CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Simapullopommit

Kuulin äsken radiosta mainoksen, jossa sanottiin jotenkin tähän tyyliin: "Mikään ei ole jännittävämpää kuin siman valmistus.".

Totta, simalla saa jännitystä elämään. Pikkutyttönä minusta oli jännä seurata sitä, kun rusinat alkoivat liikkua pullossa. Siinä minä seisoin pullojen vieressä ja tuijottelin niitä. Joo, halvat huvit oli. ;D

Aikuisiällä olen kokenut vieläkin jännittävämpiä asioita siman valmistuksen tiimoilla. Tämä seuraava tapaus sattui 90-luvulla.

Valmistin mieheni kanssa simaa joka vuosi ja taas kerran oli se aika käsillä. Minä katsoin ohjetta kirjasta ja aioin noudattaa sitä tarkasti. Mieheni oli kuitenkin sitä mieltä, että ohjeessa mainittu vajaa teelusikallinen hiivaa oli aivan naurettava määrä. Kävimme saman hiivakeskustelun joka ikinen vuosi ja joka ikinen vuosi laitoimme hiivaa enemmän kuin ohjeessa käskettiin. Siinä se hiivalle haiskahtava sanko sitten oli keittiön pöydällä yön yli. Aamulla pullotimme siman ja laitoimme pullot kaappiin tekeytymään pariksi päiväksi.

Vappuna sima oli valmista niin kuin pitikin ja joimme sitä vaikka se melko hiivaista olikin. Vieraatkin olivat tottuneet meidän perinteeksi muodostuneeseen hiivavappujuomaamme. ;D

Vappu oli ja meni. Taisi siinä tulla jo kesäkin.

PAM!!!


Eräänä yönä heräsimme melkoiseen paukahdukseen ja siinä samassa koirat alkoivat haukkua. Sydämeni hakatessa kiivaasti mieleeni tuli vain se, että joku oli tunkeutunut kotiimme. Apua!

Mieheni lähti varovasti tutkimaan mistä ääni tuli. Hän meni eteiseen... lattoi valot.. jatkoi matkaa keittiöön..

Jahas. Sieltähän se ääni oli tullut. Komeron alahyllylle oli unohtunut muutama simapullo. Yksi oli räjähtänyt ja katkaissut parin muun pullon kaulat. Paine oli niin kova, että komeron ovi oli auennut ja koko keittiö oli täynnä simaa ja sirpaleita. Räjähdyksen voimaa kuvaa parhaiten se, että pullojen vieressä oli paksu puinen leikkuulauta ja sirpaleet upposivat siihen niin ettei niitä näkynyt.

Sotkun siivoaminen oli melkoisen hankalaa. Oli kuitenkin onni, että tapaus sattui yöllä. Olisi nimittäin ollut aika karmeata mikäli olisimme sattuneet istumaan ruokapöydässä juuri silloin. Sirpaleet olisivat iskeytyneet meihin niin kuin leikkuulautaankin. Hui!

Tuossa siman valmistamisessa oli minulle jännitystä niin paljon etten ole simaa sen jälkeen tehnyt!

Ensimmäistä kertaa simaa valmistaville suosittelen ohjeen noudattamista.

Jännittäviä hetkiä siman seurassa toivottavan Anu ja Dansukker! ;D

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Takatalvea pukkaa..?

Tänään täällä paistoi aurinko ja sää vaikutti kaikin puolin kivalta. Illalla alkoi kuitenkin sataa vettä ja pikkuhiljaa sade muuttui rännäksi.



Räntäsadetta katsellessani muistelin, että viime vuonna saatiin räntää lämpimän jakson jälkeen kutakuinkin näihin aikoihin. Päätin selvittää asian blogistani. Kyllä vaan - päivälleen vuosi sitten satoi rakeita ja räntää. Todistusaineistoa löytyy täältä.

torstai 15. huhtikuuta 2010

Kanasta kotkaksi

Positiivareiden Ajatusten Aamiaisessa oli tänään tällainen tarina:

SAMAN HÄKIN KASVATIT

Eräs mies löysi kotkan munan ja pani sen kanalassa kananpesään. Kotkanpoikanen kuoriutui tipuparvessa ja kasvoi yhdessä niiden kanssa.

Koko elämänsä ajan se uskoi olevansa kana ja teki, mitä kanat tekevät. Se kuopsutti maasta matoja ja hyönteisiä. Se kotkotti ja kaakatti. Ja se saattoi räpyttää siipiään ja lentää ilmassa muutaman metrin.

Vuodet kuluivat ja kotkasta tuli hyvin vanha. Eräänä päivänä se näki mahtavan kotkan liitävän yläpuolellaan pilvettömällä taivaalla. Se kaarteli sulavan majesteettisesti voimakkaissa ilmavirtauksissa hädin tuskin liikauttaen vahvoja, kultaisia siipiään.

Vanha kotka katseli sitä lumoutuneena. "Mikä se on?" se kysyi.

"Se on kotka, lintujen kuningas", vastasi sen naapuri. "Se kuuluu taivaalle. Me kuulumme maahan - me olemme kanoja." Niin kotka eli ja kuoli kanana, koska se luuli olevansa kana.

-Anthony de Mello/Havahtuminen



Mietiskelin tarinaa pitkään. Tajusin olevani tuo tarinan kotka, joka elää kanan elämää. Minulle on uskoteltu etten ole mitään eikä minusta voi koskaan tulla mitään. Sain kuulla sitä koko lapsuuteni. Uskoin sen.

Vasta viime vuosina olen havahtunut ja katsonut taivaalle. Olen katsonut myös ympärilleni. Olen katsonut myös sisimpääni.

Vasta viime vuosina olen tajunnut, että enhän minä olekaan se kana... Hyvänen aika! Ihmettelen mitä puppua minulle on syötetty vuosikausia. Olen ollut vihainen ihmisille, jotka minulle niin väittivät. Olen kuitenkin pystynyt antamaan anteeksi heille sen ja päättänyt vaihtaa sulkani.

Minusta on tulossa kotka - uljas kotka, joka liitää sinne minne haluaa.

Yksi toiveeni jää kuitenkin toteutumatta ja se surettaa minua.. Se surettaa minua niin paljon, että kyyneleet valuvat tätä kirjoittaessa..

Minua harmittaa se, että ihmiset, jotka tekivät minusta kanan eivät ole näkemässä liitoani. (itkua) Mikäli he olisivat elossa niin liitäisin heidän yläpuolellaan ja näyttäisin iloni. Kertoisin heille miten onnellinen olen.

Okei okei... Myönnän, lopuksi ruikkaisin pikkuisen kakkakikkareen heidän niskaansa. ;D

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Pallo kuin pallo?

Kävin tänään eräässä keskustan kaupassa etsimässä rantapalloja vaikka tiesinkin ettei niitä ole tähän vuodenaikaan esillä. Toivoin, että tuon kyseisen kaupan varastossa olisi viime kesältä jääneitä palloja.

Kysyin rantapalloja myyjältä ja hän sanoi ettei niitä valitettavasti ole. Samantien hän kysyi kävisikö minulle paperilyhdyt ja osoitteli sellaisia. Olin aika hölmistynyt, mutta sain sanottua etteivät ne vastanneet tarkoitusta. Kerroin hänelle, että niitä olisi tarkoitus heitellä kentälle Jypin pelien lopussa. Myjä ei ilmiselvälti ymmärtänyt mitä oikein selitin ja saattoipa pitää minua ihan sekopäänäkin. Ehkäpä juuri sen vuoksi hän hän "vetäisi ässän hihasta" ja ehdotti ilmapalloja. Katsoin myyjää ja odotin hänen naurahtavan - vitsihän se oli..? Ei se ollut. Myyjä oli ihan tosissaan ja sanoi, että voisin piirtää niihin rantapallon kuviot. Kiitin siitäkin ehdotuksesta, mutta sanoin etteivät nekään vastaisi tarkoitusta. Rantapalloa ei todellakaan voida korvata paperilyhdyillä tai ilmapalloilla!

Tapauksesta tuli mieleeni ajat jolloin olin parikymppinen ja töissä halpahallissa, jossa oli todella mukava myymälänhoitaja. Hän opetti minulle ja muille nuorille työntekijöille asiakaspalvelun aakkosia. Yksi niistä opeista oli: "Älä koskaan myy eioota. Mikäli asiakkaan kysymää tuotetta ei ole niin tarjoa vastaavaa!". Tuossa hän näytti meille myyjille esimerkkiä hyvinkin usein. Tässä yksi esimerkki:

Naisasiakas tuli keskellä talvea myymälään ja kysyi rantasandaaleja. Hän tarvitsi niitä, koska oli lähdössä etelänmatkalle. Myymälänhoitaja sanoi asiakkaalle: "Meillä ei valitettavasti ole rantasandaaleja, mutta vastaavia kyllä löytyy.". Hän pyysi asiakkaan mukaansa ja niin he menivät yhdessä myymälän perällä olevalle kenkäosastolle. Siellä myymälänhoitaja otti käteensä Aino -aamutossut ja esitteli niitä asiakkaalle rinta rottingilla. Asiakas katsoi myynälänhoitajaa ja purskahti nauruun. Asiakas nauroi, nauroi ja nauroi,.. Meitä myyjiä hävetti, mutta myymälänhoitaja ei ymmärtänyt mikä meni pieleen - asiakkaan tarvehan olisi tullut tyydytettyä niillä tossuilla vallan mainiosti.

Tuo tapaus on syöpynyt mieleeni lähtemättömästi. Se opetti minulle sen, että vaikka kuinka haluaisi palvella asiakasta ja tyydyttää hänen tarpeensa niin jossakin menee raja. Joskus on annettava periksi ja todettava ettei voi auttaa. Joskus on myytävä sitä eioota vaikkei haluaisikaan.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Naulakon paikka

Olen etsinyt uutta asuntoa itselleni aktiivisesti koko alkuvuoden. Tällä viikolla minulle tarjottiin asuntoa mieleiseltäni alueelta, mutta muuttoajankohta olisi ollut huono. En lähtenyt edes katsomaan sitä. Pidän nyt pienen tauon asunnonhaussa ja keskityn piristämään tätä kotiani pienillä jutuilla.

Makuuhuonettani olen muuttanut uusilla verhoilla. Yhdet verhot ripustin sinne helmikuussa, mutta toiset on vielä ompelematta. Niin.. sinne tulee kaikkiaan neljä pitkää verhoa. Ompeleminen ei ole lempparipuuhiani ja joudun odottelemaan päivää jolloin viitsin kaivaa ompelukoneen kaapista. Toivottavasti sellainen päivä koittaa ennen kesää... tai edes tässä asunnossa asuessani. ;D

Viimeisen viikon aikana olen näperrellyt pieniä ja halpoja sisustusjuttuja eteiseeni, jota inhoa suunnattomasti. Olen marmattanut asiasta aiemminkin. Tänään löysin kaapista naulakon, jonka ostin eteiseen viime vuonna. Halusin sen tälle paikalle:



Muistan, kun pyysin veljeäni poraamaan pari reikää naulakkoa varten. Näytin hänelle mihin haluan naulakon. Veljeni seisoi pora kädessä ja katseli seinää. Lopulta hän sanoi ettei poraa siihen yhtään reikää. Sanoin, että se on minusta hyvä paikka joten antaa mennä vaan! Veljeni sanoi, että ihan yläpuolella on sulaketaulu joten ei voi tietää kulkeeko siinä seinän takana johtoja. AUTS! Enpä tullut ajatelleeksi asiaa.
Voi kamala, meikäläinen meinasi siis tappaa ainoan lähisukulaisensa aika kierolla tavalla.

Tuollainen juttu tuli mieleen kaapista löytyneestä naulakosta. Laitoin naulakon takaisin kaappiin ja aloin etsiskelemään paikkaa kirpparilta ostamilleni nokkanaulakoille. Ne voin kiinnittää tarrateipillä eikä kenenkään henki joudu vaaraan. ;)

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Kohti tuntematonta

Otin fillarini ja lähdin polkemaan. Pohjin määrätietoisen oloisena vaikken tiennyt minne olin menossa. Tiesin vain, että matkasta tulisi pitkä ja määränpää olisi jossakin kilometrien päässä - toisessa kaupungissa. Katselin edessäni olevia maisemia, jotka olivat upeita. Näin metsiä, vuoria ja niiden seassa luikertelevia teitä.

Siinä minä poljin ja vedin samalla vihreää noin 10cm leveää viivaa katuun. Olo oli turvallinen sillä tiesin, että osaisin kyllä takaisin kotiin viivaa seuraamalla.

Katsoin tietä edessäni ja säikähdin. Katu oli täynnä samanlaisia vihreitä ja punaisia viivoja. Muutkin olivat tehneet saman kuin minä. Hätäännyin. Miten voisin tietää mikä viivoista olisi minun..!?!?!?

Pysähdyin.

Heräsin.

.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.

Uni on pyörinyt mielessäni koko päivän. Mietin olenko sittenkään oikealla tiellä...? Osaanko takaisin mikäli tie osoittautuu vääräksi..?

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Lääräystä

Viimeisen vuoden aikana olen tuskaillut sitä, kun en ole mikään mestari värien kanssa. Nykyisessä työssäni hyvästä värisilmästä olisi todella paljon hyötyä. Lukemattomia kertoja olen heittänyt kirveen kaivoon, kun en ole pystynyt palvelemaan asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla. Olen kyllä tehnyt aina parhaani, mutta haluaisin pystyä parempaan. Haluaisin osata työni paremmin. Hyvin onnistuneesta asiakaspalvelutilanteesta tulee hyvä mieli niin asiakkaalle kuin myyjällekin.

Olen pyytänyt apua työkavereiltani ja pomoltani. Olen pyytänyt apua ystäviltänikin. Asioita, joita kysyn heiltä ei kuulemma voi opettaa minulle. Esimerkiksi kylmät ja lämpimät värit ovat mietityttäneet minua koko vuoden. Kaikki sanovat, että ne vaan näkee eikä niitä voi opettaa minulle. Sitten, kun olen kysynyt jostakin tietystä sävystä, että onko se kylmä vaiko lämmin niin vastaukseksi on tullut: "No se nyt riippuu miten sitä katsoo..". Täh?! Jos kerran sanotaan, että on olemassa kylmiä ja lämpimiä sävyjä niin eikö tuohon kysymykseen pitäisi olla ihan selkeä vastaus eli kylmä tai lämmin..!? Kyllä minun mielestäni.

Tähän väliin täytyy sanoa se, että tiedän kyllä, että esim. sinistä sisältävä punainen on kylmä ja keltaista sisältävä punainen on lämmin. Tuo tieto ei vaan auta minua. Tuijottaessani jotakin punaista en osaa sanoa kumpaako siinä on mukana.

Uskon siihen, että värisilmää pystyy kehittämään. En kerta kaikkiaan voi uskoa, että olen ihan toivoton tapaus. Katsoessani kotini yhteensointuvia värejä tiedän, että minulla on värisilmää. Ongelmani on se etten ymmärrä mistä väreistä mikäkin väri koostuu. Tarkoitan että, nähdessäni vaikkapa oliivinvihreän niin en tiedä mitä värejä on tarvittu sen aikaansaamiseksi.

Olen päättänyt ottaa asioista selvää ihan itse. Olen ostanut värioppikirjan ja lainannut joitakin muitakin oppaita kirjastosta. Olen perehtynyt väriympyrään oikein ajatuksen kanssa. Olen oppinut ymmärtämään mitä ovat päävärit, välivärit, lähivärit ja komplementtivärit. Olen myös pohtinut sitä miten valoisia ja kylläisiä värit ovat.

Tänään olenkin sitten läärännyt värien kanssa. Olen katsonut kirjasta värimalleja ja yrittänyt saada aikaiseksi niitä itse. Jotkut ovat onnistuneet ja jotkut taas eivät.



Jatkan harjoituksia...

Au, au, au,..

Niska on ollut jäykkänä pari päivää. Omituista. Niska/selkä/hartia -kipuja minulla on ollut vain muutaman kerran elämäni aikana. Ihan tosi. Ne kerrat voisi laskea yhden käden sormin.

Tämä on niin harvinainen vaiva meikäläiselle etten osannut ensin edes paikallistaa kipua. Olin ensin ihan varma, että minulla on kurkkua kipeä jostakin syvältä.. siis takaosasta.. Sanoin parille ystävällenikin, että kurkkuni on kipeä. Eilen töissä aloin sitten pähkäilemään, että onko minulla sittenkin niska kipeä, kun päätä liikuttaessa ja niskaan sormilla painaessa sattuu. Illalla olin jo vakuuttunut siitä, että kyllä se vika onkin niskassa. Jotkut lihakset siellä jumittaa.

Joo, naurakaa vaan meikäläiselle. Ei haittaa. Sen verran kuitenkin sanon, että osaan erotella esim. jalkakivun päänsärystä ja hammassäryn vatsakivuista. Ihan toivoton tapaus en siis ole ja osaan mennä oikealla lääkärille tarpeen vaatiessa - ainakin melkein aina. ;D

Ystäväni muuten sanoi, että kipuni johtuvat vanhenemisesta. Kroppa kuulemma muistuttaa siitä, että taas on yksi vuosi lisää mittarissa ja on aika hidastaa vauhtia.

Tuosta tulikin mieleeni, että miten ihmeessä ikäihmiset pääsivät liikkeelle ennen kuin oli rollaattorit....?

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Tämmösiä vaan..

Tänä vuonna en ostanut uusia tarvikkeita pääsiäiskortteja varten. Kaapista löytyi valmiita metallikuvioita ja niitä sitten vaan lätkin kartonkeihin. Helppoa ja kivaa!



perjantai 2. huhtikuuta 2010

Ansaitsematon vapaapäivä

Tässä sitä vietellään väärin perustein saatua vapaapäivää. Minulle on nimittäin sanottu etten ansaitsisi tällaisia ylimääräisiä vapaapäiviä kirkollisina juhlapäivinä - enhän kuulu kirkkoon. Kyllähän se on totta, kun oikein ajattelee asiaa. En ole kuitenkaan kieltäytynyt minulle tarjotuista palkallisista vapaista. Huonoa omaatuntoa olen kuitenkin potenut ajoittain.

Heräsin aamulla jo kahdeksalta ja avasin television. Ilokseni huomasin, että sieltä tuli Avara Luonto. Katsoin sen ja sen jälkeen Repe Sorsan Shown, joka koostui useammasta lyhyestä pätkästä. Tämä kuva on Tipistä ja Sylvesteristä:



Kyllä alkoi naurattamaan, kun huomasin sen olevan jouluaiheinen. Sen katsottuani kaivoin pakastimesta viime sunnuntaina tekemiäni joulutorttuja. ;D

Juu, tällainen oman tieni kulkija minä nykyään olen.

Ajattelin tehdä tänään pieniä sisustusjuttuja eteiseeni. Suunnitelmissani on nimittäin kehystää iso peilini kukilla. Sitä varten ostin 11 leitä. Viimeisen vuoden ajan peilin kehys on ollut hopeanharmaa ja sitä ennen karvainen. Tai hetkinen... Marimekon unikkojahan siinä taisikin olla karvan jälkeen. No, joka tapauksessa tyyli on muuttunut rajusti monet kerrat. Nyt tekee mieli herkkiä kukkasia kevään kunniaksi. Pelkään vaan, että virityksestä tulee liian tyttömäinen minun makuuni. Valokuva aikaansaannoksestani ilmestyy jompaankumpaan blogiini sitten joskus.

Nyt toivotan kaikille tänne blogiini eksyneille

MUKAVAA PÄÄSIÄISTÄ!


torstai 1. huhtikuuta 2010

Olipa kerran kärpänen

Tiistaina töitä, eilen vapaa, tänään töitä, huomenna vapaa, ylihuomenna töitä ja sitten onkin kaksi päivää vapaata. Sen jälkeen on yksi päivä töitä ja taas yksi vapaa.

Arvatkaapa onko meikäläinen viikonpäivissä sekaisin..!? KYLLÄ!

Töissä on ollut melkoista haipakkaa tällä viikolla. Tämä työpäivä oli niin kiireinen etten ehtinyt edes syömään. Tällaista sattuu harvoin. Viimeisten asiakkaiden lähdettyä syöksyin jääkaapille ja söin evääni. Sitten vasta aloin laskemaan kassaa ja siivoamaan myymälää.

Kerroin pomolleni aamulla, että kuulun liittoon. Puhelimen toisessa päässä oli hetken hiljaista ja sitten kuului: "Niiinnn..?". Kerroin, että PAM eli Palvelualojen ammattiliitto on antanut lakkovaroituksen. Silloin pomoni ymmärsi miksi otin liittoon kuulumiseni puheeksi. Juttelimme hetken asiasta ja mietimme miten selviäisimme mikäli lakko alkaisi. Tulimme siihen tulokseen, että tilanne olisi todella hankala, sillä sesonkiaika on juuri nyt käsillä. Ette voi kuvitellakaan miten helpottunut olin, kun sain kuulla iltapäivällä ettei lakosta tule ainakaan tähän tietoon yhtä vuorokautta pidempää. Samalla kyllä mietin sitä, että onko vuorokauden lakosta yhtään mitään hyötyä...?! Tuskinpa on.

Asiasta yhdeksänteen... Täällä makuuhuoneessani on yksi kevään varmimmista merkeistä ja se on kärpänen! En voi sietää sen surinaa katossa joten menen etsimään jotakin millä saan siltä nirrin pois. Anteeks vaan kärpänen, mutta kohta olet mennyttä kalua...

(kuvaus- ja tappotauko)



No niin. Nyt kärpänen köllöttelee lattialla ja makuuhuoneessa tuoksuu ihanalle. Uskokaa tai älkää niin minusta Raid tuoksuu ihanalle! :)

Hyvää yötä...

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen