CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Hei hei harmaat!

Pari viikkoa harmittelin harmaata kuontaloani..



...ja katselin keittiön pöydällä lojuvia värjäysaineita..



..tänä iltana kaivoin kaapin perukoilta esille myös värjäyskamppeeni..



...reilun tunnin päästä lookini oli aivan erilainen..



Kaksivärjäys on melkoisen työläs homma. Teen sen siitäkin huolimatta itse, koska hinnaksi tulee vajaat 12 euroa. Kampaajalla summa olisi melkoisesti suurempi.

Paras kertoa etten ole kammannut hiuksiani värjäyksen jälkeen vaan annoin niiden kuivua ihan rauhassa. Noin ne sojottavat minne lystäävät ellen taltuta niitä haluamaani malliin aineiden avulla. Kampaajille minä ja lyhyet hiukseni olemme olleet melkoinen haaste aina. =)

Noista karmeista värjäyskamppeista minulle tulee aina mieleen siskoni. Kerran tapahtui nimittäin tällainen juttu:
Siskoni oli luonani yökylässä ja oli aikeissa mennä suihkuun. Sanoin, että hän voi napata itse pyyhkeen kaapista. Hän viipyi kaapilla ihmeen pitkään ja kysyin löytyykö sieltä mieleistä pyyhettä. Kovin vaisu: "jooo.." kuului toisesta huoneesta. Menin katsomaan mikä oli vialla. Hän piteli käsissään pyyhettä ja katseli sitä silmät pyöreinä. Selitin, että hiuksia värjätessä tuppaa tulemaan sotkua ja käytän siksi joka kerta samaa pyyhettä. Siskoni huokaisi helpotuksesta ja alkoi nauramaan. Hän oli ihmetellyt miksi minulla oli niin verinen pyyhe kaapissa. =D

17 kommenttia:

Arjaanneli kirjoitti...

Tuo pystymalli on veikeä!
Miksi sitä taltuttelemaan, koska lopputulos on noinkin hieno?

Siitä lukuongelmasata. Kokeile mennä googlen kautta laittamalla hakusanaksi arjaanneli. Ei pitäisi olla niitä reunoja. Oisko tuo jokin ohimenevä ongelma, koska ei ole muilta tullut viestiä?

Pami kirjoitti...

Ihanan väriset ja kivan malliset. Voi, kun saiskin nämä liuruhiukset sojottamaan tuollai kivasti pystyssä. Vaan ei, ne menee just päänpintaa pitkin!

tia kirjoitti...

Hieno loistava pystytukka kyllä nyt on hyvä hommat aloittaa. Samaa touhua täällä tänään, katselin jo aineetkin.

Papu kirjoitti...

Aivan makee väri!!!!!!!! Tosta tulee virtaa kyl töihin ja muutenkin! Ja pirtsakka on tuo siun mallis kans ;) Työniloa!

marjukka kirjoitti...

Kyllä tuollainen lyhyt tukka on sitten pirtsakka ja just tuollainen, mitä ei tarvi paljon laitella, kunhan vähän sormilla haroo. Aikas tyttö oot, kun kaksivärjäyksenkin teet itse, mulla ei hermo siihen riitä. Upea väri!

Abana kirjoitti...

Ihana väri! Haluaisin tuollaisen pystyssä pysyvän kampauksen, mutta eipä taitaisi onnistua, kun on niin ällölöllö tämä tukka-aines.

Nia kirjoitti...

Voi sulla on ihanan malliset hiukset Anu :) Värikin sopii kuin nakutettu!

Nuo värjäysprosessit on kyllä välillä sellaisia operaatioita, että meinaa usko loppua, varsinkin jos jotain uutta kokeilee. Värjään myös itse hiukseni ja tähän asti suhteellisen hyvällä lopputuloksella. Säästöä kertynyt huomattavasti suhteessa kampaajan hintoihin. Leikkauksen toki ammattitaitoisella ihmisellä teetän.

liskonainen kirjoitti...

hei,
sinäkö tyttöseni kävit tänään liskolandiassa hämmentymässä?

tule toki toistekin!

arvaa, alkoiko sittenkin tehdä mieli saada punaiset hiukset takaisin! juuri kun olen aikeissa niistä vähitellen luopua ja antaa hurmaavalle harmaudelle vallan!

Anu kirjoitti...

OHO! Tännehän on tullut kommentteje. Kiva kiva! =)
Kiitos paljon kehuista kaikille. En tohtinut laittaa tänne koko kaalin kuvaa. Ei tuosta saa kokonaiskuvaa kuontalostani joten kerron, että korvallisilla on ihan lyhyttä ja takana vinoon leikattua. Tummaa on alaosassa kauttaallaan ja päällä sitten tuollaista oranssinpunaista.

Arjaanneli - Veikeä on kiva ja ehkä paras mahdollinen sana kuvaamaan tätä pörröäni.
Sain selvitettyä sen ongelman. Blogisi näkyy normaalisti Internet Explorerilla, mutta Mozilla firefozilla vanhempien juttujen lukeminen on mahdotonta. Merkillistä! Tämä minunkin blogini on erilainen eri selaimilla.

Pami - Eivät nuo sinun punaiset hiuksesi näytä mitenkään liruilta. Puolipitkinä minun hiuksiani ei voi pitää, koska silloin ne roikkuvat kuin räkä. On vain kaksi järkevää(?) vaihtoehtoa - ihan lyhyt pystyssä tai pitkä ja aina kiinni.

Tia - Kuvassa näytää siltä kuin olisin itse leikannut tuollaista sentin mittaista töröä. Ei se oikeasti ole noin lyhyttä. Karvat sojottavat takaraivolta kohti kameraa. Vahalla saan ne kyllä kuriin.
Itse värjäilet siis sinäkin aina..?

Papu - Vähän niin kuin sinua ajatellen tein tämän jutun. Ajattelin näyttää etten minäKÄÄN taida päästä sinne... ;)

Marjukka - Värjäys on yllättävän helppo, mutta ottaa vähän aikaa. Ensin vaan normaalist pohjaväri kauttaalleen, huuhtelu ja sitten toista ainetta sinne minne haluaa vaaleampaa. Kun ei ota hommaa liian vakavasti niin sen onnistuu tekemään itse. Paketissa on mukana ripsiväriharjan näköinen raita-aineen levitin. En käytä sitä vaan vedän tavallisella kammalla ja sormilla ainetta latvoihin ja takatöyhtöön.

Abana - Sinun hiuksesi ovat luotuja johonkin muuhun malliin, jota moni kadehtii! Me ihmiset halutaan aina jotakin muuta kuin mitä meillä on. Minä haaveilin puolet elämästäni taipuisista hiuksista - otin permanentteja ja kähertelin. Lopetin haaveilun ja tässä on tulos. =D

Nia - Leikkaamiseen minäkään en ryhtyisi! Tosi tyytyväinen olen minäkin ollut useimmiten omiin värjäyksiini. Pari kertaa kampaajani on väittänyt kivenkovaan, että olen käynyt ottamassa värin jollakin toisella kampaajalla. =D

Liskonainen - No minähän se. Kävin unenpöpperöisenä lukemassa yhden jutun enkä tiennyt olinko jo unessa - niin omituinen tarina se oli! ;)
Tulen lukemaan paremmalla ajalla lisää.
Kokonaan harmaat hiukset on ihanat - AIVAN IHANAT! Tällaiset satunnaiset harmaat maantienvärisissä hiuksissa eivät ole ihania. Pois, pois, pois,..

Papu kirjoitti...

Mut sehä on niin että punapäät pääsee mihin vaan ;) Kuten ny mie pääsin kouluun :D :D :D :D Eli ollaan vaan punapäitä ihan reilusti ja reippaasti ;)

Anu kirjoitti...

Papu - Mahtavaaa... Upeetaa....!!! Onneks olkoon!!!
Onneksi värjäsit hiukset! ;)

aimarii kirjoitti...

Upea uusi tukkalook. Mukavan näköinen pystytukka myös.

Anu kirjoitti...

Aimarii - Kiitokset. Väri on mieleinen. Kuvassa pääni näyttää ihan kananmunalta, koska en ole föönannut hiuksia pyörtytyvien kohdalta ikäänkuin vastakarvaan. =)

Tinka kirjoitti...

Hieno väri!

Minunki "pitäis" vissiin värjätä taas muutaman vuoden tauon jälkeen, mutta mitä pitempään siirrän, sitä kivempaa on mm. hämmentää partureita omalla värillä (ykski sano, että olen yksi harvoista, jolla on enää oma väri. Hmph!) ripauksella harmaita.
Jotenki tässä on vaan laiskistunu (ja pulskistunu) työttömänä ollessa. Rahalle muutaki käyttöä ;)

Anu kirjoitti...

Tinka - Oma hiusväri taitaa tosiaan olla nykyään jo harvinaisuus.
Kun tarkemmin ajattelee niin...
Kyllä me naiset ollaan aika hemmetin tyhmiä!!! =D Meinaan sitä, että miksei me voida olla sen näköisiä kuin ollaan. Pitää värjätä, meikata, poistaa karvoja ja mitä lie. Voi elämä! Jahas, taidankin lähteä ajelemaan säärikarvat ennen nukkumaanmenoa. Hih hih hih... ;)

Tinka kirjoitti...

Hmm.. oliskohan niin, että akat on toisilleen aika piruja; siis siinä mielessä, että ympäristöstähän se aika pitkälle tulee se pakotus ajella millon mitkäki karvat :o
Kun muka pitää olla niin karvaton ja huoliteltu jne. Jossain etelän maissa se ei ole niin justiinsa. Minun pitäski muuttaa varmaan niille main.

Toisaalta, jos en ajelis, olisin kyä aika näky :D :D Nuorempana kun alotti, sitä saa jatkaa loppuun saakka. Huoh.

Anu kirjoitti...

Tinka - Totta, me naiset ollaan joskus aikamoisia piruja toisiamme kohtaan, mutta..
Eniten ulkonäköpaineita minulle on aiheuttanut kuitenkin muutamat miehet kommenteillaan. Olen saanut kuulla melkoisen tylyjä kommentteja mm. karvoista.

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen