CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Naulakon paikka

Olen etsinyt uutta asuntoa itselleni aktiivisesti koko alkuvuoden. Tällä viikolla minulle tarjottiin asuntoa mieleiseltäni alueelta, mutta muuttoajankohta olisi ollut huono. En lähtenyt edes katsomaan sitä. Pidän nyt pienen tauon asunnonhaussa ja keskityn piristämään tätä kotiani pienillä jutuilla.

Makuuhuonettani olen muuttanut uusilla verhoilla. Yhdet verhot ripustin sinne helmikuussa, mutta toiset on vielä ompelematta. Niin.. sinne tulee kaikkiaan neljä pitkää verhoa. Ompeleminen ei ole lempparipuuhiani ja joudun odottelemaan päivää jolloin viitsin kaivaa ompelukoneen kaapista. Toivottavasti sellainen päivä koittaa ennen kesää... tai edes tässä asunnossa asuessani. ;D

Viimeisen viikon aikana olen näperrellyt pieniä ja halpoja sisustusjuttuja eteiseeni, jota inhoa suunnattomasti. Olen marmattanut asiasta aiemminkin. Tänään löysin kaapista naulakon, jonka ostin eteiseen viime vuonna. Halusin sen tälle paikalle:



Muistan, kun pyysin veljeäni poraamaan pari reikää naulakkoa varten. Näytin hänelle mihin haluan naulakon. Veljeni seisoi pora kädessä ja katseli seinää. Lopulta hän sanoi ettei poraa siihen yhtään reikää. Sanoin, että se on minusta hyvä paikka joten antaa mennä vaan! Veljeni sanoi, että ihan yläpuolella on sulaketaulu joten ei voi tietää kulkeeko siinä seinän takana johtoja. AUTS! Enpä tullut ajatelleeksi asiaa.
Voi kamala, meikäläinen meinasi siis tappaa ainoan lähisukulaisensa aika kierolla tavalla.

Tuollainen juttu tuli mieleen kaapista löytyneestä naulakosta. Laitoin naulakon takaisin kaappiin ja aloin etsiskelemään paikkaa kirpparilta ostamilleni nokkanaulakoille. Ne voin kiinnittää tarrateipillä eikä kenenkään henki joudu vaaraan. ;)

4 kommenttia:

tia kirjoitti...

Kannattaa olla varovainen mihin pyytää reikiä poraamaan. Meillä komeroiden penkominen jatkuu ;-) miten vaatteita voi löytyä niin paljon.

BLOGitse kirjoitti...

Tsau pitkasta aikaa!
Sina pahkailet naulakon paikkaa ja me ollaan ehditty vaihtaa jo maatakin! :)
Niin etta terveiset vaan aurinkoisesta Casablancasta!

BLOGitse

sea kirjoitti...

Mäkin pyysin kerran siskoa poraamaan seinään reikää, semmosen muovipyörylän alapuolelle. Sisko jo kerkeksi kokeilemaan mikä terä olisi paras kunnes ruvettiin miettimään, et hetkinen miksi siinä on semmonen muovipyörylä, meniskö siinä kenties johtoja? :D

Anu kirjoitti...

Tia - Minulla ei tullut mieleenkään, että takana voisi olla johtoja.
Olen hankkinut itselleni porakoneen siksi ettei minun tarvitse pyytää tuttavia apuun pienissä asioissa. Ehkä sittenkin olisi paras, että jättäisin poraushommat fiksummille.
Komeroissa kannattaa tehdä suursiivous silloin tällöin.

BLOGitse - Tsaukki Tsau!
Meikäläinen on "hieman" hidas näiden muutosten kanssa. =D
Onnea uuteen kotiin ja kotimaahan!!!

Sea - Hyi hyi meitä! Suvusta yritetään päästä eroon aika karmealla tavalla. ;D

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen