CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Loistava ajoitus

Tänään on ollut poutainen, pilvinen ja kovatuulinen päivä. Lämpötila on ollut kai hieman vajaat 20 astetta. Nyt illansuuussa on alkanut paistamaan aurinkokin. Sää on ollut juuri minun mieleeni.

Kävin päivällä mielenkiintoisessa taidenäyttelyssä, josta kerron joskus myöhemmin. Nyt en malta sillä minulla on sitäkin jännempää juttua..

Taidenäyttelyn jälkeen kävin Hesessä syömässä. Eikös olekin jännää!!! Hih hih.. No ei se ollut vielä se jännä juttu. =D

Hesestä pyöräilin Köyhälämmelle, josta olen kertonut aiemminkin. Olen surrut sitä, kun sorsapoikueita ei ole saapunut sinne. Olen pelännyt, että poikueet ovat kylmettyneet kuoliaaksi. Tänään menin taas kerran tarkistamaan poikastilannetta. Pyöräilin lammen ympäri hitaasti ja katselin tarkasti rantoja. Ei näkynyt poikasia. Olin surullinen ja aioin lähteä pois, mutta juuri silloin näin sorsaemon tepastelevan polun poikki ja perässä taapersi rivi poikasia.

IHANAA!!!

Hyppäsin oitis pois pyörän päältä ja kaivoin kameran kassista. Juuri, kun kaikki poikaset ehtivät veteen niin sain niistä valokuvan.



Ajatella, tuossa ne pienet söpöläiset ovat ihan ensimmäistä kertaa uimassa. Melkoisia luonnonlahjakkuuksia! Emo ohjasi poikaset hurjalla vauhdilla kauemmas minusta. Ranta on pääosin matalaa ruohoa, mutta yhdessä kohdassa on tiheä pensaikko. Emo nousi rantaan siinä kohdassa. Katselin miten poikaset hyppivät kauan päästäkseen rannalle. Lopulta kaikki olivat emon luona turvassa ja silloin menin varovasti lähemmäs. Ihan lähelle en mennyt, koska en halunnut häiritä liikaa.



Kuvaan ei näköjään tallentunut yhtään poikasta vaikka ne olivatkin ihan emon rinnnalla. Emo värisytteli sulkiaan koko ajan voimakkaasti. Mahtoikohan se olla varoitusmerkki uhkaavasta vaarasta poikasille..? Vai oliko se kenties varoitusmerkki minulle..? No, oli miten oli niin peruutin hitaasti pois paikalta ja sanoin emolle "Olkaa ihan rauhassa.".

Hymyssä suin ajelin lammelta kotiin...

8 kommenttia:

Papu kirjoitti...

Oo miten ihana retki siul o ollu, sorsanpoikasis on jotain niiiiiin sulosta :) Hyvää työviikkoa!

Anu kirjoitti...

Papu - Ei voi olla totta! Minutti sen jälkeen, kun olin saanut jutun julkaistua niin sun viesti ilmestyi. Taidat tosiaankin odotella juttujani. =D
Poikaset oli kyllä ihan hurrrrrjan suloisia. Nyt käynkin joka päivä töiden jälkeen katsomassa niitä.
Kiitos toivotuksista. Sinulle myös mukavaa viikkoa!!!

tia kirjoitti...

Aivan ihanan kuvan sait perheestä, ovathan pieniä, minun kuvassani poikaset ovat hiukan varttuneempia. On sinun nyt käytävä katsomassa niiden varttumista ja meille kuvia laitettava.
Hyvää työviikon alkua.

Anu kirjoitti...

Tia - Piti toimia kyllä todella nopeasti, että sain kuvan. Emo vei ne kovalla kiireellä piiloon. Eiköhän noiden varttumista tule seurattua pullan ja kameran kera. ;)
Teilläpäin on tosiaan jo vanhempia poikasia. Suloisia nekin on!

Papu kirjoitti...

Noooo jos tunnustan, että kyl täällä tulee useemman kerran päiväs käytyä jos koneella olen :D Meijänkii pitää tääl käydä kurkkimas millon tupsahtaa sorsalampeen jälkikasvu, tääl kaikki on myöhäsemmäs. Murusen yks lempikuvausaiheita nuo sorsat ;)

Anu kirjoitti...

Papu - No, aika monta kertaa päivässä minäkin käyn vastavierailulla. =)
Täytyykin käydä kurkkimassa milloin murusesi blogiin ilmestyy sorsanpoikasia.

Abana kirjoitti...

Onneksi poikaset olivat selvinneet.

Jäi mainitsematta aiemmin, että Lassin ja Leevin lumiukkojutut ovat aivan huippua!

Anu kirjoitti...

Abana - Onneksi! En ole käynyt katsomassa niitä vaikka tarkoitus oli. Jospa tänään..

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen