CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Ne kasvaa sittenkin!

Siitä on nyt neljä vuotta, kun siskoni viherkasvit muuttivat luokseni. Osasta olen luopunut sen jälkeen, koska ne ovat olleet liian suuria pieneen asuntooni. Hänen kasveistaan minulla on vielä lohikäärmepuu, kirjovehka ja nämä "bambut":



Nuo ns. onnenbambut ovat oikeasti runkotraakkipuita, mutta kutsun niitä kuitenkin bambuiksi. Kait se passaa..? ;)
Bambut ovat yleensä todella nopeakasvuisia ja ne pukkaavat uutta lehteä melkein silmissä. Siskoni bambut kasvoivat ihan kivasti silloin aikoinaan hänen kotonaan, mutta minun luokseni tullessaan ne lopettivat kasvun. Neljä vuotta ne ovat töröttäneet kasvamatta, mutta myös kuolematta vaasissa. Olen monet kerrat miettinyt pitäisikö ne istuttaa multaan, mutta en kuitenkaan ole sitä tehnyt. Syynä on ollut se, että ohuet tikut olisivat aika hoopon näköisiä ruukussa.

No, viime viikolla bambuille vettä antaessani huomasin jotain yllättävää:



Ei voi olla totta! Molempiin varsiin on tullut uusia versoja. Olisikohan onnenbambuilla ollut neljän vuoden suruaika, joka päättyi vihdoinkin. =D

8 kommenttia:

tia kirjoitti...

Vaikea kasveista on tietää, vaikka olisikin ollut suruaikaa, mukavaa kun nyt ovat alkaneet kasvamaan.

minde kirjoitti...

Joo ja kato ku verhotkin on alkanu vihertään ja pukkaa uutta versoo;)

Anu kirjoitti...

Tia - Olin jo menettänyt toivoni niiden kasvun suhteen ja siksi oli iloinen yllätys. Melkoisen honteloita nuo oksat kyllä ovat ja joudunkin pitämään niitä seinää vasten.

Minde - Ai sä huomasit. Oot kyllä aika tarkka likka - huomasithan silloin kerran suihkuverhonikin vaikken ollut sitä tarkoituksella kuvannut. =)

Papu kirjoitti...

Kyllä kasveillakin voi olla suruaika ja ympäristön muutos tekee sen kyllä kasviparoille tehokkaasti.

Nia kirjoitti...

Kyllä niitä voi "onnenbambuiksi" sano ;) Se on kiva huomata kun pitkän odotuksen jälkeen kasvit nauttivat elostaan.

Anu kirjoitti...

Nia - Kaikki hyvävointiset kasvit tuovat minulle iloa ja siten kai myös onnea. =)

Nia kirjoitti...

Piti ihan palata tänne uudelleen - nimittäin tuo kappakangas on aivan ihana! Viidakko <3

Anu kirjoitti...

Nia - Kiitos kiitos. Tuo kangas maksoi aikoinaan Anttilassa 3 euroa metri. Kyllä vaan - 3 euroa! Se oli siis ihan normaalilevyinen kangas, mutta halkaisin sen. Toisesta puoliskosta tein ystävälleni kapan keittiöön ja vieläkin on kangasta jäljellä.
Tuo kappa minulla käytössä vain kesällä. Halusin nimenomaan viidakkomaisen tunnelman makkariin. Vihreä päiväpeitte ja isot viherkasvit auttavat tunnelman luomisessa.

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen