CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

maanantai 9. marraskuuta 2009

Pirujen bileet

Olin kyläilemässä lapsuudenkodissani jonne oli kokoontunut iso joukko sukulaisia. Jollakin oli syntymäpäivät, mutta en millään muista kenellä. Siinä me joka tapauksessa joimme kahvia ja söimme kakkua.

Sitten joku keksi, että voisimme ottaa yhteisvalokuvan koko porukasta. Minä en halua koskaan olla valokuvissa joten säntäsin ottamaan kuvaa. Kuvaamisessa tuli kuitenkin todella yllättäviä ongelmia...

Tähtäsin ja otin kuvan. Säpsähdin katsoessani kuvaa näytöltä. Siinä ei ollut kuin kaksi ihmistä! Otin uuden kuvan ja taas sama juttu. Olin todella ihmeissäni.
Miten ihmeessä tiiviissä rykelmässä olevista ihmisistä vain kahden kuva tallentui!?

Näytin kuvia toiselle valokuvaajalle ja hänkin ihmetteli asiaa. Otin vielä kerran kuvan ja silloin tapahtuikin jotakin toooooodella karmivaa...

Kuvaan tallentuneet kaksi ihmistä olivat muuttuneet piruiksi!!! Molemmilla oli sarvet otsassa!!! Tajusin etteivät ne paikalla olevat ihmiset olleetkaan ihmisiä vaan jotakin ihan muuta. APUA!

Silloin heräsin. Luojan kiitos, että heräsin. Juttu alkoi menemään liian mystiseksi.


glitter-graphics.com

12 kommenttia:

tia kirjoitti...

Mitähän tuostakin unestasi selitettäisiin ;-)

Tinka kirjoitti...

Hui! Pelottavaa!

marjukka kirjoitti...

Uskaltaako enää ottaa kuvia, jos vaikka oikeasti käy noin! Hirvittää!

minde kirjoitti...

Unet on merkillisiä. Miten niitä tulee? Miten niihin tulee asioita ja/tai ihmisiä, joita ei oo ajatellu saati nähny pitkään aikaan...ne vaan tulee. Joskus ahdistaa, joskus naurattaa...

Anu kirjoitti...

Tia - Niinpä niin.. Jokunen pahansuopa ihminen ehkä jossain lähellä..? Pitäisikö kenties olla varuillaan..? Ehkä ei kuitenkaan. Unet on unia.

Tinka - Uni oli todella pelottava!

Marjukka - No kyllä tuo uni tuli mieleen eilen kuvia ottaessa. Ämpäri pysyi ainakin ämpärinä kuvassa. Hih hih. =D

Minde - Unet on toooooosi mielenkiintoinen juttu. Joskus niihin saattaa tosiaan putkahtaa joku ihminen vaikkapa kaukaa lapsuudesta. On käsittämätöntä miten jonkun nimen voi palauttaa mieleen unessa vaikkei siihen pystyisi hereillä ollessa.

Arjaanneli kirjoitti...

Mä luulin tosissani, että oli oikeesti noin sattunu...
No ennenko pääsin loppuun.
Mutta kerkes jo käskarvatkin nousta....huiii.

Anu kirjoitti...

Arjanneli - Kyllä tuo kaikki vaikutti ihan todelta, kun aamuyöllä heräsin. Onneksi oli kuitenkin vain unta.
Näen paljon unia ja monet niistä ovat tuollaisia hyvin outoja. Pahinta on se, että osa unistani myös toteutuu. Asialle on todistajakin. Tuo uni tuskin voi toteutua...

Jutta kirjoitti...

Hui kun pelottavaa! Onneksi painajaisista monesti herää kun meno alkaa mennä liian pelottavaksi.

Holly Hikkoritieltä kirjoitti...

Vastavierailulla!

Anu kirjoitti...

Jutta - Totta, painajaiset jäävät onneksi yleensä kesken.

Holly - Tervetuloa vieraisille. =)

Abana kirjoitti...

Unet ovat tosi mielenkiintoisia.

Ne sinun pirut on varmaan sotkenut asioita Blogilistalla... laitoin silloin aikoinaan kuvablogisi suosikiksi. Ei ole monimutkaista, rasti vain ruutuun. Vaan joku meni pieleen. Ei se mun listalla näy.

Täytyy yrittää joskus uudelleen.

Anu kirjoitti...

Abana - Unet on mielenkiintoisia. Yhteen aikaan kirjoitin omiani ylös päiväkirjan tapaan. Juttuja oli tosi jännää lukea aikojan päästä.

Ei kait ne pirut nyt sentään blogilistalle...? =(

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen