CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

torstai 3. syyskuuta 2009

Muutos ja muutto

Se on nyt kerta kaikkiaan niin, että bloggailu haukkaa aivan liian ison palan elämästäni. Olen tiennyt sen jo vuosia, mutta viime aikoina tilanne on alkanut pahenemaan entisestään. Huomaan siirtäväni tärkeitä puuhia eteenpäin ihan tässä koneella istumiseni takia eikä se ole todellakaan hyvä juttu. Muut mieleiseni puuhat jäävät myös paitsiolle. Hyvänä esimerkkinä on villapuseroni, jonka hihat eivät taida valmistua koskaan ellen saa näppejäni irti tästä koneesta. Viikkoja asiaa mietittyäni olen päättänyt lopettaa tämän blogini.

En toki lopeta bloggailua kokonaan. Aion käydä mieleisissäni blogeissa, mutta vain harvemmin kuin tähän asti. Aion myös pitää itse blogia, mutta eri muodossa kuin nyt.

Tämän blogin hiljenemisen myötä tulen saamaan rutkasti lisää aikaa ja energiaa muille elämäni osa-alueille. Elämäni on onnellista nyt, mutta uskon sen muuttuvat tämän ratkaisun myötä vieläkin onnellisemmaksi.

Uusi majapaikkani on täällä:

BLOG*I*LOINEN KUVIN


Tapaamisiin!

---------------------


Lisäys 13.9.

Muutaman blogikamuni kanssa tulimme siihen tulokseen ettei tätä blogia kannata lopettaa. Päätimme, että tämä on nyt vain tauolla. Joku päivä siis palaan vielä tänne höpöttelemään...

tiistai 1. syyskuuta 2009

Sarja poikineen

Arvatkaapas mitä yhteistä näillä seuraavilla sarjoilla on?

Täydelliset naiset
Hädän hetkellä
Sydämen asialla
Emmerdale
Vuoristosairaala
Lemmen viemää
Päivien viemää
O.C.
Will & Grace
Clarence Streetin lääkäriasema
Nanny
Tunteita ja tuoksuja
EastEnders
Holby Cityn sairaala
Sisarrakkautta
Criminal Minds - FBI-tutkijat
24
C.S.I
Tohtori Finlay
Kyllä, herra ministeri
Kaikki rakastavat Raymondia
Robinson Crusoe
Syntiset sisaret
Crash
Etsivä Lea Sommer
Frendit
Pieni runotyttö
Alf
Poliisikoira Rex
Sydänmailla
Serranon perhe
Elenan kohtalo
Monk
L-koodi
Mistralin tuulet
Lipstick Jungle
Bones
Siska
Midsomerin murhat
Da Vincin murhatutkimukset
Yorkshiren etsivät
Lost
Pako

Enpä usko, että kukaan arvaisi joten kerron vastauksen:

En ole katsonut yhdestäkään noista sarjoista yhtäkään kokonaista jaksoa. Ihan tosi!

Olenkohan jäänyt paljosta paitsi..?

Aloin miettimään tuota sarjojen katselemattomuuttani eilen, kun näin televisiosta monta kertaa mainoksen uudesta sarjasta, jonka nimi on Mentalist. Sen sanotaan olevan suuri hitti niin USA:ssa kuin Euroopassakin. Nyt se on vihdoinkin Suomessa! WOW! Mahtavaa!!! Aloin miettimään sitä, että pitäisiköhän minun alkaa katsomaan sitä. Saattaisi meinaan tulla normaalimpi olo, kun seuraisin edes yhtä suosittua sarjaa. ;)

--------------------


Pieni lisäys 2.9.

Nuo kirjoittamani WOW! ja Mahtavaa! voi tulkita monella tavalla. En ole oikeasti innoissani uudesta sarjasta. Hirvittävä hehkutus mainoksissa saa minut lähinnä ärsyyntymään. Sanat olivat minulta ihan silkkaa sarkasmia.

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen