CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

torstai 26. marraskuuta 2009

Kurkkua kutitti


glitter-graphics.com

Menin käymään äitini luona ja sattui niin kivasti, että siskonikin oli siellä. Olohuoneeseen mentyäni huomasin jonkun liikahtavan isossa limoviikunassa. Oho! Se oli pienen pieni söpö lintu. Ihmettelin miten ihmeessä se oli päässyt sisälle.

Silloin siskoni kädelle lennähti isompi musta lintu. Se oli tosi rähjäisen näköinen. Siskoni alkoi nyppimään huonoja sulkia ja höyheniä linnusta. Lintu oli ihan kiltisi hänen kädellään.

Vilkaisin äitiäni ja mitä ihmettä..!?!?! Hänenkin kädellään oli musta rähjäinen lintu!

Katselin ympärilleni mutten nähnyt muita lintuja huoneessa. Silloin tunsin jonkun liikahtavan paitani etuosassa. Katsoin alaspäin ja näin miten limoviikunassa aiemmin ollut pieni söpö lintu oli tarttunut paitaani. Siinä se nökötti ja katsoi minua suoraan silmiin.

Olin juuri kertomassa siskolleni ja äidilleni paidallani olevasta linnusta, kun tajusin sen lentäneen suuhuni. Pidin suutani apposen auki ja tunsin kuinka lintu pyörähti siellä ympäri. Se oli outo tunne. Lintu asettui suuhuni niin, että sen pää oli ulkona. Yritin puhua, mutta eihän siitä mitään tullut. Seisoin vain avuttomana lintu suussani kunnes...

Pyrstö alkoi kutittamaan kurkkuani ja heräsin!

--------------------------------

Osaisikohan joku tulkita uneni..? Tulkinnan kannalta lienee hyvä kertoa, että sekä äitini että siskoni ovat kuolleet.

torstai 19. marraskuuta 2009

Lapsuuden herkut

Äitini kertoi, että alle kouluikäisenä söin jääkaapista kaikki sillit ja mätitahnat mikäli niitä ei piilottanut kunnolla. Kallen mätitahnaa kutsuin aina mäkitahnaksi. Vasta aikuisiällä luin tuubia tarkemmin ja tajusin ettei se olekaan mäkitahnaa vaan mätitahnaa. Tylsää.

Mikäli en löytänyt kaapista mäkitahnaa enkä silliä niin minulle kelpasi kuulemma sinappikin. Ihan tosi! Imin sinappituubit tyhjiksi! =D

Kouluikäisenä en enää koskenutkaan silliin. En voisi kuvitellakaan syöväni sitä! Pelkkä ajatuskin sellaisen niljakkaan haisevan klöntin laittamisesta suuhun alkaa etomaan minua. YÖK!
Sinappia käytän kohtuudella ja mätitahnaakin syön vain muutaman kerran vuodessa. Eilen tuli ostettua tuubi. En muuten tiedä kuin yhden muun ihmisen, joka tykkää mätitahnasta.



Eivät oudot herkkuni vielä tuossa olleet. Oli minulla vielä yksi omituinen himon kohde eli vatkattu kananmuna. Siinä piti olla tosin hieman sokeria. Äitini antoi minun syödä pullien voitelusta ylijääneen munan. Sehän ei ollut minulle riittänyt vaan halusin sitä herkkua muulloinkin. Äitini kuvaili todella hauskasti kuinka kuljin joskus hänen perässään ja huusin kovaan ääneen: "MUNAAA.... MUNAA.... Anna äiti munaaaa.....". Äitini ei viitsinyt kuunnella sitä ulinaa vaan vatkasi minulle munan ja lisäsi siihen vähän sokeria. Niin oli tyttö taas vähän aikaa tyytyväinen.

Että sellainen epeli minä olen ollut pienenä. =)

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Mitä lie kortteja

Eilen vapaapäivänäni jatkoin joukorttien tekemistä. Uppouduin siihen mukavaan puuhaan niin täysin etten muistanut edes syödä. Monen tunnin jälkeen nousin askartelupöydän ääreltä ja tajusin olevani hirvittävän nälkäinen. Muistan, että viime vuonna kävi samalla tavalla.

Olisin halunnut tehdä enemmänkin kortteja, mutta mitäpä niitä tekemään enempää kuin aikoo lähettääkään. Ensi vuodeksi en viitsi tekemiäni säilyttää.

Levitin kaikki kortit olohuoneen lasipöydälle ja ihastelin niitä vähän väliä. Omasta mielestäni ne ovat todella onnistuneita. Ajattelin, että minä ainakin ilahtuisin mistä tahansa kortista.

Suurimman osan korteista tein todella yksinkertaisella tavalla. Näihin seuraaviin ostin jopa valmiit huopasydämet nauhoineen:



Illalla juttelin hyvän ystäväni kanssa puhelimessa. Hän on myös innokas askartelija. Hän on myös ostanut tuota tekstipaperia ja totesi kerran ettei osaa käyttää sitä korteissa. Siitä tuli hänen mielestään liian sotkuisia kortteja. No, minä selitin ihan innoissani millaisia kortteja tein. Kuvailin tarkasti miten tein pohjan punaisesta kartongista, liimasin päälle kuviopaperin ja sitten vain iskin punaisen sydämen keskelle. Kehotin ystävääni kokeilemaan niin yksinkertaista systeemiä. Hän oli hetken hiljaa ja tokaisi sitten: "Onko ne muka joulukortteja!?!".

Menin hiljaiseksi. Loppuillan katselin korttejani ihan eri fiiliksellä kuin aiemmin....

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Synkkä ku Yrjön nuoruus!

Vanhempani käyttivät usein hassuja sanontoja. Tuo otsikko on yksi niistä. En tiedä, kuka kyseinen Yrjö on enkä myöskään sitä miksi hänen nuoruutensa oli niin synkkää. Joka tapauksessa sanonta tuli mieleeni, kun katselin tämän päivän säätä.

Katsoin eilen illalla Hyvän Tahdon Gaalakonsertin, joka järjestettiin syövän geenitutkimuksen hyväksi. Konsertin esiintyjistä (Alexander Rybak, Ville Pusa, Maria Lund, Johanna Rusanen-Kartano, Katri Helena,..) yksikään ei ollut erityisesti mieleeni. Muutaman esiintyjän valinta oli minusta aika yllättävääkin. En nimittäin ihan heti voisi kuvitella M.A.Nummista tai vaikkapa Anna Puuta esiintymään Vantaan Viihdeorkesterin kanssa. Melko erikoisia sekoituksia niistä kyllä syntyikin.



Ai miksikö katsoin konserttia, jonka esiintyjistä en edes tykännyt..? Ihan vain siksi, että konsertin teema kiinnosti minua. Esitysten välissä tuli lyhyitä tietopaketteja syövästä, syöpätutkimuksesta ja syövän hoidosta. Ohjelmassa oli myös syöpään sairastuneiden ja siitä parantuneiden lyhyitä lausahduksia. Ne pysäyttivät. Palasin mielessäni aikaan jolloin siskoni taisteli syöpää vastaan. Siskoni sairaus ei koskettanut vain häntä vaan kaikkia hänet tuntevia ihmisiä.

Arviolta joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään. Ajatelkaa - joka kolmas! Sehän tarkoittaa sitä, että mitä todennäköisimmin syöpä koskettaa meitä jokaista jollakin tavalla jossakin elämämme vaiheessa.

Syöpätutkimus tarvitsee lisää rahaa ja sitä se onneksi sai eilisen konsertin ansiosta.

En ollut eilen synkällä mielellä vaikka tuollaisia pohdiskelinkin. Ehei. Miten olisin voinut olla synkkä - olihan minulla hoidossa veljeni koira. Kävimme lenkillä, köllöttelimme sohvalla ja vähän herkuttelimmekin. Niin hyvin koulutettua koiraa on ilo hoitaa. =)

Myöhään illalla päätin kaivaa kaapista kaikki joulukorttien askarteluun sopivat tarvikkeet. Yritän käyttää mahdollisimman paljon vanhoja tarvikkeita. Niitä on päässyt kertymään melkoisesti aiemmilta vuosilta

Nukkumaan käydessäni askartelupöytäni näytti tältä:



Nyt on jo muutama korttikin valmiina.

perjantai 13. marraskuuta 2009

Kuka tässä on juntti?

Näin NE eilen maitohyllyn luona. Vieressäni seisoi nuori neitonen, jolla oli jalassa jotakin mitä aivoni yrittivät väittää näköharhaksi. Sillä hetkellä niinkin yksinkertainen asia kuin maidon valitseminen oli minulle täysin mahdotonta. Tuijotin NIITÄ syrjäsilmällä ja hypistelin samalla maitopurkkeja. Näin NE hetken päästä uudestaan kassajonossa. Hoin itselleni: "Ei saa tuijottaa, ei saa tuijottaa,.." . Ei se auttanut. Mittailin neitosta päästä varpaisiin ja mietin pitääkö hän itseään tyylikkäänä NIILLÄ tallustellessaan. Kyllä varmaankin.

Blogini lukijoille olen paljastanut junttiuteni muotiasioissa jo aiemmin Mikä on mikä? -jutussa joten kehtaan kertoa mitä päässäni tällä kertaa liikkuu..

En voi ymmärtää.. En kerta kaikkiaan voi ymmärtää sitä, että ihmiset kulkevat julkisilla paikoilla näissä:



Ovatpa nuo kuinka laadukkaat ja miellyttävät jalkineet tahansa niin kyllähän nuo kuitenkin ovat aamutohvelit!!! Niillä hiippaillaan kotosalla tai pihapiirissä.

Ai minäkö kaavoihin kangistunut ja vanhanaikainen..? Niinpä taidan olla. Reino.fi -sivuilla nimittäin markkinoidaan noita ja muitakin tohveleita mm. näillä sanoilla:

Reinoista on tullut katujen voittamaton kuningas. Jokainen tyttö sekä poika voi nyt olla rennosti retro Reinoissaan, ja vielä haluamassaan värissään.


Voi elämä!

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Ällöpositiivista!

Täräytin tuollaisen otsikon kaiken varalta. Tiedän nimittäin, että positiiviset postaukseni saattavat ärsyttää joitakin. Heidän kannattaa lopettaa siis lukeminen tähän. ;)

Vietin tänään leppoisaa vapaapäivää. Eilen satanut lumi piristi mieltäni vaikken juurikaan ulkona ollut. Oli kiva katsella ikkunasta lumisia puita. En ole mikään syksyihminen joten talven saapuminen oli minulle mieleinen juttu.

Minua vaivannut väsymys on poissa. Jaksoin puuhastella tänään kaikenlaista pientä. Tein kutakuinkin puolen vuoden tauon jälkeen perunamuussia. Voi miten ihanalta se maistuikaan!



Herkuttelin myös vuoden ensimmäisillä joulutortuilla. Eipä ollut valittamista niidenkään maussa. Njam!



Tällainen herkuttelija minä olen aina. Minkäs teet, kun tekee mieli hyvää joka ikinen päivä.

Päiväni kohokohta oli kuitenkin se, kun allekirjoitin työsopimuksen. Nyt vasta tunnen olevani ihan oikeasti vakituinen työntekijä. Suu vehnäsellä lueskelin sitä moneen kertaan. Jotenkin vaan meinaa olla epäuskoinen olo. Ai miksikö..? No, kun vuosi sitten otin vastaan vapaapäivien tuuraajan paikan. Tiesin, että mikäli selviäisin siitä pestistä kunnialla niin saisin äitiyslomantuuraajan paikan. Sain sen ja olin ikionnellinen. Alkuperäisen suunnitelman mukaan työsuhteeni piti loppua tänään. Olin siis varautunut olemaan työtön huomisesta päivästä alkaen. Vaan mitenkäs kävikään....? Äitiyslomalla ollut työntekijä ei palaakaan töihin ja minä sain hänen paikkansa. Voi juukeli!
Kannattaa siis ottaa vastaan sijaisuuksiakin. Koskaan ei voi tietää mitä niistä poikii. =)

Jahas. Nyt on aika painaa pää tyynyyn. Hyvää yötä.....

maanantai 9. marraskuuta 2009

Pirujen bileet

Olin kyläilemässä lapsuudenkodissani jonne oli kokoontunut iso joukko sukulaisia. Jollakin oli syntymäpäivät, mutta en millään muista kenellä. Siinä me joka tapauksessa joimme kahvia ja söimme kakkua.

Sitten joku keksi, että voisimme ottaa yhteisvalokuvan koko porukasta. Minä en halua koskaan olla valokuvissa joten säntäsin ottamaan kuvaa. Kuvaamisessa tuli kuitenkin todella yllättäviä ongelmia...

Tähtäsin ja otin kuvan. Säpsähdin katsoessani kuvaa näytöltä. Siinä ei ollut kuin kaksi ihmistä! Otin uuden kuvan ja taas sama juttu. Olin todella ihmeissäni.
Miten ihmeessä tiiviissä rykelmässä olevista ihmisistä vain kahden kuva tallentui!?

Näytin kuvia toiselle valokuvaajalle ja hänkin ihmetteli asiaa. Otin vielä kerran kuvan ja silloin tapahtuikin jotakin toooooodella karmivaa...

Kuvaan tallentuneet kaksi ihmistä olivat muuttuneet piruiksi!!! Molemmilla oli sarvet otsassa!!! Tajusin etteivät ne paikalla olevat ihmiset olleetkaan ihmisiä vaan jotakin ihan muuta. APUA!

Silloin heräsin. Luojan kiitos, että heräsin. Juttu alkoi menemään liian mystiseksi.


glitter-graphics.com

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Lepoa, lepoa, lepoa,..

Heräsin tänä aamuna jo kuudelta vaikka olisin saanut nukkua pitkään. Kyllä kuulkaas jurppi!!! Sama juttu oli keskiviikkona, kun minulla oli vapaapäivä. Sisäinen kelloni näyttää pärähtävän soimaan siihen aikaan. Toisaaltahan se on ihan hyvä juttu, sillä arkiaamuisin herääminen ja töihinlähtö ei tuota tuskaa.

Tämä päivä on tuntunut loputtoman pitkältä. Syynä on se, että olen ollut niin väsynyt etten ole jaksanut tehdä yhtään mitään. Olen vaan makoillut vuoroin sohvalla ja sängyllä. En tiedä mistä väsymys johtuu ja ehkä sitä on turha edes miettiä. Tänään olen levännyt hyvin ja huomenna olenkin todennäköisesti taas ihan vireessä.

Ai niin, laitoin sentään ruokaa päivällä. Siinä hellan äärellä touhutessani otin kauhan laatikosta ja minua alkoi naurattamaan. Ai, että mikäkö minua voi naurattaa tuossa kauhassa..?



No minäpä kerron.. Vietin aikoinaan paljon aikaa siskoni kanssa. Kerran hän oli minun luonani ja tein meidän molempien herkkua eli perunamuussia. Muussin ollessa valmista pyysin siskoani syömään ja hän riensikin oitis kattilalle. Ihmettelin sitten, kun hän viipyi kattilalla nin pitkään. Menin lopulta katsomaan ja näin hänen pitelevän kauhaa kädessään. Hän tuijotti kauhaa ja hänen kasvoillaan oli omituinen ilme. Kysyin mikä on vialla.

Hän sanoi lyhyesti: "Kukkamultakauha!".

Ihmettelin: "Tä?!??"

Hän sanoi vakavana: "Tää on kukkamultakauha."


Hermostuin. Sanoin kiukkuisena ettei se ole mikään hemmetin kukkamultakauha vaan taatusti puhdas ruokakauha!!! Ihmettelin miten hän voi väittää mokomaa.

Siskoni selitti, että äidillä oli ollut aina Orthexin muovikauha kukkamultapussissa. Sitä hän käytti, kun vaihtoi kukkiin multia. Siskoni oli oppinut saman tavan eli hänelläkin oli samanlainen kukkamultakauha. Sen vuoksi hän oletti, että minullakin on.

Selitin hänelle etten ikipäivänä ollut käyttänyt kauhaa muuhun kuin ruuuanlaittoon. Ei siinä auttanut mitkään vakuuttelut vaan loppujen lopuksi mätimme lusikalla perunamuussia lautasille. Seuraavalla viikolla kävin ostamassa teräksisen kauhan.

Nykyään käytän tuotakin kauhaa ja muistelen joka ikinen kerta sitä hauskaa tapausta. =)

Hups! Tulipas pitkä selostus. Nytpä taidan mennä katsomaan Talentia.

Ai niin.. Täytyy vielä kertoa, että kävin eilen katsomassa Semmareita. On ne vaan loistava porukka!!!
Tämä seuraava video ei ole eilisestä konsertista, mutta kyllä he tuonkin biisin esittivät. Tosi hauska veto!

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Virkistävä vapaapäivä

Vietin tänään mukavan vapaapäivän. En siivonnut, en laittanut ruokaa enkä tehnyt muutakaan hyödyllistä. Tunsin tarvitsevani päivän jolloin minulla ei ole mitään suunnitelmia - ei mitään pakkoa tehdä yhtään mitään.

Aamupäivällä oloni oli todella väsynyt - join kahvia, surffailin netissä ja lueskelin viime viikolla tulleita lehtiä. Onneksi minulla oli parturi puolenpäivän aikaan sillä ilman sitä olisin saattanut vetelehtiä koko päivän kotosalla yöpaita päällä. Parturista kävelin kaupungille ja kävin ihan aluksi muutamassa käsityöiikkeessä - Poppelissa ja Silkkivillassa. Täytyy sanoa, että palvelu niissä oli kuin yöllä ja päivällä. Toisessa en saanut palvelua lainkaan, mutta toisessa se oli ylitsevuotavan ystävällistä ja runsasta. Keskiverto palvelu olisi ollut mieleisintä minulle. Toisesta mukaani tarttui muutama lankakerä.

Kävin myös yhdessä lemppariliikkeessäni eli Harjun Paperissa. Sinne en olisi tällä kertaa poikennut ellen olisi nähnyt näyteikkunassa suloista Oman kullan päivä -seinäkalenteria. Se valloitti minut ihanalla kuvituksellaan. Kalenteri ei ole suunnattu tällaisille sinkkuihmisille, mutta viis siitä. Sanoin myyjälle, että vaikkei minulla nyt ole omaa kultaa niin mistäs sitä tietää vaikka ensi vuonna olisi. Kalenterihan voi vaikka tuoda hyvää onnea tullessaan. ;)



Ensi vuoden marraskuussa voinkin katsella tällaista aukeamaa:



Klikatkaapas kuvaa ja katsokaa nimipäiviä. ;)

Sen pituinen tämä vapaapäivä. Nyt vedän unimyssyn päähän (ihan oikeesti!) ja kömmin peiton alle.

Hyvää yötä...


-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.

Lisäys myöhemmin:

PÖH! Tuo valokuvahan on niin huono ettei siitä näe mitenkään nimipäivien viettäjiä. Kalenterissa nimipäiväsankareita ovat Mössykkä, Nuppu, Hupsu, Nallukka, Iki-ihana, Supsukka, Tähtönen, Murrikka, Kultu, Nöpö, Rakas, Hanipai, Lutunen, Höpönassu jne jne..

Selviytyjä

Meikäläisellä on melkoisen rankka työputki takana. Tasan viikko sitten tokaisin ystävälleni: "Jos selviän tästä viikosta niin selviän mistä vaan!". Olin silloin niin huolissani edessä olevista muutamasta työpäivästä, että itkeä tirautinkin pari kertaa. Työasiat täyttivät pääni ja tein todella pitkiä työpäiviä paineen alaisena. Myymälänhoitajan vastuu painoi harteilla raskaana ja tunsin yhtä paljon fyysistä kuin henkistäkin väsymystä. Iltaisin kotiin kävellessäni selkääni ja polviini sattui. Kotona söin iltapalan, pyörähdin netissä ja kaaduin sänkyyn. Onnekseni nukuin kuin tukki jokaisen yön. Aamuisin kaikki stressi ja väsymys tuntui olevan tipotiessään ja pinkaisin innolla työpaikalle.

Sain edellä mainitsemaltani ystävältä tarvitsemaani tukea. Hän rauhoitteli minua silloin, kun tuskailin epätoivoisena tekemättömien töiden kanssa. Hän loi minuun uskoa niinä hetkinä, kun itse en uskonut selviäväni edessä olevista ruuhkahuipuista. Hänen tsemppauksensa oli minulle todella tärkeätä. Hän sanoi: "Kyllä sää selviä. Ja muista.. Se on vaan työtä!". Noiden sanojen jälkeen sain asiat tärkeysjärjestykseen päässäni. Oma terveyteni on ykkönen. Päätin sen, että mikäli voimani loppuisivat kesken viikon niin hankkisin itselleni lisää apuvoimia. En vetäisi itseäni loppuun.

Vuoden rankin työputki on takana. Selvisin. Minä selvisin!!!

Olen vieläkin väsynyt. Olen samalla hyvin onnellinen ja tyytyväinen itseeni.

Kuten sanoin ystävälleni niin uskon selviäväni mistä vaan, kun kerran selvisin tästäkin koitoksesta.

En kerro sen enempää siitä mitä tein ja teen jatkossakin työkseni. Sen verran kerron kuitenkin, että työni on äärettömän mielenkiintoista ja haastavaa. Opin joka päivä jotakin uutta. Minulla on hieno työnantaja ja työkaverit. On hienoa työskennellä sellaisessa porukassa, joka puhaltaa yhteen hiileen. Kaikki tukevat toisiaan.

Raskaan työviikon jälkeen sain työnantajaltani sähköpostin jonka lopussa luki:
"Kiitos siulle ja *****lle vielä kerran. Työ ootte ihania!".

Tuo on kaunein kiitos jonka olen koskaan saanut työnantajaltani. Kyyneleet valuivat poskilleni sen luettuani.


Tia, sinunkin tukesi oli minulle tärkeätä viime viikolla.
Lämmin kiitos kaikista rohkaisevista ja huolehtivista sanoistasi!

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Höpinät jatkuu


glitter-graphics.com

Yritin tulla toimeen pelkällä kuvablogillani, mutta ei...

Kyllä tämä höpöttely on vaan mennyt niin pahasti veriin, että päätin palata tänne. Jutut tulevat olemaan ihan yhtä päättömiä kuin ennenkin. Ainoa ero tulee olemaan se etten kuluta täällä niin paljon aikaa kuin ennen. Joku tolkku tässäkin touhussa pitää olla!

Viisikymppinen disco

Elävä Arkisto kertoo: Levyjä soittavan ja levyjen päälle puhuvan tiskijukan vetämän diskon synnystä on kulunut 50 vuotta. Diskon ensiaskeleet syntyivät täysin vahingossa, kun saksalaisnuorukainen alkoi kopioida suosittujen radio-ohjelmien juontajien tyyliä tanssiravintolassa lokakuussa 1959.

Eiköhän kuunnella sen kunniaksi edes pienet pätkät vanhoista kunnon discobiiseistä...



... ja laitetaan tietenkin samalla jalalla koreasti..



ELÄKÖÖN DISCOT JA DISCOMUSA!

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen