CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

maanantai 31. toukokuuta 2010

Sisäisen sisustajan herääminen osa 2

Eilen nukkumaan käydessäni kuuntelin sateen kohinaa. Viimeinen ajatus, jonka muistan ennen nukahtamistani on "voi ku aamulla ei satais". Sitten minä nukahdin ja aloin katselemaan unia. Enpä muista, että olisin ennen ajellut polkuautolla. Nyt ajelin sellaisella lapsuudenmaisemissani hienon herran kanssa. Olimme matkalla teatteriin. Minä nautin matkasta istuessani sen mustapukuisen herran sylissäni. Osoittelin sormellani tien varrella olevia taloja ja kerroin ketä niissä asui. Yhden talon pihan poikki kulki puhelinlangat ja mitä niiden päällä olikaan..?!? Lehmä! Kyllä, siellä kiikkui iso ruskea lehmä! Minä en yllättynyt kovinkaan paljon asiasta vaan kerroin sille hienolle pukumiehelle, että talossa asuu ihana taiteilijapersoona ja hän keksii mitä milloinkin. Minua hihitytti, mutta pukuherra vain tuhahti kireä ilme kasvoillaan ja jatkoi matkaa. Olimme menossa teatteriin.

Joo, ihan vääränlaisessa seurassa olin viime yönä. Tänään minulla on työpäivä ja pääsen taas mieleiseeni seuraan. Työkavereita minulla ei ole rinnallani, mutta tapaan taas kaikenlaisia mielenkiintoisia ihmisiä - todennäköisesti taiteilijapersooniakin. ;)

Oho! Minun piti kertoa vain eilisestä energiapiikistäni ja kirjoitinkin tuollaisen alustuksen. Aika mennä asiaan, että ehdin töihin..

Eilisten päiväkahvien jälkeen jatkoin siis olohuoneen huonekalujen kimpussa. Minulla kaksi aivan liian isoa sohvaa ja yksi aivan liian iso televisio. Niiden vuoksi huoneen järjestys on ollut vuosien varrella lähes muuttumaton. Televisioni on järkyttävän painava kuvaputkimalli eikä sitä siirretä yksin minnekään. Aikoinaan pyysin siskoni apuun, kun halusin siirtää television nurkasta toiseen. Silloin sain edes jotakin pientä muutosta olohuoneeseen. Viimeiset 6 vuotta televisio on nököttänyt samassa nurkassa. Mokoma rohjake!!! Olen jo vuosia haaveillut, että pääsisin siitä eroon. Olen ajatellut, että kyllä se jossakin vaiheessa alkaa temppuilemaan ja minulla on hyvä syy ostaa uusi. Ei, se toimii aina vaan moitteettomasti. Pari viikkoa sitten tein kuitenkin päätöksen hankkiutua siitä eroon. Meinasin ensin laittaa sen myyntiin Huuto.netiin, mutta totesin etteivät vastaavat rohjakkeet ole käyneet siellä kaupaksi. Päätin siis etsiä sille uuden kodin muuta kautta. Lahjoitan sen hyvälle ystävälleni. Nyt rohjake ja minä odotamme, että ystäväni saapuu...

Ou nou! En ole vieläkään päässyt asiaan. ;D
Näyttää siltä, että eilinen energiapiikki on puhkaissut juttusuonenikin! Hih hih hih..

Taitaa olla paras, että kerron vain kuvin mihin jamaan olohuoneeni jäi eilisen huonekalujen siirtelyn jälkeen:



Rohjake esti minua saamasta sohvia niille paikoille minne ne aion laittaa. Lähemmäksi tavoitetta ne kuitenkin sain. "Hieman" epäkäytännöllinen asetelmahan tuo nyt on, mutta joku päivä rohjake lähtee ja sitten toinen siirtyy metrin oikealle ja toisen taas tuuppaan takaseinään kiinni. Sitten on kulma kohdallaan. Tällä hetkellä se rohjakekin on toisen sohvan käsinojan takana. Olkoot! Televisio ei ole minulle tärkeä kapistus.

Huonekalujen siirtelyn, pölyjen pyyhkimisen ja imuroinnin jälkeen näpersin vielä korvakoruja. Tässä muutamat:



Nyt äkkiä suihkuun, aamupalalle ja töihin. Ai niin.. Sitä piti vielä sanoa, että älkää hyvät ihmiset menkö ostamaan Iskusta huonekaluja!!!! Ne on niin hemmetin laadukkaita ettei ne hajoa ikinä! ;D
Noidenkin sohvien kanssa joutunen elämään vielä toiset kymmenen vuotta. Arvatkaapa vaan tekisikö mieli jo muuttaa olohuoneen väritystä. Kyllä! Vaan mitäpä värejä noin hallitsevan värisiin sohviin voisi yhdistää..? Eipä juuri mitään!

Mukavaa toukokuun viimeistä päivää kaikille!

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Sisäisen sisustajan herääminen osa 1

Tänään iltapäivällä sain harvinaisen voimakkaan energiapiikin. Laitoin ruuan, vein roskat, tiskasin ja sen jälkeen istahdin väkertämään koruja. Tein yhdet korvakorut ystävälleni.



Nuo hopeiset neliöt irrotin hänen kaulakorustaan. Niissä oli kahdessa nurkassa kiinteät lenkit, jotka napsaisin poikki ja viilasin sitten terävät reunat pois. Neliöitä oli kaikkiaan viisi ja viilasin ne kaikki saman tien. Työ rasitti viime aikoina kipeinä olleita sormiani niin pahasti etten voinut jatkaa korujen tekemistä. Olin kuitenkin tyytyväinen, että sain edes yhdet valmiiksi.

Olin edelleen omituisen energiapiikin vallassa ja päätin purkaa sen huonekalujen siirtelyyn. Vein eteisestä tuolin varastoon ja siirsin sen tilalle punaisen lipaston olohuoneesta. Siirrettyäni lipaston huomasin, että siinä oli kolhuja. Katselin sitä tovin surullisena, mutta sitten muistin, että olin paikkaillut sen kolhuja aiemmin punaisella maalilla. Niin menin etsimään maalipurkkia ja sieltähän se löytyikin askartelutarvikkeiden joukosta. Siitä sitten vaan tekemään pientä pintaremonttia...



Lipaston paikkailun jälkeen katselin eteistä ja totesin etteivät äskettäin tekemäni tapettitaulut käyneet seinälle. Otin ne pois ja vein kaappiin. Kaapista löytyi ikäisestäni kalenteripyyhkeestä tekemäni taulu ja ripustin sen seinälle. Sitten laitoin vielä kivoja pieniä esineitä lipaston päälle. Katsoin eteistä tyytyväisenä. Sehän oli kivempi kuin koskaan ennen!

Päätin lopettaa touhuamisen ja keitin kahvit. Siinä kahvia juodesani katselin olohuonetta. Eteiseen viemäni lipaston paikalla oli vain pölyä ja stereot. Eihän niitä stereoita voinut lattialle jättää! Energiapiikkini ei ollut hävinnyt joten päätin jatkaa puuhastelua.

Nyt on niin myöhäinen ilta etten voi kertoa mitä sitten tein. Jatkan tätä jorinaa huomenna.

Nyt unten maille....

lauantai 29. toukokuuta 2010

Kriisien kriisi

Olen ehtinyt kokemaan monenlaisia vastoinkäymisiä elämäni aikana. On ollut vaikea avioero, vanhempien kuolemat, siskon kuolema, omat terveysongelmat, vaikea masennus ja vaikka mitä. Olen ollut tyytyväinen etten ole kuitenkaan kärsinyt paljon puhutuista kolmen- ja neljänkympin kriiseistä!

Tässä kevään aikana olen ihmetellyt omaa levottomuuttani. Olen miettinyt tätä nykyistä elämääni. Samalla olen muistellut kaikkea sitä mitä olen elämäni aikana kokenut - mitä olen tehnyt ja mitä taas jättänyt tekemättä. Olen käynyt läpi kai kaikki mahdolliset tunteet - kaipauksen, kiitollisuuden, ilon ja helpotuksen, mutta samalla myös katkeruuden ja kateuden (uusi tunne minulle). Päällimmäisenä on ollut kuitenkin levottomuus ja samalla halu päästä pois - en vain tiedä mistä pois ja minne pois. Sisälläni on ollut tunne, että jossakin on jotakin mitä minun tulee nähdä ja kokea! Missä se jokin on!?! Ei aavistustakaan!

Kaiken tuon mietiskelyn kruunasi sitten salaa hiipinyt huoli omasta terveydestä ja ulkonäöstä. Huomasin vertailevani itseäni muihin ikäisiini. Vertailin vartaloita, ihoja, vaatteita, elämäntilanteita,..

Torstaina sen tajusin - meikäläisellähän on ikäkriisi!


glitter-graphics.com

Paha "tauti", mutta kai tästä selviää niin kuin kaikista muistakin ongelmista tähän asti. Taidankin käydä samalla kertaa läpi kolmen-, neljän- ja viidenkympin kriisit. Mitä niitä ripottelemaan, kun voi kärsiä kerralla oikein kunnolla! ;)

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Kaikkee sitä näkee

Tässä nettikauppoja kolutessani törmäsin oveliin kaulahuiveihin. Pidän silloin tällöin kaulassa kolmioksi taiteltuja jenkkihuiveja ja siksi kiinnitin huomioni valmiisiin kolmiohuiveihin. Katselin raikkaan värisiä huiveja ja mietin, että sellainen voisi tuoda kivasti piristystä värittömään asuun. Harmittelin sitä ettei niissä ollut mitään kuviollisia kuoseja ja kangas näytti jotenkin turhan jäykältäkin. Pelkäsin niiden näyttävän jonkinlaisilta niskatuilta. Siinä vaiheessa tajusin, että olin lukenut ihan väärin! Eihän tuotteen nimi ollutkaan kaulahuivi vaan KUOLAhuivi! Ei muuten ollut ensimäinen kerta, kun muutin minulle oudon sanan mielessäni minulle tutuksi.




Ou nou! Ajatelkaa nyt, jos olisin tilannut läjän huiveja ja pitänyt niitä sitten ihan rinta rottingilla kaulassani. Olisi siinä ainakin joitakin äitejä hymyilyttänyt, kun olisivat minut nähneet.


glitter-graphics.com

Joo, en ole äiti joten en ymmärrä mitään tuollaisten tuotteiden päälle. Varmaankin ihan kätevä kapistus. Vai..? Minulle tuo kyllä olisi ihan hyödyllinen silloin, kun kuljeskelen ruokakaupassa konditoriatuotteiden ohi. Elosen ja Vaasan leivokset saavat nimittäin sylkirauhaseni toimimaan turhankin voimakkaasti. Että jos vaikka sittenkin pistän tilauksen menemään. ;D

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Missä tahansa

"Tämä tarina olisi voinut tapahtua missä tahansa."

Noihin sanoihin päättyi aamulla katsomani Avara Luonto. Tämä jakso poikkesi täysin aiemmista. Se kertoi siitä miten Tsernobylin hylätystä kaupungista on tullut eläinten paikka. Sudet, karhut ja muut eläimet ovat muuttaneet ihmisten rakentamaan kaupunkiin - puutarhoihin, navettoihin, taloihin,.. Ohjelma oli todella vaikuttava.

Ohjelman jälkeen istuin pitkään sohvalla ja mietiskelin Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuutta ja ydinvoimaa. Hyvin harvoin olen miettinyt sitä mitä mieltä olen ydinvoimasta. Hyvin harvoin olen miettinyt sitä haluaisinko Suomeen lisää ydinvoimaa. Olen ollut välinpitämätön asian suhteen. Välinpitämättömyys loppui tähän. Alan ottamaan asioista selvää.



Päässäni kaikuu yhä sanat: "Tämä tarina olisi voinut tapahtua missä tahansa... missä tahansa... missä tahansa..."

Ohjelman voi katsoa täältä: Yle Areena.

lauantai 8. toukokuuta 2010

Voi pojat!



Voi pojat minkä menitte tekemään! ;)

torstai 6. toukokuuta 2010

Turhakin tarpeellista

Saan kuulla silloin tällöin sanat: "Siinä ei oo mitään järkee!" tai "Se on ihan turhaa!".

Kyse on työstäni.

Totta. Tarkemmin ajateltuna se on todellakin aivan turhaa.

Vaan miten määritellään turha?

Missä loppujen lopuksi on järkeä ja mikä on tarpeellista?

Miettikääpä sitä!

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Late ja kaimoni

Ihanan rento viikonloppu alkaa olla lopuillaan. Olen nauttinut joutenolosta yksikseni.

Eilinen päivä meni ihan kuin horroksessa enkä jaksanut tehdä oikeastaan yhtään mitään. Tämä aamuna katsoin Avaran Luonnon, pätkiä sisustusohjelmista ja tietenkin Late Lampaan. Late Lammas on iiiii-hana!!!



Mitä luultavammin Late Lammas ei ole suunnattu tällaisille yli nelikymppisille naisille, mutta siitä viis. Minä tykkään siitä! Jo sen musiikki saa minut hyvälle tuulelle. =)
Olisin laittanut tähän yhden ihan huipun kuntosalipätkän, mutta en löytänyt sitä. On tuokin ihan hyvä.

Iltapäivällä pyöräilin pienen lenkin ja kävin samalla reissulla työpaikalla. Tein töitä pari tuntia ja palasin kotiin Kebab Housen kautta. Kävin ensimmäistä kertaa uudessa Kebab Housessa. Ravintola oli todella hyvännäköinen ja tilava entiseen verrattuna. Ostin kanarullan niin kuin yleensäkin. Yllätyin, kun se tuotiin minulle pahvilaatikossa. Aiemmin se on pakattu vain folioon.



Oli siellä kyllä toinenkin yllätys ja se oli ikävämpi. Hinnat olivat nimittäin nousseet. No, isommat tilat aiheuttavat tietenkin enemmän kuluja ja ne näkyvät hinnoissakin. Ymmärrettävää, mutta harmillista. :(

Iltapäivällä kuuntelin jotakin "humppakanavaa" ja sieltä tuli tämä kappale:



Siitä minulle tuli mieleen yksi hauska muisto, jonka ajattelin kertoa tässä vähän niin kuin iltasatuna.

2000-luvun alkupuolella olin siskoni kanssa matkalla Tuuriin. Siskoni oli ottanut mukaan vanhoja c-kasetteja ja soitteli niitä. Me laulaa hoilottelimme kaikenlaisia karmeita vanhoja rallatuksia. Jossakin vaiheessa alkoi soimaan tuo Frederikin kappale. Sen aikana kävimme keskustelun, joka meni jotenkin tähän tyyliin:

minä: Mikä se kaimo oikeen on?
siskoni: Mikä?
minä: Kaimo.

Siskoni katsoi minua kysyvänä muttei puhunut mitään. Ihmettelin miksei hän vastannut kysymykseeni ja päätin selventää kysymystäni.

minä: Onko se sama asia ku kaima?

Siskoni katsoi minua todella ihmeissään. Ajattelin, että hänkään ei tiedä ja aloin pohtimaan tarkemmin asiaa.

minä: Kun kerran on kaima ja se taipuu kaimani niin kyllä silloin kaimoni perusmuoto täytyy olla kaimo. Vai laulaako se sittenkin, että vaimo!?!

Silloin siskoni alkoi nauramaan. Hän nauroi ja nauroi. Hän nauroi niin hillittömästi ettei autolla ajamisesta meinannut tulla mitään.

Minä olin ihmeissäni. En ymmärtänyt mitä hän nauroi. Sitten siskoni selitti, että Frederik lauloi "kai moni" eikä suinkaan "kaimoni".

HAH HAH HAAHHHAA..... Sitten nauroin minä - omalle tyhmyydelleni.
Olin aina ihmetellyt tuota asiaa ja vihdoinkin se selvisi. ;D

Sen pituinen se. Hyvää yötä!

lauantai 1. toukokuuta 2010

Kiitosta ja kunniaa

Painoin töitä kuin pieni elukka viikon ajan. Päivät venyivät kymmenen tunnin mittaisiksi ja iltaisin tunsin itseni todella väsyneeksi. Onneksi unenlahjani ovat niin hyvät, että sain ladattua akkuni pullolleen öisin. Aamuisin puhkuin intoa lähtiessäni töihin.

Eilen tulin kotiin vähän ennen kahdeksaa ja läsähdin sohvalle. Olin väsynyt ja samalla onnellinen. Olin jännittänyt etukäteen sitä miten selviäisin suuresta työurakasta. Selvisin kuin selvisinkin kunnialla. Kaikki meni paremmin kuin hyvin. Olin tyytyväinen. Erityisen tyytyväinen olin työntekijään, joka palkattiin avukseni. Hän oli oikea aarre ja sen myös kerroin hänelle.

Yhdeksän jälkeen illalla sain tekstarin. Se oli työnantajaltani. Hän kysyi miten viikko oli mennyt. Lopuksi hän toivotti hyvää vappua. Vastasin viestiin ja kävin nukkumaan.

Tänä aamuna heräsin levänneenä ja helpottuneena. Kömmin sängystä, avasin radion ja aloin keittelemään kahvia. Silloin radiosta alkoi kuulumaan...

Sinä hienon työsi tehneenä käyt nukkumaan
Sinä hetken rauhoitut ja olet vaan
Kaikki varmaan tahtoisi,
et joku työstään kiittäisi
Vaan yksin jäät,
ja yksin unet näät

Sinä hienon työsi tehneenä käyt nukkumaan
Vaikka ehkä rauhoitut, et unta saa
Sillä mietit miten käy,
jos ei missään enää näy,
niitä jotka jaksaa sinua ymmärtää




En pidä mitenkään erityisen paljon Yön musiikista, mutta tuon kappaleen sanat osuivat ja upposivat juuri sillä hetkellä minuun. Silmäni kostuivat - onneksi onnesta. Tajusin jälleen kerran miten onnekas olen, kun saan olla nykyisessä työpaikassani. Ei työpaikkani ole mikään täydellinen, mutta yksi parhaista joissa olen ollut.

Hyväksi sen tekee se, että minua arvostetaan. Minua arvostetaan ja kiitetään vaikken aina aina edes tunne onnistuneeni työssäni.

Olen jälleen kerran miettinyt sitä miten monessa työpaikassa henkilökunnan arvostus on minimissä. Olen kokenut sen mitä olla pelinappulana isossa yrityksessä. On raskasta olla jossakin alimmalla oksalla ja pomppia ylempien oksien herrojen käskystä sinne tänne. On raskasta tehdä työtä aamusta iltaan ilman mitään positiivista palautetta. En tarkoita sitä, että joka käänteessä pitäisi sadella kiitoksia ja kunniamitaleja! On kuitenkin niin, että pienikin kiitos silloin tällöin tekisi hyvää ja auttaisi jaksamaan. Ehkä sitäkin tärkeämpää olisi se, että ylemmillä oksilla olevat ihmiset kysyisivät edes joskus miten siellä alemmilla oksilla hommat sujuvat ja mitä sinne kuuluu.

Mietin miksi ihmeessä niin monessa työpaikassa tilanne on tämä:

Kiitos ja kunnia,
aina jäävät saamatta
Kuka sankariksi nostaa,
raskaan työnsä raatajan

Kiitos ja kunnia,
aina jäävät saamatta
Kuka varjoista sut huomaa,
Missä sinua odottaa,
kiitos ja kunnia


Tuon Yön kappaleen sanat voi tulkita varmasti monellakin tavalla. Minulle niistä heräsi tuollaisia ajatuksia.

En ole mikään vappuihminen, mutta siitäkin huolimatta toivotan kaikille tänne kurkkiville

OIKEIN HAUSKAA VAPPUA!

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen