CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Taidenäyttely osa 2: herkistelyä

Kerroin täällä aiemmin, että kävin Galleria Utussa katsomassa Bruno Maximuksen maalauksia. Galleriassa oli samaan aikaan myös kaksi muuta näyttelyä. Toinen niistä esitteli Anu Kirkisen grafiikkaa ja uniikkeja hopeakoruja.

En ollut mennyt katsomaan kaimani töitä, mutta ajattelin kuitenkin vilkaista ne läpi. Useisiin grafiikkatöihin oli yhdistetty myös runo ja ne oli kehystetty kauniisti. Kun aloin katselemaan teoksia niin en pystynyt keskittymään runoihin, koska hallissa kaikuva lapsen itku täytti pääni. Katsoin kuvia läpi nopeasti ja tuumin, että ihan kivoja ovat.. Kun olin päässyt melkein loppuun niin lapsen itku taukosi ja ajattelin lukea yhden runon ajatuksella. Katsoin ensin kuvaa ja luin sitten runon. Katsoin uudestaan kuvaa ja luin vielä kerran runon. Niiden kahden yhdistelmä pysäytti minut.



Minulle tuli outo olo ja kyyneleet tulivat silmiini.

Olin jo kuukausia pohtinut isoja asioita enkä ollut päässyt oikein mihinkään tulokseen. Tuona hetkenä - tuon runon ja kuvan äärellä ajatukseni selkiytyivät. Tunsin olevani oikealla tiellä.

Se oli omituinen hetki. Päätin sitten kiertää näyttelyn uudestaan. Hiljaisuudessa muutkin työt aukenivat minulle ihan erilailla.





Nuo kuvat olen ottanut näyttelystä ostamastani vihkosesta. Kuvat ovat huonoja, mutta kai niistä jonkinlaisen kuvan näyttelystä saa.

6 kommenttia:

tia kirjoitti...

Monesti joku häiritsevä tekijä estää syventymästä kuten sinua, onneksi sait mahdollisuuden uuteen tutkimiseen ja löysit ehkä syvällisemmin sanomat kuin ekalla kerralla.

Anu kirjoitti...

Tia - Minulla on melko huono keskittymiskyky. Se tuli taas kerran ilmi. Onneksi viivyin näyttelyssä siihen saakka, kun hiljaisuus saapui. Hieno näyttely oli.
Kiitin Anu Kirkistä sähköpostitse isosta elämyksestä ja sain oikein lämminhenkisen vastauksen. =)

Papu kirjoitti...

Mie olevinaan tähän kirjoitin illalla aiemmin, mut se on hävinny jonnekin mustaan aukkoon. Sitä kirjoittelin, että tuntuu olevan siule juuri sopiva näyttely olleen nyt pohdintojen aikaan. *Halaus* Hyvää työviikkoa, meilaan viikolla joku ilta. Sain jonkun ihme siivouskipinän, sais tulla vähän useemmin vaan näitä kipinöitä :D

Anu kirjoitti...

Papu - Jotakin häikkää tässä blogissa nyt on. Kurja juttu.
Voi kunpa iskisi kipinää täälläkin siivouksen saralla. Kunnon nainen menisi mattopyykille, pesisi ikkunat ja muuta sellaista nyt kesällä. No, ehkä sitten lomalla..

marjukka kirjoitti...

Tuollaiset näyttelyt tarvitsevat kyllä tietynlaisen rauhan ympärilleen, onneksi se tuonnekin lopulta tuli js voit syventyä näyttelyn sanomaan.

Anu kirjoitti...

Marjukka - Totta. Kun menin näyttelyyn niin tiskin takana ollut nainen sanoi menevänsä vaihtamaan vaippaa. Silloin ajattelin, että asia on ihan ok. Kun itku alkoi niin minua otti aivoon tooooosi pahasti. No, onneksi itku lakkasi pian.

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen