CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Hupia ja jännitystä häissä

Tulihan NIITÄ sitten katsottua eilen. Tarkoitan tietenkin niitä prinsessahäitä. Katsoin tosin vain sen kohdan, kun hääpari siirtyi jostakin kirkosta jonnekin rantaan. Sitäkään pätkää en olisi jaksanut katsoa kokonaan ilman niitä neljää vaunujen rinnalla juoksevaa turvamiestä. Aluksi minua nauratti. Oli se vaan niin hassun näköistä, kun miehet juoksivat puvut päällä siellä hevosten seassa. Sitten aloin tarkkailemaan vaihtuvatko juoksijat välillä. Mahdollisen vuoronvaihdon olisi huomannut helposti siitä, että yhdellä juoksijalla ei ollut kravattia. Ihmettelin kovasti sitä miksi ei ollut!? No, kevyesti miehet jolkottelivat matkan loppuun asti eivätkä olleet edes hengästyneitä. Hyvä pojat! ;D

Olen minä kerran ennenkin katsonut kuninkaallisia häitä. Se tapahtui vuonna 1981, kun Diana ja Charles menivät naimisiin. Silloin katsoin ihan siksi etten millään meinannut uskoa, että niin kaunis nuori nainen ottaa sellaisen miehen! Kyllä se vaan otti! Oh-hoh!

Että sellainen hääihminen meikäläinen. ;)

-------------------------------------------------------

Lisäys myöhemmin:

Toivottavasti kukaan ei pahastunut tuosta kirjoituksestani. Ei missään nimessä ollut tarkoitus pilkata häitä! Ymmärrän hyvin, että monet ovat kiinnostuneita niistä. Ei sellaisia kovin usein näe. Minulle kuitenkin riittää se, että näen muutaman kuvan vaikkapa Iltalehden nettisivuilta.

11 kommenttia:

Papu kirjoitti...

Sillä yhdellä ei ollu kravattia, kun se oli nainen! Meikä katto kokonaan, myös iltalähetyksen. Harvoin nähny noin rakastunutta hääparia kuninkaallisissa ja Danielin puhe hääaterialla oli kyllä katsomisen arvoinen. Kun sitä on parjattu siitä, että ei sillä ole mitään puhujan kykyjä jne, niin kylläpä osotti puheet perättömiks, kuten hänen läheinen ystävä yhdessä dokumentissa sanoikin. Puhe kahdella kielellä ilman papereita, hääparin isät hoiti homman vaan ruotsiks ja papereita apuna käyttäen.

Nnetta kirjoitti...

Itse en jaksanut kahtoa, eikä edes kiinnostanut katsoa O_o
Mitä nyt pari minuuttia vilkasin kaverin luona telkkaa ennen syömään lähtöä, niin eipä ollut edes erikoinen hääpuku O_o

Anu kirjoitti...

Papu - Voi kiitos! Katsoin tosiaan huolimattomasti senkin pätkän joten en nähnyt, että se yksi juoksija oli nainen.
Olen kyllä ihan pihalla. En ole siis katsonut dokumenttejakaan vaikka tiesin, että niitä tuli tässä häiden alla.

Tänään luin Iltalehden sivuilta yhden jutun häistä. Katsoin samalla koosteen häävieraiden kuvista.

Tosi hienoa, että häät sujuivat kaikin puolin loistavasti!!! =)

Anu kirjoitti...

Nnetta - Huh. On sitä näköjään joku toinenkin nainen, joka ei katsonut häitä.
Hääpuku oli ihan tyylikäs. Enpä osaa muuta sanoa siitä, kun en ole mikään asiantuntija.

Papu kirjoitti...

Meikä ainakin vaatetusalan ihmisenä on tyytyväinen Victorian pukuun jos esim ottaa Anun mainitsemat Dianan ja Charlesin häät, niin voi oksennus sitä kermakakkua, joka oli rypyssä jo ennen kirkkoon astumista :D
Tuo oli tyylikäs ja kunnossa vielä häävalssinkin aikana. Ja jos miettii viimeisimpiin kuninkaallisiin häihin niin hyvin linjassa tyylillisesti.

Anu, ei nuo häät tarvii kaikkia kiinnostaa, mut minuu kiinnosti ja kun ei tässä ole kiireitä niin saipa rauhassa katella. xD Miule ihan luksuspäivä!

Anu kirjoitti...

Papu - Joo, hörselöiset kermakakut on ihan Yöks! :(
Victorian puvusta tykkäsin kovasti!!! En vaan viitsinyt lähteä antamaan sen kummempia lausuntoja, kun en ymmärrä leikkauksista sun muista yhtään mitään.

Victoria oli tooooodella kaunis!!!!

minde kirjoitti...

Mukavaa ajankulua, vähän naureskelua, hämmästelyä, ihailua...monia ajatuksia nuo häät nosti esille. Mutta puku oli mielestäni kaikessa yksinkertaisuudessaan kaunis. Mutta siis makunsa kullakin...

Rita A kirjoitti...

Häät eivät kiinnosta minuakaan yleensä ottaen yhtään, mutta nyt halusin vilkaista kun pidän Ruotsista ja ruotsin kielestä. Hah, oli niin mielenkiintoista että katselin menoja ja meininkejä klo 16 - 17.35 melkeinpä television äärestä poistumatta :)

Sama reaktio juokseviin turvavartijoihin kuin sinulla: ensin huvitti, sitten ihailin.

sea kirjoitti...

Minä katsoin tiiviisti päivälähetyksen ja yölähetyksenkin viimeisiin sanoihin asti. Mäkin äkkäsin sen yhden turvamiehen sukupuolen vasta viime metreillä, aika kova plikka.

Minusta noita häitä oli ilo katsella, hääpari oli niin rakastuneita. Oikein hämmästyttää miten melkein 10 vuoden jälkeen voivatkin olla edelleen noin rakastuneita. Etenkin siinä alttarilla kun vaihtoivat sormuksia, Danielhan liikuttui kovasti ja miten ihanasti Victoria pyyhkäisi toisen kyyneleet! Olin ihan myyty. Saisipa itse joskus kokea tuommoista onnea. Ja miten he jaksoivat vielä pikkutunneilla olla niin ilosia ja onnellisia.

Tuommoista pukuloistoa on myös mukava seurata. Suomessa kun on lähinnä Linnan juhlat ja jotkut Oscarit telkkarista, mutta molemmista puuttuu semmoinen tyylikäs eleganssi mitä noissa kuninkaallisissa on (ne tiarat!!).

sea kirjoitti...

Ai niin, piti vielä Danielista sanoa... Minusta on jotenkin mielettömän hienoa miten mies luopuu käytännössä koko elämästään naisen takia. Danielhan ei saa enää työskennellä (joutuu luopumaan kuntosaleistaan), menettää nimensä ja kaiken muunkin, yksityisyydestä nyt puhumattakaan. Naisethan on näin toimineet jo kauan, mutta hienoa, että tänä päivänä miehenkin itsetunto riittää edustamaan vaimon rinnalla.

Anu kirjoitti...

Rita - Taisi moni hihitellä juoksijat nähdessään. Eihän se kyllä mikään naurunaihe ollut oikeasti. Tärkeätä työtä tekivät.

Sea - Sinä osasit ottaa kaiken irti häälähetyksistä. Uskon, että minäkin olisin liikuttunut joissakin kohdissa mikäli olisin katsonut koko ohjelman/ohjelmat. Se näkemäni siirtymävaihe ei ollut erityisen mielenkiintoinen.
Danielin elämä muuttuu kyllä täysin.

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen