CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Hirviä ja laivoja

Kyllä täällä porskutellaan vaikkei kuvapäiväkirjanikaan ole päivittynyt viime päivinä. Tavoitteenani on ollut laittaa sinne kuva päivässä, mutta joskus ei vaan jaksa tai muista. Toisinaan muistan vasta nukkumaan käydessäni, että kuva on unohtunut. Ei siinä vaiheessa viitsi enää ruveta kuvaamaan makuuhuoneen seiniä ja unenpöpperössä kuvia siirtelemään. Seli seli seli.

Tänään työmatkalla olen tarkkana ja pidän kameran taskussa. Tässä ihan kotinurkillani liikkuu nimittäin hirvi tai peräti useampi hirvi. Jännää! Voi kyllä olla, että minun ja hirven kohtaamisesta olisi jännyys kaukana. Tarkoitan sellaista positiivista jännyyttä. Hieno sana muuten tuo jännyys. ;)

Tämän viikon kohokohta on ollut se, kun sain ihanaa postia 70-luvulta Päivää -blogin Ninnulta. Avatessani paketin sydämeni muljahti rinnassa. Oih mikä kassi!!!



Laivakankainen kassi oli syy siihen miksi otin osaa Ninnun blogissa olevaan arvontaan. Kangas on nimittäin samanlaista, jota oli minun lapsuudenkotini lastenhuoneen verhoissa 70-luvulla. Halusin niiiiin kovasti saada sen itselleni. Minä sain! Uskomatonta, että minä sain sen. Paketin avattuani hypistelin kassia ja ajattelin, että voi kunpa voisin näyttää sen siskolleni! Hän olisi ihan innoissaan siitä. Vaan enpä voi näyttää. Siskoa, kun ei enää ole. Iloitsen siis yksikseni ja muistelen samalla siskoani.
Tuo pieni pussukkakin on kiva. Se on tehty todella siististi kahdesta eri kankaasta. Sille löytyy taatusti käyttöä. Kassia en raaski käyttää vaan pidän sen ihan vaan muistona. Hypistelen silloin tällöin ja laitan sitten taas naulakkoon roikkumaan.

Nyt alkaa olla aika lähteä aamutoimiin eli suihkuun, syömään ja muuhun sellaiseen. Sitä ennen vielä pieni loppukevennys:

Esittelin eilen asiakkaalle eräitä tuotteita, jotka on numeroitu. Asiakas kysyi onko meillä seiskaa. Minä tutkin hyllyä ja mutisin: "Katsotaanpas.. Täällä on ysi, kasi ja kusi." Ou nou! Purskahdin nauruun ja niin kävi asiakkaallekin. Heh heh heeeehhhh...

Joo, lähden tästä bongailemaan hirviä ja sitten myymään kusia. ;D

Hauskaa päivää kaikille!

4 kommenttia:

tia kirjoitti...

Ihana tunne saada sellainen kuin toivoo, kuten tuo kassi, älä nyt kumminkaan sitä hiuki silitä.
Saittehan päivän naurut numeroilla ;-)
Hyvää lauantaita ja uusia kivoja kaupantekohetkiä.

Tinka kirjoitti...

Tilannekomiikka on parasta :)
Oikealle osallistujalle meni sitte tuo laukku. Voih.

Papu kirjoitti...

Hienosti on sattunut kassi oikealle omistajalle! Onnea! Heh, vai että kusia sie myyt siellä :D Tilannekomiikka on parasta kyllä. Mukavaa viikonloppua!

Anu kirjoitti...

Tia - Oli tosiaani ihana saada kassi. Hiuki oli minulle ihan uusi sana. Arvelin, että se tarkoittaa samaa kuin puhki, mutta ei sitten kuintenkaan ihan. Urbaanista sanakirjassa nimittäin kerrottiin mitä se tarkoittaa. Juu, en hiuki silitä. ;)

Tinka - Tilannekomiikka on todellakin parasta. Onneksi olen oppinut nauramaan omille mokilleni. Tämä oli jo toinen kerta, kun tein tuon saman numeromokan. Täytyy varoa ettei tule kolmatta kertaa.
Olen samaa mieltä, että palkinto osui oikealle ihmiselle. =)

Papu - Tuskin kukaan muu olisi voinut ilahtua kassista yhtä paljon kuin minä!
Joo, kusiahan minä. Aikamoinen muija - vai mitä!? ;D

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen