CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Simapullopommit

Kuulin äsken radiosta mainoksen, jossa sanottiin jotenkin tähän tyyliin: "Mikään ei ole jännittävämpää kuin siman valmistus.".

Totta, simalla saa jännitystä elämään. Pikkutyttönä minusta oli jännä seurata sitä, kun rusinat alkoivat liikkua pullossa. Siinä minä seisoin pullojen vieressä ja tuijottelin niitä. Joo, halvat huvit oli. ;D

Aikuisiällä olen kokenut vieläkin jännittävämpiä asioita siman valmistuksen tiimoilla. Tämä seuraava tapaus sattui 90-luvulla.

Valmistin mieheni kanssa simaa joka vuosi ja taas kerran oli se aika käsillä. Minä katsoin ohjetta kirjasta ja aioin noudattaa sitä tarkasti. Mieheni oli kuitenkin sitä mieltä, että ohjeessa mainittu vajaa teelusikallinen hiivaa oli aivan naurettava määrä. Kävimme saman hiivakeskustelun joka ikinen vuosi ja joka ikinen vuosi laitoimme hiivaa enemmän kuin ohjeessa käskettiin. Siinä se hiivalle haiskahtava sanko sitten oli keittiön pöydällä yön yli. Aamulla pullotimme siman ja laitoimme pullot kaappiin tekeytymään pariksi päiväksi.

Vappuna sima oli valmista niin kuin pitikin ja joimme sitä vaikka se melko hiivaista olikin. Vieraatkin olivat tottuneet meidän perinteeksi muodostuneeseen hiivavappujuomaamme. ;D

Vappu oli ja meni. Taisi siinä tulla jo kesäkin.

PAM!!!


Eräänä yönä heräsimme melkoiseen paukahdukseen ja siinä samassa koirat alkoivat haukkua. Sydämeni hakatessa kiivaasti mieleeni tuli vain se, että joku oli tunkeutunut kotiimme. Apua!

Mieheni lähti varovasti tutkimaan mistä ääni tuli. Hän meni eteiseen... lattoi valot.. jatkoi matkaa keittiöön..

Jahas. Sieltähän se ääni oli tullut. Komeron alahyllylle oli unohtunut muutama simapullo. Yksi oli räjähtänyt ja katkaissut parin muun pullon kaulat. Paine oli niin kova, että komeron ovi oli auennut ja koko keittiö oli täynnä simaa ja sirpaleita. Räjähdyksen voimaa kuvaa parhaiten se, että pullojen vieressä oli paksu puinen leikkuulauta ja sirpaleet upposivat siihen niin ettei niitä näkynyt.

Sotkun siivoaminen oli melkoisen hankalaa. Oli kuitenkin onni, että tapaus sattui yöllä. Olisi nimittäin ollut aika karmeata mikäli olisimme sattuneet istumaan ruokapöydässä juuri silloin. Sirpaleet olisivat iskeytyneet meihin niin kuin leikkuulautaankin. Hui!

Tuossa siman valmistamisessa oli minulle jännitystä niin paljon etten ole simaa sen jälkeen tehnyt!

Ensimmäistä kertaa simaa valmistaville suosittelen ohjeen noudattamista.

Jännittäviä hetkiä siman seurassa toivottavan Anu ja Dansukker! ;D

10 kommenttia:

tia kirjoitti...

No oli siinä pamausta kerrakseen, oli teillä jotain suojelusta kun sattui yöllä.

Papu kirjoitti...

No jo on ollu äijä ku ei usko ohjetta. Luulis tuon jälkeen uskoneen, ettei sitä hiivaa laiteta ku hippunen. Mie tosin en ole ees ottanu ukkoja tuohon puuhaan, tehkööt hiivajuomansa ite xD Murunen on juuri lähdössä kauppaan simatarpeiden ostoon. Noudattaiskos sitä ohjetta ;)

Jarno kirjoitti...

Huh! Onneks olen tehny muovipulloihin. Tänä vuonna en jaksa, liikaa vaivaa ja liian vähän juojia meidän taloudessa :D

Anu kirjoitti...

Tia - Onnea oli matkassa.

Papu - Tunnustus: Ensimmäisen kerran yhdessä simaa tehdessämme minäkin olin sitä mieltä, että hiivan määrä tuntui pieneltä. Epäilimme, että ohjeessa oli varmastikin virhe. Laitoimme 1/4 teelusikallisen sijaan 1/4 hiivapalaa. Heh heh heh! =D

Jarno - Lasipullot ovat turvallisia. Meille sattui vaan käsittämätön virhe, kun ne muutamat pullot unohtuivat kaapin perälle lämpimään.
Minä en ole juonut simaa moneen vuoteen. Pitäisiköhän tänä vuonna ostaa yksi pullo kaupasta ihan mielenkiinnon vuoksi.

M. Metrossa kirjoitti...

Mä en ole vielä koskaan rohjennut tehdä simaa. Olen lähtökohtaisesti ollut sitä mieltä, että siitä ei voi tulla juomakelpoista... Nyt tiedän, että hiivaa olisin varmasti laittanut liikaa ;)

marjukka kirjoitti...

En olekaan moneen vuoteen tehnyt simaa, täytyiskö nyt taas kokeilla, kun se on noin "hauskaa"!
Ei vais, olis tosiaan voinut käydä hassustikin! On se hiiva aika tavaraa!

Anu kirjoitti...

Messi - Ei muuta kuin simantekoon vaan rohkeasti! Se on tosi jännää! ;D

Anu kirjoitti...

Marjukka - Siitä vaan sima pöhisemään ja elämään tulee ´äksöniä´ - ainakin jos on yhtä hajamielinen kuin minä! ;D

Mk kirjoitti...

Onneksi en ehtinyt lukea tätä ennen siskon soittoa.
Hän opettelee sattuneesta syystä (=mies) vasta nyt kotitaloushommia eikä aina kehtaa soittaa äidille.
Kysymys kuului millainen pullo ja korkki on turvallisin simalle.
Arvaat varmaan mitä vastasin, kyllä, tietysti, ettei simapullo takuulla räjähdä.
Pitäisiköhän kokeilla tänä vuonna pitkästä aikaa siman tekoa itsekkin?

Anu kirjoitti...

Mk - Simapullon räjähtäminen on varmasti äärettömän harvinaista. Eihän meilläkään olisi käynyt niin mikäli emme olisi unohtaneet pulloja lämpimään.
Tuolla antamassani DanSukkerin linkissä sanotaan ettei pulloihin pidä laittaa liian tiukkaa korkkia. Se lienee varotoimenpide, jolla estetään paineen muodostuminen pulloon.

Olen tainnut kylvää simapullopelkoa tällä jutullani. ;D

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen