CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

torstai 27. elokuuta 2009

Ruuvit löysällä

Pari viikkoa sitten löysin lattialta pikkiriikkisen ruuvin. En olisi huomannut sitä ellen olisi astunut sen päälle. Arvelin, että kyseessä on helmi sillä niitä lenteli lattialle vähän väliä koruja tehdessäni.

No, minulla oli hyppysissäni ruuvi, joka oli tippunut jostakin. Vaan mistä..?!? Etsiskelin tyhjää reikää taskulaskimesta, kaukosäätimistä, kelloradiosta, kamerasta ja monesta ihan älyttömästäkin paikasta. En keksinyt sille paikkaa. Päätin kuitenkin laittaa ruuvin talteen kaiken varalta.

Eilen illalla tunsin taas jonkun pistävän jalkapohjaani. Ei voi olla totta! Taas pikkiriikkinen ruuvi!!! Tein saman jutun kuin aiemminkin eli tarkistin kaikki mahdolliset esineet mitä läheltä löytyi. Ei, mistään ei puuttunut ruuvia. Mieleeni tuli pakostikin mainoksesta tarttunut hokema: "Mistä näitä ruuveja oikein tulee???"



Myöhään illalla tässä koneella istuessani mieleeni tuli tutkia vielä yksi vempele eli tämä tietokone. Oli kyllä melkoinen yllätys, kun huomasin ruuvien puuttuvan tämän pohjasta. Miten melko uudesta koneesta tippuu ruuvit? Sitäkin ihmeellisempää on se, että ruuvit löytyivät molemmilla kerroilla noin viiden metrin päästä koneesta. Tässä koneen alla on pitkänukkainen matto. Miten kumpikaan niistä ei ollut tippunut sinne? Omituista, todella omituista....

Mikäli löydän joku päivä lattialta isompia ruuveja niin niille kyllä löydän paikan hyvinkin nopeasti. ;)

7 kommenttia:

tia kirjoitti...

Vai on alkanut siellä ruuveja löytymään, onnihan oli että eivät mattoon uponneet.
Hyvää torstaita sinulle.

Papu kirjoitti...

Vai että ruuvit löysällä, no onneks ei emännällä itellään :D Ilmottele sitten ku niitä isompia alkaa putoilla pitkin ja poikin :D Kaunista viikonloppua!

Anu kirjoitti...

Tia - Imuriin olisivat ruuvit menneet mikäli olisivat matolle tippuneet. Vieläkin ihmettelin miten ne kulkeutuivat niin kauas - vieläpä molemmat! Mystistä..

Papu - Viimeaikaisista toilailuistani ja mietteistäni päätellen omat ruuvitkin heiluvat jo uhkaavasti. =D

Abana kirjoitti...

Ehkä sun asunnossa elelee pieni tonttu, joka harrastaa ruuvien auki pyörittämistä.

Anu kirjoitti...

Abana - Joo... Tonttu on aikonut viedä ruuvit jonnekin kätköönsä, mutta sitten mä oon tullut kotiin ja ruuvit on tippuneet keskelle lattiaa. Niin sen täytyy olla. ;)

Famu falsetissa kirjoitti...

Olen jo pari kuukautta säilyttänyt yhtä ruuvia, jonka löysin lattialta. Paikkaa sille ei vaan ole löytynyt. Välillä tuntuu kyllä siltä kuin päässäni hölskyisi.

Anu kirjoitti...

Famu falsetissa - Kannattaa säilyttää ruuvia vielä sillä todennäköisesti sille löytyy vielä paikka joku päivä.
Tai.... mikäli se on päästä tippunut niin siinä tapauksessa reikä on varmasti jo kasvanut umpeen. Hih hih. ;)

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen