ei-helle ihminen :) Mielummin tosiaan vaikka pakkasta, ko näitä helteitä, mitä nytki elokuussa taas on.
Hyvä syy pitää mustia puseroita, mustia vaatteita ylipäänsä ;)
Ei näy niiiin helposti, jos nyt sattuu vähän hikoileen, heh heh.

Anu kirjoitti...

Tinka - Nyt taitaa vedellä helteet viimeisiään tämän kesän osalta. Jipiaajee!!! =D
Mustassa ei tosiaan näy hiki, mutta se väri vaan tuntuu kuumemmalta auringossa kuin muut.

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen