CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Ohi on

Niin se juhannus sitten meni. Pessimistit ovat jo ehtineet sanoa miten päivät alkavat lyhenemään ja kesä lähestymään loppuaan. Sanotaan, että sellaisten ihmisten lasi on aina puoliksi tyhjä. Onneksi en kuulu heihin.

Minun juhannukseni oli todella mukava. En viettänyt sitä mökillä, lavatansseissa tai kokon äärellä. Rakas ystäväperheeni kutsui minut viettämään juhannusta heidän kanssaan. Söimme hyviä ruokia, saunoimme, katsoimme sketsiohjelmia, kuuntelimme musiikkia, nauroimme ja ehkä hieman lauloimmekin. Tulin jo eilen illalla kotiin vaikka minut olisi pidetty siellä mielellään vielä toinenkin yö.

Viime yönä ja tänä aamuna olin vähän heikossa hapessa (ei krapula!!!), mutta iltapäivällä olo alkoi paranemaan. Edellä mainitun perheen äiti ja poika kävivät sitten nappaamassa minut mukaansa, kun he olivat menossa Kodin Ykköseen.

Sieltä mukaani tarttui Minna Immosen kuvittama Teeman kesämuki:




Minusta tuo Minna Immosen maalaus sopii loistavasti mukiin. Toinen hänen kuvittamansa kesämuki on appelsiiniaiheinen. Siitä en tykännyt yhtä paljon, mutta tiedä vaikka senkin ostaisin...

12 kommenttia:

tia kirjoitti...

Hieno muki sinulla, kyllä siitä on mukava nauttia vaikka aamukaffeet.
Minä tuosta kesäpäivänseisauksesta kirjoitin, taitaa sitten minulla olla se lasi puolityhjänä ;-)

Anu kirjoitti...

Tia - Muki on tosi pirtsakka. Tykkään siitä kovasti.
Esitin asiani todella huonosti. Nyt sen vasta hoksasin, kun luin kommenttisi. En tarkoittanut, että kaikki päivän lyhenemisestä mainitsevat ihmiset ovat pessimistejä. Sinä et todellakaan ole sitä!!! Tiedän sen.
Tarkoitin sellaista ihmisryhmää, jotka aloittavat armottoman ruikuttamisen heti juhannuksen jälkeen. Eräs tuttavani aloitti sen jo viikkoa ennen juhannusta näillä sanoilla: "Ajattele, että viikon päästä on jo juhannus. Sittenhän kesä on jo melkein ohi eikä kunnon kesää oo vielä ees ollutkaan."
AAAAGGGGHHHHH...! Tuollaisia ihmisiä tarkoitin. Moni hieno hetki valuu hukkaan, kun noin ajattelee.

tia kirjoitti...

Anu, kyllä minä arvasin mitä tarkoitit, oli vaan pakko kommentoida DDDD

Papu kirjoitti...

Kuulostaa, et siul o ollu mukavan leppoisa juhannus, niin pittääkin :) Onneks voit jo paremmin. Raikas muki, siun kodinkuvien perusteella ihan siun mukis ;)

Anu kirjoitti...

Tia - Huh, onneksi ymmärsit. =)

Papu - Juhannukseni oli tosiaan niin ihana kuin vain voi toivoa.
Muki käy kotiini kuin nenä päähän. Että voikin tulla hyvä mieli yhdestä ainoasta mukista. =)

minde kirjoitti...

Kyllä, tosi passeli muki:)

Anu kirjoitti...

Minde - "Hörps Hörps"
Kahvi tuntuu maistuvan paljon paremmalta uudesta mukista. =D

Abana kirjoitti...

Mun mielestä kesä alkoi justiin ja se jatkuu tonne syyskuun loppuun. ja ihan hyvä, että päivät lyhenee; yöllä kuuluu olla pimeää.

Nia kirjoitti...

Kaunis muki kerrassaan! Mukavalta kuulosti muuten juhannuksen viettosi. Sellaiselta rauhalliselta. Mikä sen kivempaa kuin olla ystävien seurassa:)

Anu kirjoitti...

Abana - Sinä sen sanoit eli yöllä kuuluu olla pimeää! Taidankin tunnustaa taas kerran yhden hieman nolon jutun... Tuota noin... Nukun sellainen hiippalakki päässäni yöt. Kesällä vedän sen silmille asti ettei aamuaurinko herätä. =D

Nia - Tässä nyökyttelen kommentillesi. Muki on ihana ja juhannukseni myös. =)

Tinka kirjoitti...

Terveisiä minulta ;) joka olen sitä mieltä, että syksy alkaa elokuusta ja lasi on aina puolittain tyhjä :)

Mutta sillä lailla hyvällä tavalla. En ihan täys synkkä tunnusta olevani.

Tuo syksyn alkaminen johtunee siitä, että olen elokuussa syntyny ja aikoinaan koulut alko aina tai melkein aina synttärinä. Se oli vähän niinko kesän loppu.

Anu kirjoitti...

Tinka - Vai alkaa syksy elokuusta. Ei kai kuitenkaan heti elokuun alusta..?! Nyt ei ainakaan vaikuta siltä, kun hellettä piisaa. Minun syksy alkaa syyskuussa.

Kouluaikana syksy alkoi minullakin silloin, kun koulut alkoi.

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen