CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Kaikkee sitä näkee

Tässä nettikauppoja kolutessani törmäsin oveliin kaulahuiveihin. Pidän silloin tällöin kaulassa kolmioksi taiteltuja jenkkihuiveja ja siksi kiinnitin huomioni valmiisiin kolmiohuiveihin. Katselin raikkaan värisiä huiveja ja mietin, että sellainen voisi tuoda kivasti piristystä värittömään asuun. Harmittelin sitä ettei niissä ollut mitään kuviollisia kuoseja ja kangas näytti jotenkin turhan jäykältäkin. Pelkäsin niiden näyttävän jonkinlaisilta niskatuilta. Siinä vaiheessa tajusin, että olin lukenut ihan väärin! Eihän tuotteen nimi ollutkaan kaulahuivi vaan KUOLAhuivi! Ei muuten ollut ensimäinen kerta, kun muutin minulle oudon sanan mielessäni minulle tutuksi.




Ou nou! Ajatelkaa nyt, jos olisin tilannut läjän huiveja ja pitänyt niitä sitten ihan rinta rottingilla kaulassani. Olisi siinä ainakin joitakin äitejä hymyilyttänyt, kun olisivat minut nähneet.


glitter-graphics.com

Joo, en ole äiti joten en ymmärrä mitään tuollaisten tuotteiden päälle. Varmaankin ihan kätevä kapistus. Vai..? Minulle tuo kyllä olisi ihan hyödyllinen silloin, kun kuljeskelen ruokakaupassa konditoriatuotteiden ohi. Elosen ja Vaasan leivokset saavat nimittäin sylkirauhaseni toimimaan turhankin voimakkaasti. Että jos vaikka sittenkin pistän tilauksen menemään. ;D

7 kommenttia:

Papu kirjoitti...

Siis mikä hemmetin kuolahuivi! Siis tenavien kaulaan vai ku kuolaa pukkaa hampaittentulon yhteydessä...? Mihin on hävinny vanhat kunnon harsot? Semmonen ku o käden ulottuvilla ni ei tarvii tommosia, sitä paitsi en oikein tahtois laittaa mitään pienen lapsen kaulaan, ahdistus-kuristus. Kaikkee soopaa ne keksii saadakseen rahaa. Kyllä tässä on saanu törmätä vaikka mihin, mikä mukamas on tarpeellista ja saanu nauraa katketakseen. Mie ehkä pidän vähän simppelimmästä lähestymistavasta.

Anu kirjoitti...

Papu - Nykyään kaikki on niin monimutkaista. Koko ajan kehitellään uusia tuotteita ja mainonta saa aikaan sen, että ihmiset luulevat etteivät tule toimeen ilman niitä tuotteita. Ihmisille luodaan tarpeita.

Tuo on minustakin niin omituinen tuote, että halusin laittaa sen tänne. Nolasin kyllä jutulla itseni taas kerran, mutta mitäpä tuosta. Meikäläinen kehtaa ja uskaltaa tunnustaa tolloutensa! ;D

Papu kirjoitti...

Sie mikkään tollo ole, höpö höpö. Tavan tallaajat ei tuommosta tuotetta osaa ees kuvitella olevan olemassa, joten ei ihme, että nimi vääntyy ymmärrettäväks omassa päässä ;)
Nuo on niille äideille, jotka ei pärjää ilman tuttipullon sterilisointilaitetta ja sitä rataa. Keittiössä kun ei katos nykysin ole kattiloita ;)

tia kirjoitti...

Jo on aikoihin eletty, että kuolahuivi, hi hiii ;-D eihän tuo nyt kunnon kuolaamista pidätä.

Anu kirjoitti...

Tia - Eikö ole melkoinen nimitys ja samalla melkoinen keksintö! ;D

Papu - Nykyään ihmiset unohtavat käyttää sitä kuulua maalaisjärkeä. Sellaistahan tarvitaan esim. mainitsemassasi tuttipullon steriloinnissa.

marjukka kirjoitti...

Eipä ole nauruhermoja moneen aikaan näin paljon koeteltu - Anu tärkeenä kuolaliina kaulassa ;D
Toisaalta - voisi olla käyttökelpoinenkin, kun sinulla on noita ongelmia herkkujen luona ;D

Anu kirjoitti...

Marjukka - Enkö ole toivoton tapaus! No, en sentään tilannut huiveja. Huh! ,D
Kuolaliina nimitys on minusta jotenkin epämiellyttävä. Minun puhekielessäni eläimiltä valuu kuolaa ja ihmisiltä sylkeä. No, sama asiahan tuo taitaa olla...? Oli miten oli niin ihan pöljä kapistus tuollainen on!

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen