CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

perjantai 22. toukokuuta 2009

Kotini murheenkryynit

Kotini on täynnä vikoja. Kylpyhuoneen kaakelit irtoilevat, tapetit ovat likaiset, muovimatot ovat kolhuilla, parvekkeen lattiasta irtoaa maalit ja isoja betonikimpaleita, seinissä on kolhuja jne. Kuten varmasti arvaatte niin asun vuokralla.

Olen onnistunut melko hyvin peittelemään vikoja, mutta on kuitenkin kurjaa sisustaa vikojen ehdoilla. Tarkoitan sitä, että matot ja taulut ovat aina vikojen päällä.

Noiden lisäksi pidän eteiseni pitkää muotoa ongelmana. Jaksan aina vaan haaveilla siitä, että saisin sinne kivan rottinkisen penkin ja hyllyn. Usko jo hyvä ihminen - Kun ei mahdu niin ei mahdu!!! =(

Eteisen toisella pitkällä seinällä on kaappeja. Yhdestä leveästä on jätetty ovet pois ja siinä on sitten niin kuin naulakko. Tosi törpön näköinen systeemi! Miksi ihmeessä siihen ei ole voitu laittaa liukuovia. Heti asuntoon muuttaessani viritin aukkoon tangon ja siihen verhon. Verhoa vaihtamalla saan muutettua edes vähän eteisen ilmettä. Toinen pitkä seinä onkin sitten päällystetty mielikuvituksettomasti lasikuitutapetilla ja maalattu kevyesti punertavalla maalilla. Siinäkin seinässä on halkeama, joka ulottuu lattiasta kattoon asti. *huokaus*. Se seinä on ollut sisustuksellisesti vaikein kohta asunnossa minulle kaikki nämä vuodet. Monenlaisia tauluja ja koristeita siinä on ollut, mutta mikään ei vaan tunnu istuvan tilaan.

Tällä hetkellä siellä on kuitenkin melko pirteät jutut eli taulut, jotka tein jokunen aika sitten ostamastani kankaasta:

7 kommenttia:

tia kirjoitti...

Sinähän keksit hienosti käyttöä ostamallesi kankaalle, piristävät ja sopivat vallan mainiosti tuohon seinään. Kyllähän jotain remppaakin pitäisi asunnossa aika ajoin tehdä. Eikös parveke kuulu taloyhtiön korjattavaksi.

Papu kirjoitti...

Nuo taulut on upeat! Mitä siula on niissä pohjana, kiilakehyskö? Otan osaa tuohon vuokrakämppään. Meikä voi pahoin tän kämpän väreistä ja tilkkutäkkimäisyydestä, mutta jospas sitä muutettais tämän kesän aikana pois. Ja sitten tietysti käy niin että mennään ojasta allikkoon :D

Anu kirjoitti...

Tia - Olen etsinyt puukehikoihin sopivaa kangasta jo vuoden verran. Mikään ei ole minulle ronkelille kelvannut. Nyt tärppäsi ja siitä tuli hyvä mieli.
Vikoja on käyty kartoittamassa noin vuosi sitten. Itse isännöitsijäkin totesi, että korjattavaa löytyy. Mitään muuta ei tehty kuin käytiin vetämässä jollakin silikonilla heiluvien kaakeleiden raot umpeen. Sinne jäi kosteus kaakeleiden ja seinän väliin. Parveke saa varmasti romahtaa alas ennen kuin sitä aletaan kunnostamaan. =(

Papu - Kiitos. Tykkään itsekin tauluista. Ostin kerran Tiimarista poistohinnalla kangastauluja ihan siksi, että voin vaihtaa niihin itse kankaat. Kehikko on juuri sellainen kiilakehys.
Vähän niin kuin samassa jamassa siis ollaan. Voi rähmä!
Tämä on kaupungin vuokra-asunto. Moni on sanonut, että tämä on loistokunnossa moneen muuhun verrattuna. Niinpä sitten kai..

Nia kirjoitti...

Nuo näyttävät tosi aurinkoisilta ja kauniilta!:) Vähän niinkuin sinäkin olet, aurinkoinen <3

marjukka kirjoitti...

Nuo tekstiilitaulut on kivoja, niillä saa helposti kivaa ilmettä kotiin. Minullakin on noita muutama, minulla on niissä pohjana haltex-levyä.

Anu kirjoitti...

Marjukka - Totta - helppoa sisustamista ovat.
En tiedä tarkalleen millaista haltex-levy on. Eihän tässä auta muu kuin mennä kuin googlettamaan. Opin siten taas jotakin uutta. =)

Anu kirjoitti...

Nia - Kiitos. Täytyy sanoa etten ole ollut järin aurinkoinen viime aikoina. =( En vaan viitsi ruikutella täällä kovin paljon..

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen