CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

torstai 10. kesäkuuta 2010

Kukkia ja kirsikoita

Heräsin tänään kellon soittoon vaikka minulla onkin vapaapäivä. Syynä on se, että olin varannut lääkärin puoli kymmeneksi. Sieltä olin aikonut pyöräillä toiselle puolelle kaupunkia parvekekukkia ostamaan. Lääkäri passitti minut kuitenkin labraan. Sinne pyöräillessäni satuin vilkaisemaan torille ja näin jotakin - kukkia! Hei haloo, toriltahan saa kukkia! Miksi lähteä merta edemmäs kalaan!?! Eipä ollut tullut mieleen. Maltoin kuitenkin mennä labraan. Siellä oli melkoiset jonot ja vuoroani odotellessa mittasin verenpaineeni.



Ei nuo nyt mitkään erinomaiset lukemat ole, mutta ihan ok kuitenkin. Muutama vuosi sittenhän lukemat olivat niin korkeat, että minut uhattiin laittaa lääkitykselle. "Läl-läl-lää. Ettepäs saaneetkaan kirjoittaa reseptiä!" ;D

Labrasta säntäsin silmät kiiluen torille. Kukkia, kalaa, perunarieskoja, kirsikoita,.. ja ihan torikahvilakin! Ou jee! Meikäläinen loikki kojulta kojulle ihan innoissaan. Jyväskylän tori on huonossa paikassa eikä sinne siksi eksy ihan vahingossa. Useimmat jyväskyläläiset eivät muista mennä sinne. En minäkään, mutta nyt sitten menin. Kukkavalikoima oli pieni, mutta ihan riittävä minulle. Ostin kukat ja lähdin kassien kanssa kohti kotia. Aurinko alkoi paistamaan täydeltä terältä ja huomasin hyräileväni tätä kappaletta:



Heti kotiin päästyäni levitin saaliini parvekkeen lattialle. Kasseista löytyi miljoonakello, enkelinsilmäpelargonia ja amppeliorvokki. Kaikki kolme ovat sellaisia joita en ole ennen ostanut. Niitä tuijotellessani tajusin, että niissä oli yksi yhteinen juttu; kaikki olivat pienikukkaisia. HÖH! Mitenkäs minä nyt sellaisiin tykästyin..?



Kassista löytyi myös kesän ensimmäiset kirsikat. Kovin makeita ne eivät vielä olleet, mutta kyllä niitä kuitenkin litran söi. ;D



Aina, kun syön kirsikoita niin mieleeni tulee Noidat. Olisipa muuten kiva nähdä se pitkästä aikaa!

Jaksoiko joku lukea tänne asti? Jaksaisiko joku lukea lisää moista höpötystä..?

7 kommenttia:

Tinka kirjoitti...

Ihana vappaa sulla!
Ihania kukkia! Kirsikoita! Verenpaineki ihan kohillaan, kait. En ikinä muista, mikä on rajana, ettei ole liian matalakaan...

Papu kirjoitti...

Tuo on hyvä painelukema! Ja hieno päivä on siul ollu, ihania kukkia voih. Taitaa mennä täällä tämä kesä ilman kesäkukkia. Täällä on torilla marjakoju, jolla on miun nimi, pitänee jossain vaiheessa kesällä käydä kattomassa mimmonen nimikkokoju on. :)

Anu kirjoitti...

Tinka - Oho! Nopeesti kommentoit! =)
Verenpaine on normaali ja on ollut melkeinpä koko viime vuoden ajan.
Vapaapäivä on hiponut täydellisyyttä. Paljon on tapahtunut kirsikansyönnin jälkeenkin. Vielä tulee tapahtumaankin vaikka kello on jo yhdeksän. ;)

Papu - Joo, hyvät lukemat on. Onneksi! Painon tiputtua ja työstressin poistuttua paineet laskivat pikkuhiljaa.
Vai että ihan nimikkokoju. No tottahan toki sitä on käytävä katsomassa! Siinä sitten poseeraat vieressä ja muru ottaa valokuvan. Eikös juu!? ;D

minde kirjoitti...

Totta kai jaksoin lukea :) Lisää vaan.

Anu kirjoitti...

Minde - Oookkkkei... Jos kerran kansa vaatii! ;D

tia kirjoitti...

Hyvät ovat paineet, minullakin nousseet hyviin lukemiin. Kannatti käväistä torilla hienoja kukkia sait kesä tulee parvekkeellesi. Lisää voit laittaa luettavaa.
Minulla on syöppö hiiri taas hälyttää että paristot vähissä.

Anu kirjoitti...

Tia - Harvemmalla taitaa olla ongelmana liian matalat verenpainelukemat..? Hyvä, että olet saanut lukemat kohdilleen.
Tekisi mieli ostaa vielä jokunen kukka. Taidanpa kurvata torille taas ensi viikolla.
Hyi hyi ahmatti hiirtä! ;D

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen