CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

torstai 18. kesäkuuta 2009

Ihan puskista

Työpäiväni ovat venyneet tällä viikolla pitkiksi, koska olen inventoinut myymälän sulkemisen jälkeen varastoa. Iltaisin en ole jaksanut tehdä juuri mitään. Siitä syystä taidenäyttelyjuttuni toinen osakaan ei valmistu, mutta kyllä minä sen joku päivä väännän. En aio siis ottaa mitään paineita blogini päivittämisestä sillä tämä on minun rentoutumispaikkani eikä mikään pakollinen työni. Edellinen bloginihan alkoi muodostumaan minulle rasitteeksi ja päätin lopulta pistää pillit pussiin. Tälle en halua käyvän niin..

On se muuten hassu juttu miten joku biisi saattaa tulla ihan puskista ja hurmata täysin. Tarkoitan sitä, että joku itselle ei niin mieleinen musiikkityyli tai laulaja iskeekin tajuntaan niin rajusti ettei mitään rajaa. Sitä yhtä äkkiä huomaa vaan haluavansa kuulla jonkun kappaleen uudestaan ja uudestaan. Tuttua?

Minulle kävi muutama kuukausi sitten niin Happoradion Puhu äänellä jonka kuulen -kappaleen kanssa. Kuuntelin sitä You Tubesta jopa kymmenen kertaa peräkkäin. En osaa selittää mikä siinä teki niin suuren vaikuksen minuun. Nyt tilanne on rauhoittunut eli pahin pakkomielle on hävinnyt. Tuon pakkomielteen aikana tuli tutustuttua enemmänkin Happoradion musiikkiin. Totesin ettei heillä ole yhtään pöllömpää musiikkia muutenkaan.

Viime viikolla iski sitten tuota edellistäkin pahempi tauti. Tykästyin nimittäin Antti Tuiskun kapppaleeseen! Kyllä, ANTTI TUISKUN! En ole koskaan - en koskaan voinut sietää Antin ääntä enkä musiikkia. Tykkään, että miehellä on matala, karhea ja vahva ääni. Antin ääni on hyvin hyvin kaukana siitä. No, jotenkin siinä vaan kävi niin, että tämä täti fanittaa ihan kybällä Antin Juuret -kappaletta.



Juu juu, naurakaa vaan. Kestän sen kuin nainen. =D
Kun kuulen työpaikallani pari ensimmäistä säveltä kappaleesta niin pinkaisen äkkiä laittamaan lisää volumea radioon. Siinä minä sitten hyräilen ja läpsytän tennaria lattiaan samalla, kun naputtelen kassaa. Minusta tuo on rytmiltään yksi parhaista suomalaisista tanssibiiseistä. Ei muuta kuin pöydät ja matot nurkkaan ja tanssimaan! Ai sanat..? No joo, onhan ne sellaista liirumlaarumia, mutta "So Not!" sanois Nykäsen Mattikin. Antaa Antin istuttaa puu, lintujen istahtaa sitten oksille ja sillai. Söpöähän se vaan on. =)

Nyt alan valmistautumaan tulevaan työpäivään. Kaikille tänne eksyneille toivottelen

MUKAVAA JUHANNUSTA!!!

13 kommenttia:

Pami kirjoitti...

Juu, meikäläinenkin on tykästynyt Antti Tuiskuun! Ja sitä pitää ihmetellä itsekin näin hevimusiikin ystävänä!

tia kirjoitti...

Kyllä sitä saa hurahtaa ja hassutella, tennarilla tahtia lyödä. Minusta Antin ääni on tässä kappaleessa pehmeämpi kuin aiemmissa.
Hyvää juhannusta sinulle, nautitaan siitä.

Anu kirjoitti...

Pami - Huh helpotus. En siis ole ainoa, joka on eksynyt vähän niin kuin harhapoluille. =D

Tia - Totta, ääni taitaa tosiaankin olla pehmeämpi. Kappale sopii myös rytmillisesti Antille. Hittiainesta sanoisin.
Hyvää juhannusta sinulle myös Tiaseni.

Abana kirjoitti...

Hmm... Sinun ansiostasi löysin aikanaan Happoradion, kiitos. En kuitenkaan uskalla ihan heti vilkaista tuota videota. Täytyy ensin asennoitua ja kerätä rohkeutta.

Hauskaa juhannusta, toivottavasti ukkoset kiertävät sinut kaukaa!

Papu kirjoitti...

Joskus nuo puskista tulevat onkin niitä ihan parhaita. Tuiskun piisin kuulin kerran telkusta pitääpäs kuunnella ny uudelleen tuntuuko missään. Happoradiota tääl osottees on kuunneltu vähän pitempäänkin ja mies hurahti niitten uuteen levyyn täysin. Miula näitä hurahduksia tulee ja menee ja osa jääp pysyvämmäks.
Älä ihmees ota ressiä blogista, tää on harrastus ei mikään pakkopulla, kirjottelet ku siltä tuntuu ja jos ei tunnu ni sitte piet taukoo.
Lämmintä juhannusta, vaik satais akkoja taivaalta :D

Papu kirjoitti...

Ei huono :D

marjukka kirjoitti...

Kaiken uhallakin kuuntelin tuon videon ja täytyy sanoa, että tälläkin mummelilla rupesi tossu väpättään! Erilaista Anttia!
Älä nyt tressaa itseäsi tällä bloggaamisella, minäkin sen jo opin!

Anu kirjoitti...

Abana - Voi miten kiva, että sain levitettyä tietoa Happporadiosta edes muutamalle ihmiselle. =)
Joo, toivotaan tosiaan, että ukkoset ovat siellä missä sinäkin - tosin vain kuuroluonteisesti. En tosiaan voi muuta kuin ihmetellä miten joku voi nauttia niistä!?! Hui Hui Hui. Meitsi melkein itkua vääntää, kun jyrisee. =(

Papu - Eikös vaan ollut ihan kuunneltava. Kertsi on tarttuva. Hurahduksia tulee ja menee täälläkin. Happoradio on kyllä varsin toimiva paketti, joka iskee aika monenlaisiin ihmisiin.
Joo, satakoot vaikka kissoja ja koiriakin. Hyvä seura tekee minun juhannuksestani hyvän. =)

Marjukka - Opin läksyny yhdestä kerrasta eli en stressaa enää. Huomasin, että sinäkin pidät taukoa. Se tekee varmasti ihan terää välillä.

Katja Tanskanen kirjoitti...

Minä ammattinikin puolesta kuuntelen monipuolisesti ja ennakkoluulottomasti kaikkia musiikin tyylisuuntia.

Antti Tuisku on yksi Suomen parhaista nuorista esiintyjistä. Hän osaa liikkua ja saa kontaktin yleisöön. Lauluäänikin on hyvä. Hänellä on myös kokonaisnäkemystä, mikä Suomessa on harvinaista.

Mukavaa Juhannusta Sinulle!

Nia kirjoitti...

Ressiä ei kannata ottaa! Päivittelee kun ehtii, ei se blogi onneksi mihinkään karkaa ;)

Iloista Jussia sinulle!

Anu kirjoitti...

Katja - En ole nähnyt Antin esiintymisiä muualla kuin Idolsissa silloin vuosia sitten. Antti oli kieltämättä hyvä esiintyjä jo silloin. Ääni eikä musiikkityyli ei ole vaan miellyttänyt minua ennen. No, mielipidettä on onneksi lupa muuttaa. =)

Nia - Juu, ei ressata ei..

Abana kirjoitti...

No nyt sitten uskaltauduin avaamaan kappaleen. Oli se miellyttävä, videokin oli hyvä. Jos hänellä on enemmän tämmöistä, voisin jopa ostaa levyn.

Anu kirjoitti...

Abana - Hieno homma, kun kuuntelit kappaleen. Minä puolestani olen tutustunut vähän laajemminkin Antin tuotantoon. Kyllä sieltä vaan löytyi muitakin ihan kivoja kipaleita.

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen