CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Yhteen vai erikseen?

Aloitin ensimmäisen blogini pitämisen lokakuussa 2006. Kirjoittelin silloin hyvin erilaisia juttuja kuin nyt. Nykyään kirjoitan paljon rennommin enkä mieti niin paljon sitä mitä muut ajattelevat jutuistani, elämästäni ja mielipiteistäni.

Yksi ongelma minulla on ollut alusta asti ja se on oikeinkirjoitus. Lähes jokaista juttua kirjoittaessani jumitun jonkun sanan tai sanojen kohdalle, koska en tiedä miten ne kuuluu kirjoittaa. Silloin googletan ja etsin apua oikeinkirjoitukseen. Useimmiten apu löytyy heti, mutta toisinaan joudun kahlaamaan monta sivustoa. Silloin tällöin käy myös niin etten löydä ratkaisua ongelmaani. Silloin jurppii ja pahasti!

Eniten tuskailen yhdyssanojen kanssa. Päänvaivaa minulle aiheuttavat myös isot/pienet alkukirjaimet ja välimerkit. Jokaisessa jutussani on varmasti jonkinlainen oikeinkirjoitusvirhe. Tiedän etteivät useimmat blogini lukijat juurikaan huomaa virheitä tai mikäli huomaavat niin eivät ainakaan suuremmin välitä niistä. Edellisen blogini aikaan sattui kuitenkin tapaus jolloin sain yhteen juttuun hillittömän kommenttitulvan. Sen aiheutti yhdyssanavirhe. Homma meni niin överiksi, että poistin koko jutun.

Kouluaikana tykkäsin tosi paljon äidinkielestä. Paitsi että tykkäsin kirjoittaa aineita niin kielioppikin kiehtoi minua. Suurin osa oppimistani asioista on unohtunut vuosien varrella, mutta sama kiinnostus elää kuitenkin.

Tähän väliin täytyy sanoa, että hyvin useissa blogeissa kirjoitustyyli on rentoa enkä todellakaan mieti niiden mahdollisia oikeinkirjoitusvirheitä!!! Mikäli käytetään murretta ja puheenomaista tyyliä niin eihän silloin pidäkään miettiä jotakin hemmetin pilkkuja tai yhdyssanoja. Silloin annetaan juttujen soljua vapaasti ilman jäykistelyä! Sellaista tekstiä on ihana lukea!
Minä nyt vaan olen tällainen täydellisyydentavoittelija joissakin asioissa. Olen lähtenyt kirjoittamaan kirjakielellä ja tykkään pitääkin tämän tyylin. Siksi yritän myös pitää kielioppivirheet minimissä teksteissäni.

Jahas, jokohan pääsisin tuohon otsikon aiheeseen. Aika pitkä alustus oli taas kerran. Heh.

Eniten päänvaivaa minulle tuottavat tällaiset sanat:
jompikumpi, monin verroin, perin pohjin, muun muassa, nimenomaan, suurin piirtein, viimeaikainen, sielläpäin, poispäin, nurin päin,..

Taitojani noissa sanoissa käyn testaamassa silloin tällöin Cityn yhdysanatestissä. Saan sanoista oikein keskimäärin 90 prosenttia. Joidenkin sanojen kirjoitustavat ovat mielestäni ihan järjettömiä. Se johtunee siitä, että on olemassa yhdyssanasääntöjä, mutta myös poikkeuksia. Niitä poikkeuksia tuntuu olevan aika paljon.

Jotkut sanat voidaan kirjoittaa sekä yhteen että erikseen. Se tekeekin asiasta tosi mielenkiintoisen. Kirjoitustapa saa asiaan vivahde-eroja tai joissakin tapauksessa jopa muuttaa koko asian. On tämä suomen kieli pirun vaikeata!
No niin, siinä livahti taas yksi vaikea juttu eli tuo suomen kieli. Lukemattomat kerrat olen tarkistanut kirjoitetaanko se Suomen kieli, suomen kieli vaiko suomenkieli. Kaikkia käytetään aika tasavahvasti, mutta suomen kieli on oikea tapa - kai.

Muutkin erisnimialkuiset sanat ovat vaikeita niin minulle kuin asiaan enemmän perehtyneillekin. Testatkaapa omat taitonne tällä:

JYP toi keväällä Jyväskylään kultaa. Voittivatko he Suomen mestaruuden, suomenmestaruuden, suomen mestaruuden vaiko Suomenmestaruuden? Noita kaikkia muotoja käytettiin lehdissä viime keväänä. Minä tein silloin jutun asiasta tänne blogiini ja päätin käyttää pelkkää mestarit-sanaan, koska en tiennyt oikeaa kirjoitustapaa. ;)

Tuohon ja moniin muihin yhdyssanoihin liittyviin kiemuroihin löytyy vastaus Nykyajan kielenoppaasta.

Hu huu... Vieläkö sinä rakas blogini lukija olet hereillä..? =D

9 kommenttia:

Rita A kirjoitti...

Olen hereillä!!! :D Aiheesi kiinnostaa minua, koska suomen kieli on alkanut rapistua vieraita kieliä opettaessani ja harrastaessani. Katselenpa tarjoamasi linkit jos niistä vaikka oppia tarttuisi mulle mukaan. Sressiä en aio ottaa.

Kiitos ystävällisestä iloisesta kommentistasi blogissani. Merkkaan sinut kirjanmerkkeihini ja tulen tutkailemaan raikkaan näköistä blogiasi lähiaikoina... Nyt just menossa pihaan hortensioita pöyhimään!

Pami kirjoitti...

Minä kanssa välillä pähkäilen noiden yhdyssanojen kanssa. Ja joskus onnistun itsekin hienosti mokaamaan, vaikka itseäni yleensä ärsyttää, jos yhdyssanoja ei ole käytetty oikein. Siis ärsyynnyn niistä ns. tavanomaisista yhdyssanoista kuten ilmapallo kirjoitetaan ilma pallo tai vastaavaa. Tuo Suomen mestaruus ei aiheuta niin paljon ärsytystä.:-) Hyvin harvoin kyllä blogeissa kiinnittää kirjoitusvirheisiin huomiota, mutta esim. lehdet luen tarkkaan. Siellähän pitäisi kuitenkin olla ammattilaisia kirjoittamassa. Mutta esim. meidän paikallislehden päätoimittajan jutut vilisee kirjoitusvirheitä, murr!!!

Anu kirjoitti...

Rita - Mielenkiintoisia nuo kaikki suomen kielen koukerot ovat. Aika monesti pohdiskelen myös sitä, että miten ihmeessä ulkomaalaiset voivat oppia tämän kielen, kun se on suomalaisillekin näin vaikea! =D
Se hortensiasi on todellakin kehujen arvoinen!

Pami - Tuo on ihan totta, että ammattilaisten kirjoittamissa teksteissä virheet jurppivat. Kiinnitän myös huomiota mainoksissa oleviin virheisiin. Niitäkin tekee pääasiassa ammattilaiset joten virheitä ei pitäisi olla.
Minua on pidetty aina pilkunviilaajana työpaikoilla, koska myymälämainoksia tehdessäni olen pohtinut noita yhdyssanoja ja kysellyt neuvoja muilta. Yhdentekeviä juttujahan ne monille muille ovat olleet. No, kuka nipottaa mistäkin.

Papu kirjoitti...

Ollaan hereil, tää ol mielenkiintonen aihe. Tiedän nimittäin, että tän kanssa mie tulen tekemään opinnoissani töitä ja rankasti. Koskaan äidinkieli ei ole ollut vahvin aineeni ja jotenkin rakastan muita kieliä :D Mystinen yhtälö :D Mutta moni kieli on tätä meidän omaamme niiiiin paljon helpompi kieliopiltaan. Mie en ees ois voinu alottaa kirjakielisesti kirjottamaan, kun tiiän, et murre on niin vahva ni ei tule mittään ku omista asioistaan kirjottaa :D Laitanpa linkit muistiin vastaisen varalle. KIITOS!

-S- kirjoitti...

Voi apua! Kàvin tekemàssà tuon testin, jonka olit linkannut ja just niin huono olin yhdyssanoissa kun mità ajattelinkin olevani, eh. Meni oikein vain vajaa 70%!!! Itse blogia tehdessà en jaksa vàlittàà virheistà. Kirjoittamisesta ei tulisi mitààn jos tarttuisin jokaiseen pieneen mietteeseen jonkin sanan oikeinkirjoittamisesta :D

Anu kirjoitti...

Papu - Taisi tulla vähän puskista tämä juttu monille. Höpöttelen ja hölmöilen yleensä - sitten tällainen vuodatus omasta osaamattomuudesta.
On tosi ihana juttu, että käytät omaa murretta blogissasi!!!

-S- Välillä minullakin menee vain 80 prosenttia oikein. Yllättävän vaikeita ovat!
En minäkään ota haudanvakavasti oikeinkirjoituksia täällä blogissani. Joitakin sanoja tarkistan ihan siksi, että haluan oppia niiden oikeinkirjoituksen ja samalla saatan eksyä mitä mielenkiintoisimmille sivuille.

Kutuharju kirjoitti...

Hereillä ollaan täälläkin ja melkein tuolinreunalla innostuneena keikutaan, noo, ei nyt ihan, en ole kielipoliisi sentään, paitsi töikseni melkein ;)
Ei ole aina logiikkaa yhteenkirjoittamisessa, itse asiassa aika harvoin on, esim. tuo 'itse asiassa', mutta 'nimenomaan', 'alun perin', 'totta kai' ja 'sitä paitsi' mutta tännepäin vs kotiin päin (tuon jälkimmäisen säännön sattumoisin muistan, kun on nominatiivi + päin, kirjoitetaan erikseen.
Kävin vielä tuon uteliaisuuttani tsekkaamassa: se on Suomen mestaruus, Euroopan mestaruus :)
Minusta on ihan kiva kun joku oikeasti välittää siitä miten rakasta äidinkieltämme kohdellaan :)

Kutuharju kirjoitti...

Unohtui sanoa että hei, mehän ollaan aloitettu blogiharrastus samaan aikaan! Lokakuussa 06 minäkin aloitin :)

Anu kirjoitti...

Kutuharju - Olipas kiva saada taas uutta tietoa tästä jutusta. En muistanut mikä on nominatiivi joten kävin katsomassa Wikipediasta. On kiva oppia jotakin uutta taas äidinkielestämme. Kouluajoista on niin pitkä aika, etttä asiat on unohtuneet.

Vai että olet työksesi melkein kielipoliisi. Mielenkiintoista. Täytyypä tulla perehtymään paremmin blogiisi niin saan ehkä selville ammattisi. Alkoi niin kovasti kiinnostamaan asia... =)

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen