CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

tiistai 4. elokuuta 2009

Ei mikään pakko

Vietin eilen illalla minulle hyvin tyypillisen arki-illan. Tulin kotiin kaupan kautta. Vaihdoin kotiasun päälle, keitin kupillisen kahvia, söin pari leipäpalaa ja mietiskelin siinä samalla mitä kaikkea pitäisikään tehdä..

Mietin, että ikkunat olisi järkevää pestä nyt hyvän sään aikaan. Moni ystäväni oli pessyt ikkunansa parikin kertaa tässä kesän aikana. Minä olin pyyhkäissyt osan lasipinnoista alkukesästä ja ne olivat taas ihan kammottavan näköiset. Piankos minä ne pesisin, kun vaan tarttuisin toimeen.

Mietin, että kannattaisi kerätä marjoja tulevan talven varalle niin kuin muutkin tekevät. Yksikin tuttavapariskuntani, kertoo joka ikinen päivä olleensa milloin mustikassa ja milloin vatussa. He ovat keränneet mielettömät määrät marjoja. Aina saan kuulla ihmettelyä siitä miksen minä kerää marjoja vaikka minulla olisi aikaa. Saisin ilmaista ruokaa, mieleni virkistyisi metsässä, aikani kuluisi mukavasti,..

Mietin miten minun olisi järkevää tehdä isompi satsi ruokaa ja pakastaa sitä. Sieltä poimisin sitten eväätkin töihini eikä minun tarvitsisi ostella valmisruokia kaupasta. Tuosta asiasta sain kuulla päivittäisiä saarnoja entisessä työpaikassani. Joskus työkaverini otti jopa laskimen esille ja selvitti kuinka paljon minulta menee rahaa hukkaan vuoden aikana, kun en valmista ruokia itse. Hyvää ruokahalua vaan Anu!

Leipominen vasta järkevää olisikin! Ostan muutaman kerran viikossa viinerin tai pullan. Voi miten monta kertaa olenkaan saanut kuulla moitteita tuon tapani vuoksi. Ei minua moitita siitä, että ahmin epäterveellistä mössöä vaan siitä, että ostan kalliita herkkuja. Heti perään minua muistutetaan siitä etteivät ne edes ole herkkuja kotitekoisiin leivonnaisiin verrattuna.

Kävin nuo mietteet läpi päässäni taas kerran eilen. Taas kerran tuli paha mieli. Tunsin itseni laiskaksi ja huonoksi ihmiseksi. Musta pilvi leijui hetken aikaa pääni yläpuolella, mutta sitten..

Muistin jälleen kerran terpan (entisen terapeuttini) sanat ja ilmeet. Hän sanoi minulle kerran suorastaan kiukkuisena:

"Kuuntele Anu puhettasi! Se vilisee sanoja pitää, täytyy, on pakko, en voi, en saa,..". Sitten hän luki papareistaan puhumiani asioita. Totta, niin minä puhuin. Terppa kysyi kuka minut pakottaa tekemään asioita. Hän kysyi myös teenkö koskaan mitään asioita ihan vaan siksi, että minusta on kiva tehdä niitä. Siltä ei hänen mukaansa ainakaan vaikuttanut. Olin sanaton.
Terppa sanoi, että teen itse itselleni erilaisia pakkoja ja samalla kiellän itseltäni asioita, joita haluaisin tehdä. Sitten hän kaivoi kaapistaan A4-kokoisen paperin, jonka vasempaan laitaan hän oli kirjoittanut tuollaisia pakkoa ilmaisevia eli huonoja sanontoja. Paperin oikeassa laidassa taas oli hyviä sanontoja, joita hän neuvoi minua käyttämään. Niitä sanontoja olivat esim. saan, voin ja haluan. Terppa sanoi, että mikäli muutan puhetapani myönteisemmäksi koko olotilani muuttuu eikä elämä tunnu niin raskaalta suorittamiselta. Ajattelin silloin ettei se olisi totta.

Tuo käyntikerta muutti kuitenkin elämäni suuntaa enemmän kuin kukaan voisi kuvitellakaan. Tajusin miten minulla oli tapana sanoa esim: "Nyt mun on kyllä pakko lähtee töihin". Töihinlähtö ei välttämättä ollut edes vastenmielistä, mutta sanoin kuitenkin pakko lähteä. Miksi sitten sanoin niin..? Siitä lähtien olen ihan vaan lähtenyt töihin. Yhden sanan poisjättäminen kevensi oloa. Pikkuhiljaa pystyin sanomaan jopa, että "Saan lähteä töihin." =)

Eilen oli siis taas vaihteeksi päivä jolloin ajattelin asioita, joita minun pitäisi ja olisi pakko tehdä. Mietin siinä kahvin ja leivän äärellä sitä oliko minun todellakin pakko tehdä niitä. Mietin halusinko tehdä niitä. Vastaus molempiin oli EI. Ihmettelin mitä hemmettiä minä sitten oikein tuskailen..!?? Olin taas kerran lähtenyt ystävieni ja omien ajatusteni pyöritykseen. Ystäväni syyllistivät minua tietämättään(?) ja minä taas syyllistin itseäni tietoisesti.

Miksi minä alkaisin toimimaan ja elämään samalla tavalla kuin muut ellen kerran itse halua!? Minua ei kiinnosta pätkääkään marjojen poimiminen, "hieman" likaiset ikkunat eivät haittaa minua ja kaupasta ostettuja herkkuviinereitä ei voita yksikään itsetekemäni pulla!

Iskin kulhoon litran mansikoita ja päälle vaniljajäätelöä. Vein kulhon sohvalle odottamaan. Sitten hain kaapista postikortteja, jotka ajattelin lähettää ystävilleni. Käsityönkin otin viereeni. Televisio ja tietokone auki ja peppu sohvalle.

Oi mikä ihana ilta!!!



Hups! Tulipas melkoinen vuodatus aamu-unisena. Paras lukea teksti ajatuksen kanssa päivällä. Tiedä vaikken sitten itsekään ymmärrä mitä olen yrittänyt kertoa...

17 kommenttia:

Papu kirjoitti...

Tässä oli TODELLA tärkeää asiaa meille kaikille pakkopullien kanssa taiteileville. Mie koitan muistaa sen sanonnan, että tääl on pakko kuolla, kaikki muu on enemmän ja vähemmän vapaaehtoista. Eli vain yksi pakko. Helpottava tunne, muuten sitä voi elämäänsä muokkailla. Siul o ollu loistava ilta!

Tinka kirjoitti...

Loistava kirjotus ja herätys/herääminen taas tuohon tosiasiaan. Vähän jopa liikutuin :]
Syyllistäminen ja syyllisyys on katalia juttuja, mutta kun pääsee tuohon vireeseen, niinko sie lopulta pääsit, niin ..johan helpottaa!
Vapaaehtosesti niitä hommia tekee paljon mielummin. Kuten tiskaa ;)

Ja aivan paras ilta tuomonen! Niitä sulle toivon lisää!!

minde kirjoitti...

Alkuosan tekstiä luin vähän hymyillen, joo tarttis ja tarttis... tai että sä meetkin varmaan konkkaan jos ostat herkkuja pari kertaa viikossa..sitten juttu muuttukin aika syvälliseksi ja pisti miettimään. Hyvä herätys itsekullekin.

tia kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, ei ole pakko jos ei hotsita, kun sen saisin omaankin pääkoppaani iskettyä. Hiukan on jo mennyt perille, sitten tulee huono omatunto, jos sitäkin saisi hiukan vaimennettua. Nuo kipeät olkapäät ovat jarrutelleet, mutta entäs nyt kun ovat melkein ok. Tykkään kyllä poimia marjoja, mutta kohtuudella. Ei saa syyllistää ketään.

Pami kirjoitti...

Tosi hyvä kirjoitus! Ollaankohan käyty samalla terapeutilla... No, ei varmaan, mutta samaa sanottiin minullekin muutama vuosi sitten, että ei ole mikään pakko!

Ja niinpä tänä vuonna olen pesettänyt ikkunat, siivouttanut talon, kaveri keräsi mustikat, tytär leipoi pullat ja minä kävin tänään rentoutumassa työpaikalla :-).

Maalaistalon emäntänä kun saan kuulla melko usein, että joko olet tehnyt sitä ja tätä ja tuota. Juu, en omista ryytimaata, juu, en kerää marjoja, juu, en säilö, juu, kukkapenkeissäkin on välillä rikkaruohoja... who cares... :-)

Anu kirjoitti...

Papu - Asia oli tärkeätä ja järkevää, mutta aika sekavassa paketissa sen toin julki.
Iltani oli loistava ja aika tavanomainen minulle. =)

Tinka - No voi vitsi. Pienen pienikin liikuttuminen tarkoittaa sitä, että osasin ilmaista asiani jokseenkin järkevässä muodossa. Tuo juttu vaan pulpahti aamu-unisena. Sitä ei pidätellyt mikään.
Kyllä jätski, mansikat, televisio ja käsityöt olivat minulle sata kertaa mieleisempi vaihtoehto kuin vattupusikossa rymyäminen tai ikkunoiden jynssääminen. =D

Minde - Taitaa olla niin, että vakavissakin jutuissani on huumorin siemen piilotettuna.

Tia - Paras, että käytkin keräämässä ihan pieniä määriä kerrallaan. Asento on sen verran hankala, että saattaisi suotta ärsyttää olkapäitä. Minä keräisin marjoja mikäli minun tulisi syötyä niitä pakastimesta talvella. Liian monta kertaa ne ovat kuitenkin unohtuneet sinne. Silloin harvoin, kun kaipaan marjoja niin ostan ne kaupasta. En tunne pätkääkään huonoa omaatuntoa siitä.
Aikoinaan minäkin keräsin marjoja ja pakasti niitä. Elämäni oli silloin hyvin erilaista. Ennen oli ennen ja nyt on nyt. =)

Pami - Joo, ollaan tietenkin tavattu aina ovella, kun toinen on mennyt sisään ja toinen ulos. Siinä ollaan pää painuksissa luimisteltu ettei toinen vaan olisi nähnyt kasvoja. Heh.
Ei vaan.. eiköhän terapeuteilla ole aikalailla samanlainen tyyli "takoa järkeä" asiakkaiden päähän.
Täytyy sanoa, että loistavasti ole delegoinut hommat muille! =)

Famu falsetissa kirjoitti...

Hyvä, kun valitsit haluamasi illan. Sitäpaitsi, jos ostaa valmista ruokaa ja ihania wienereitä siitä tulee työpaikkoja joillekuille.

Anu kirjoitti...

Famu falsetissa - Ostan tosiaan työpaikalle valmiita ruokia nykyään. Sitä vartenhan niitä siellä kaupassa on, että niillä helpotetaan ihmisten arkea! Hittolainen. =)
Kotona syön kuitenkin itsetekemiäni pöperöitä.

Papu kirjoitti...

Mie tässä mietin tänään tätä asiaa, kun oli taas vaihteeks tsiljoona asiaa tehtävänä. Tulin siihen tulokseen, että huomenna ei ole, ei ole ihan pakko vaan haluan levätä, levätä ja vielä kerran levätä. Pinna o piukee ku viulunkieli, ei jaksa. Tämä oli erittäin arvokas teksti! Yritän muistaa...

Blue nun kirjoitti...

Hieno kirjoitus Anu! Miksi aina syyllistämme itseämme? Tehdään asioita omassa järjestyksessä ja silloin kun siltä tuntuu!

Anu kirjoitti...

Papu ja Blue nun - Olen aika hölmistynyt siitä, että kirjoitustani on kehuttu näin paljon. Tuntuu tosi hyvältä, kun se on saanut muutkin ajattelemaan tuota pakko-asiaa.
Minäkin sorrun välillä tanssimaan muiden pillin mukaan. Mietin lähinnä sitä mitä muut ajattelevat minun tekemisistäni tai tekemättä jättämisistäni. Tarkoitan esim. likaisia ikkunoitani. Mietin kuinka muut pitävät minua laiskana ja epäsiistinä. Siitä tulee aina vaan pahempi mieli. Silloin kaivan muististani terpan neuvot ja pääsen taas oikealla polulle ja saan mielenrauhan.

BLOGitse kirjoitti...

Minun oli kylla ihan PAKKO tulla kaymaan taalla - positiivinen, tarpeen tuntuinen olotila, etta haluan tulla. Ja tulin! :)

Ympariston paineet on kovat. Jos ottaa itseensa kaiken se mita ymparisto paukuttaa. Voi sita kalatyksen maaraa kun toisia neuvomme.
Miksemme sano, etta thanks, en jaksa tuota enaa (mutta tietty kuulijan mukaan sopivan kohteliaasti ettei hermostu) :)

Kansalaisten valvonta ja holhous toimii hyvin kun toisiamme moukaroimme. Sehan on tarkoituskin. Jos ei pahvi tajua laihtua niin kaverit jeesaa.
Enta sitten masentunut, hei ajattele positiivisesti niin kylla se siita.

jne.

hupsista, innostuin...
nyt loppu. tulen toistekin! :)

Anu kirjoitti...

BLOGitse - On tosiaankin olemassa myös positiivista pakkoa. Minun oli juuri eilen IHAN PAKKO saada lasagnea. Eihän siinä auttanut muu kuin lähteä siltä istumalta hakemaan tarpeita kaupasta. Teen ruokaa silloin, kun minua huvittaa. Nyt huvitti. =)

Minäkin sorrun välillä antamaan hyviä(?) neuvoja muille. En ala kuitenkaan jankuttamaan asiasta tai patistamaan toista tekemään jotakin. Sain tarpeekseni perseelle potkimisesta jokunen vuosi sitten etten tee sitä muille.
Toiselle voi varovasti ehdotella asioita ja kyseenalaistaa toisen tekemisiäkin, mutta liian pitkälle ei kannata mennä. Pahimmassa tapauksessa homma johtaa välien viilenemiseen tai jopa välirikkoon. On kokemusta.

Blogisi on äärettömän mielenkiintoinen!!!!!!

BLOGitse kirjoitti...

Sattuipa mukavasti - olet juuri linjoilla kun kirjoitan uutta postausta!
Viittaan siina sinun tapaukseesi ja aion laittaa blogisi linkin siihen...

Eli pian ilmeisesti tavataan! :)

Anu kirjoitti...

BLOGitse - Oho, olipa ajatuksia herättävä kirjoitus. Toivottavasti moni käy lukemassa sen!!!
Olen lukemattomat kerrat meinannut kirjoittaa samoista aiheista kuin sinä olet nyt kirjoittanut. Joskus olen kirjoittanutkin, mutta hävittänyt sitten tekstit. Olen varovainen tiettyjen tapahtumien vuoksi....

Abana kirjoitti...

Ikkunat on pesemättä enkä muista koska olen viimeksi ihan oikeesti siivonnut. Ihana saada vahvistusta mielipiteelleni joka siis on: "Eioopakko, joskus toiste".

Anu kirjoitti...

Abana - Asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen. Joskus tärkeyslistalla ykkösenä saattaa olla vaikkapa päiväunet tai jäätelön syöminen. =)

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen