CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Siellä täällä sunnuntaina

Tämän viikon harmaat ja viileät päivät vaikuttivat mielialaani ihan selkeästi. Kyllä sitä vaan toivoisi aurinkoa näkyväksi näin kesällä.

Tänään oli pitkästä aikaa aurinkoinen päivä! JES JES JES!
Otin siitä ilon irti. Kävin ajelemassa Jyväsjärven rannalla ja räpsin jokusen kuvankin. Ylistönrinteellä näin auringonvalossa hohtavan möykyn. Olen monesti meinannut ottaa siitä kuvan mutten ole kehdannut. Nyt kehtasin.

Möykky, joka on nimeltään Hyöky:



Rannan tuntumassa oli mahtavat määrät päivänliljoja. Äitini kutsui niitä aina juhannusliljoiksi. Ihan ymmärrettävää sillä juhannuksen aikoihinhan ne aina kukkivat. Kauniita kukkia, mutta ihan kamalan hajuisia! Nytkin tunsin niiden lemun jo kaukaa. Yöks!



Luonto oli tulvillaan ihaniakin tuoksuja. Syreenit, juhannusruusut ja monet muut pensaat kukkivat upeasti. Tuoksu oli paikoitellen suorastaan huumaava.

Pysähdyin retkelläni satamaan kahville. Se kahvihetki ei ollut kovinkaan mukava sillä tuuli oli melkoinen. Hyvä ettei pullakin lentänyt lautaselta tuulen mukana! Eipä siinä viitsinyt kauan istuskella.

Satamasta suuntasin Keski-Suomen museoon, jossa on tällä hetkellä minua kiinnostava Istuinsija -näyttely. Se oli kyllä tosi vekkuli! Suosittelen kaikille sellaisillekin, jotka eivät yleensä museoissa käy. Kiersin samalla museon pysyvätkin näyttelyt. Viidellä eurolla sain nähdä vaikka mitä mielenkiintoista.

Sitten nälkä ajoi minut kotiin. Keitin kesän ensimmäiset uudet perunat. Kyllä muuten maistui hyvälle!



Auringon antamalla virralla sain tehtyä vielä paritkymmenet korviksetkin. Kaikenlaista sekalaista syntyi, mutta osan tein vähän niin kuin sarjatuotantona. Halusin päästä eroon kaapissa lojuvista helmistä.



Mikäli säätiedotukset pitävät paikkansa niin aurinkoa ja poutasäätä on luvassa lähipäiviksi. Minä paiskin töitä, mutta toivon silti auringon möllöttävän taivaalla. Saan siitä virtaa ihan vaan ikkunan läpi katsellenkin.

Eiköhän siinä ollut tämän päivän kuulumiset. Nyt on aika painua pehkuihin.

Kauniita unia kaikille.

8 kommenttia:

Papu kirjoitti...

Siul o ollu mukava vapaapäivä todellakin, mukava kun jaksoit siitä kirjotella! Tuo möykky on UPEA!!!!
Siehän oot varsinainen korutehdas siellä :)
Lupsakkaa viikkoa siule!

Anu kirjoitti...

Papu - Päivä oli tosi kiva!
Möykky on vaikuttavan iso. Näyttää siltä kuin se voisi vieriä rinnettä alas millä hetkellä hyvänsä..
Noita korviksia en pidä itse. Yhdet menee ystävälleni ja loput joskus kirpparille.

tia kirjoitti...

Mukavaa vähän tuuletella ja käydä eri paikoissa, kiva kun uskalsit möykynkin kuvata. Sinä sitten herkuttelit ihan kunnolla kun uusia perunoitakin söit. Joskus on sarjatuotantoakin tehtävä, kivoja kesäkoruja.

Anu kirjoitti...

Tia - Joo, kehtasin. Yksi parkouria harrastava oli möykyn edessä, mutta siirtyi sivuun, kun aloin tähtäilemään.
Tuli syötyä ihan liikaa eilen! Tänä aamuna oli maha pahasti turvoksissa ja kipeäkin. Ahneella on... ;)

Mk kirjoitti...

Hauska kierros möykyn maisemissa, tuota näyttelyäkin voisi katsastaa jos olisi vähän lähempänä.

Mukavaa juhannusaikaa!

Anu kirjoitti...

Mk - Möykyn Maisemat, hih. ;)

Sinulle myös mukavaa juhannusta!

Abana kirjoitti...

Jostain syystä kommentointi ei toiminut toisessa blogissasi; kuva puuttui sanavahvistuksesta. Olisin hekotellut sitä linnunpönttöä.

Hauskaa juhannusta!

Anu kirjoitti...

Abana - No mikähän se siellä oikein mätti. Nyt ainakin toimiin ihan normaalisti.

Eikö vaan olekin hyvä se pöntön paikka. Ettei siellä vaan olis kaapelitelevisiokin..!?!! ;D

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen