CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Kaikille

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Siellä täällä sunnuntaina

Tämän viikon harmaat ja viileät päivät vaikuttivat mielialaani ihan selkeästi. Kyllä sitä vaan toivoisi aurinkoa näkyväksi näin kesällä.

Tänään oli pitkästä aikaa aurinkoinen päivä! JES JES JES!
Otin siitä ilon irti. Kävin ajelemassa Jyväsjärven rannalla ja räpsin jokusen kuvankin. Ylistönrinteellä näin auringonvalossa hohtavan möykyn. Olen monesti meinannut ottaa siitä kuvan mutten ole kehdannut. Nyt kehtasin.

Möykky, joka on nimeltään Hyöky:



Rannan tuntumassa oli mahtavat määrät päivänliljoja. Äitini kutsui niitä aina juhannusliljoiksi. Ihan ymmärrettävää sillä juhannuksen aikoihinhan ne aina kukkivat. Kauniita kukkia, mutta ihan kamalan hajuisia! Nytkin tunsin niiden lemun jo kaukaa. Yöks!



Luonto oli tulvillaan ihaniakin tuoksuja. Syreenit, juhannusruusut ja monet muut pensaat kukkivat upeasti. Tuoksu oli paikoitellen suorastaan huumaava.

Pysähdyin retkelläni satamaan kahville. Se kahvihetki ei ollut kovinkaan mukava sillä tuuli oli melkoinen. Hyvä ettei pullakin lentänyt lautaselta tuulen mukana! Eipä siinä viitsinyt kauan istuskella.

Satamasta suuntasin Keski-Suomen museoon, jossa on tällä hetkellä minua kiinnostava Istuinsija -näyttely. Se oli kyllä tosi vekkuli! Suosittelen kaikille sellaisillekin, jotka eivät yleensä museoissa käy. Kiersin samalla museon pysyvätkin näyttelyt. Viidellä eurolla sain nähdä vaikka mitä mielenkiintoista.

Sitten nälkä ajoi minut kotiin. Keitin kesän ensimmäiset uudet perunat. Kyllä muuten maistui hyvälle!



Auringon antamalla virralla sain tehtyä vielä paritkymmenet korviksetkin. Kaikenlaista sekalaista syntyi, mutta osan tein vähän niin kuin sarjatuotantona. Halusin päästä eroon kaapissa lojuvista helmistä.



Mikäli säätiedotukset pitävät paikkansa niin aurinkoa ja poutasäätä on luvassa lähipäiviksi. Minä paiskin töitä, mutta toivon silti auringon möllöttävän taivaalla. Saan siitä virtaa ihan vaan ikkunan läpi katsellenkin.

Eiköhän siinä ollut tämän päivän kuulumiset. Nyt on aika painua pehkuihin.

Kauniita unia kaikille.

Hupia ja jännitystä häissä

Tulihan NIITÄ sitten katsottua eilen. Tarkoitan tietenkin niitä prinsessahäitä. Katsoin tosin vain sen kohdan, kun hääpari siirtyi jostakin kirkosta jonnekin rantaan. Sitäkään pätkää en olisi jaksanut katsoa kokonaan ilman niitä neljää vaunujen rinnalla juoksevaa turvamiestä. Aluksi minua nauratti. Oli se vaan niin hassun näköistä, kun miehet juoksivat puvut päällä siellä hevosten seassa. Sitten aloin tarkkailemaan vaihtuvatko juoksijat välillä. Mahdollisen vuoronvaihdon olisi huomannut helposti siitä, että yhdellä juoksijalla ei ollut kravattia. Ihmettelin kovasti sitä miksi ei ollut!? No, kevyesti miehet jolkottelivat matkan loppuun asti eivätkä olleet edes hengästyneitä. Hyvä pojat! ;D

Olen minä kerran ennenkin katsonut kuninkaallisia häitä. Se tapahtui vuonna 1981, kun Diana ja Charles menivät naimisiin. Silloin katsoin ihan siksi etten millään meinannut uskoa, että niin kaunis nuori nainen ottaa sellaisen miehen! Kyllä se vaan otti! Oh-hoh!

Että sellainen hääihminen meikäläinen. ;)

-------------------------------------------------------

Lisäys myöhemmin:

Toivottavasti kukaan ei pahastunut tuosta kirjoituksestani. Ei missään nimessä ollut tarkoitus pilkata häitä! Ymmärrän hyvin, että monet ovat kiinnostuneita niistä. Ei sellaisia kovin usein näe. Minulle kuitenkin riittää se, että näen muutaman kuvan vaikkapa Iltalehden nettisivuilta.

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Hirviä ja laivoja

Kyllä täällä porskutellaan vaikkei kuvapäiväkirjanikaan ole päivittynyt viime päivinä. Tavoitteenani on ollut laittaa sinne kuva päivässä, mutta joskus ei vaan jaksa tai muista. Toisinaan muistan vasta nukkumaan käydessäni, että kuva on unohtunut. Ei siinä vaiheessa viitsi enää ruveta kuvaamaan makuuhuoneen seiniä ja unenpöpperössä kuvia siirtelemään. Seli seli seli.

Tänään työmatkalla olen tarkkana ja pidän kameran taskussa. Tässä ihan kotinurkillani liikkuu nimittäin hirvi tai peräti useampi hirvi. Jännää! Voi kyllä olla, että minun ja hirven kohtaamisesta olisi jännyys kaukana. Tarkoitan sellaista positiivista jännyyttä. Hieno sana muuten tuo jännyys. ;)

Tämän viikon kohokohta on ollut se, kun sain ihanaa postia 70-luvulta Päivää -blogin Ninnulta. Avatessani paketin sydämeni muljahti rinnassa. Oih mikä kassi!!!



Laivakankainen kassi oli syy siihen miksi otin osaa Ninnun blogissa olevaan arvontaan. Kangas on nimittäin samanlaista, jota oli minun lapsuudenkotini lastenhuoneen verhoissa 70-luvulla. Halusin niiiiin kovasti saada sen itselleni. Minä sain! Uskomatonta, että minä sain sen. Paketin avattuani hypistelin kassia ja ajattelin, että voi kunpa voisin näyttää sen siskolleni! Hän olisi ihan innoissaan siitä. Vaan enpä voi näyttää. Siskoa, kun ei enää ole. Iloitsen siis yksikseni ja muistelen samalla siskoani.
Tuo pieni pussukkakin on kiva. Se on tehty todella siististi kahdesta eri kankaasta. Sille löytyy taatusti käyttöä. Kassia en raaski käyttää vaan pidän sen ihan vaan muistona. Hypistelen silloin tällöin ja laitan sitten taas naulakkoon roikkumaan.

Nyt alkaa olla aika lähteä aamutoimiin eli suihkuun, syömään ja muuhun sellaiseen. Sitä ennen vielä pieni loppukevennys:

Esittelin eilen asiakkaalle eräitä tuotteita, jotka on numeroitu. Asiakas kysyi onko meillä seiskaa. Minä tutkin hyllyä ja mutisin: "Katsotaanpas.. Täällä on ysi, kasi ja kusi." Ou nou! Purskahdin nauruun ja niin kävi asiakkaallekin. Heh heh heeeehhhh...

Joo, lähden tästä bongailemaan hirviä ja sitten myymään kusia. ;D

Hauskaa päivää kaikille!

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Omituista sakkia!

Kyllä me bloggaajat taidetaan olla aika omituista sakkia!
Mietiskelin sitä tänä aamuna. Mietiskelin sitä taas äsken.

Vai eikö muka ole omituista kuvata poron kusta asfaltilla, DVD-kotelon muovikäärettä tai vaikkapa paperiroskiksen sisältöä. :D

Eipä ollut elämä tällaista vielä kymmenen vuotta sitten. Minulla ja monella muullakaan ei ollut silloin vielä digikameraa eikä myöskään nettiyhteyttä. Filmirullat piti kiikuttaa valokuvausliikkeeseen. Ei silloin tullut räpsittyä noin vaan kuvia sillä jokainen paperille tulostettava otos piti maksaa eikä se ollut kovinkaan halpaa lystiä. En minäkään räpsinyt silloin kuvia lattialta löytyneistä vietereistä tai vaatekaapin sisällöstä.

On tämä vaan aika omituista puuhaa tämä bloggaaminen, kun tarkemmin alkaa ajattelemaan. Ehkä parempi, kun ei ajattele. ;D

Minun kotini..?

Etsiskelin koko viime talven aktiivisesti uutta asuntoa. Syynä oli se etten ole tyytyväinen nykyisen asuntoni kuntoon. Toinen ja ehkä jopa suurempi syy on se, että kaipaan muutosta elämääni. Olen asunut tässä asunnossa 8 vuotta ja jotenkin tuntuu etten jaksa enää katsella näitä seiniä ja lattioita. Tähän asuntoon liittyy myös sellaisia muistoja, jotka haluaisin saada pois mielestäni. En kuitenkaan löytänyt mieleistäni asuntoa kohtuuhinnalla joten tässä sitä yhä ollaan. :(

Aikani harmiteltuani asiaa päätin piristää itseäni tekemällä muutoksia sisustukseen. Olohuoneen kimpussa olin jokunen viikko sitten. Se on edelleen samassa jamassa, koska en ole saanut sitä hemmetin rohjaketta vieläkään pois. Sen uusi omistaja on niin saamaton ettei saa haettua sitä. Mur Mur Mur!

Makuuhuonetta olen uudistanut pikku hiljaa. Minulla ei ole ollut ruskeata väriä kodissani sitten avioliittovuosieni. Eläinkuoseja en ole harrastanut koskaan, koska ne ovat olleet mielestäni jotenkin lapsellisia ja samalla halvan näköisiä.

Miten ihmeessä makuuhuoneessani näyttää nyt tältä..?!?



Mitä kauemmin katselen noita värejä ja kankaita niin sitä enemmän niistä pidän. Uudistus on raju, mutta erittäin onnistunut.

Mitähän sitten keksisi...?

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Kinkkiset karvat

Mikähän hemmetin tauti meikäläiseen on nyt iskenyt..?!?!

On meinaan taas kankaat ja ompelukone esillä! Tällä kertaa käsittelyssä on verho, joka olisi tarkoitus muuttaa pariksi tyynyksi.

Pahalta näyttää ainakin tässä vaiheessa. No, sehän ei ollut mikään yllätys. Eihän..!? ;D



Sakset ei pysty mokomaan karvakankaaseen. Ggggrrhhhh....

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Osui ja upposi!

Jyväskylän Kesä lähestyy. Tämä on jo 55. kerta, kun sitä vietetään, mutta minä olen tutustunut sen tapahtumiin vasta viime vuosina. Nuorempana olin vahvasti sitä mieltä ettei siellä olisi mitään minua kiinnostavaa. Ajattelin, että se on liian hieno ja kultturelli tapahtuma minulle - tällaiselle tavalliselle pulliaiselle. Olen ollut aivan väärässä! Miten ihmeessä olen voinut olla niin hölmö, että olen nakannut kaikki esitteet roskikseen lukematta. Miksi ihmeessä en ole tutkinut mitä kaikkea mielenkiintoista siellä onkaan.

No, mitäpä menneitä menetyksiä suremaan. Hyvä, että nykyään rohkenen osallistua erilaisiin tapahtumiin. Onneksi rohkenen käymään taidenäyttelyissä ja astumaan gallerioiden ovista sisään vaikka tuulipuku päällä. Olen onnistunut karistamaan mielestäni "enhän minä voi" -ajattelutavan. Kiitos tästä edistymisestäni kuuluu terpalle eli entiselle psykoterapeutilleni. Pienen kiitoksen annan myös entiselle miesystävälleni.

Niin sitä piti vaan sanoa, että luin eilen Jyväskylän Kesän nettisivuja ja toivoin löytäväni sieltä flamencotanssia. Enpä löytänyt. Harmi. Vuosina 1997 ja 1998 siellä on ollut espanjalaiset tanssiryhmät. Molempia kävin katsomassa. Toista ryhmää en muista, mutta Paco Penan esitys oli niin huikea etten unohda sitä kai koskaan.

Flamencoa en siis pääse katsomaan, mutta löysin onneksi muutaman muun mielenkiintoisen esiintyjän. Eniten minua alkoi kiinnostamaan minulle uusi tuttavuus eli israelilainen Yasmin Levy. Päätin perehtyä hänen musiikkiinsa You Tuben avulla.

Ensireaktioni oli: "Flamencoa!!!".



Mitä enemmän kuuntelin sitä enemmän ihastuin.



Voisi kai sanoa, että Yasmin Levy osui ja upposi kertalaakista.

Konserttilippu on ostettu joten tiedän etten ole kesälomamatkalla ainakaan 16.7.

Ville vaihtoehtona

Kesäloma lähestyy ja olen tekemässä pieniä suunnitelmia sen varalle. Ainoa haaveeni on se, että pääsisin Tampereelle muutamaksi päiväksi. Pieni haave, joka on varsin helppo toteuttaa, mutta mietinnässä on nyt se missä vietän yöni. Olen tutkinut hotellien hintoja ja täytyy sanoa, että ne ovat melkoisen suolaisia! Yhdestä ja kahdesta yöstä raaskin vielä maksaa, mutta entäpä jos viipyisinkin pidempään Tampereella. Silloin hotelliyöt haukkaisivat aivan liian ison summan!

Tampereella on mielenkiintoinen vaihtoehto ns. tavallisille hotelleille eli Itsepalveluhotelli Ville. Olen pohtinut kovasti sitä vaihtoehtoa. Yöpyminen olisi halpaa ja voisin laittaa ruokani itse. En kaipaa mitään hotellien luksuselämää vaan olen lähdössä reissuun ihan siksi, että pääsisin pois näistä kotikaupunkini pienistä ympyröistä ja saisin haistella Tampereen elämää. Haluaisin tutustua Tampereeseen pala palalta ilman kiirettä. Laittaisin rahani mieluummin erilaisiin pääsymaksuihin, kahvihetkiin, jäätelötötteröihin, tuliaisiin jne.

Vaan millaistahan Villessä asuminen loppujen lopuksi on..? Asuminen siellä muistuttanee ihan tavallista kerrostaloelämää. Riippunee paljolti naapureista onko siellä levotonta. Olisikohan minulla niin hyvä tuuri, että järjestyshäiriöitä ei olisi ja voisin elellä siellä turvallisesti viikon verran...? Jaa-a. Hyviä kysymyksiä ja vastauksia niihin mietiskelen.

Ehkä olisi paras varata hotellihuone ajoissa - mistä nyt sitten varaankin. Vaan entäpä jos satunkin varaamaan sen juuri sille heinäkuun viikolle, jolla sataa kaatamalla vettä. Kyllä muuten sylettäis ja pahasti! :(
Olisi mahtavaa vaan päättää joku heinäkuinen aamu, että "Onpas kiva sää. Taidanpa lähteä Tampereelle!". Sitten vaan lähtisin sinne ja saisin varattua sopivan huoneen. Siihen ei kannattane kuitenkaan luottaa. Hotellit lienevät melko varattuja kesäkautena...?

Aion tehdä päätöksen hotelliasiassa ehkä jo ensi viikon aikana. Olisiko kenellekään mitään tietoa Villestä? Kaikki kokemukset ja kuulopuheet siitä olisivat tervetullutta tietoa.

Nyt alan valmistautumaan työpäivään.

Mukavaa viikonloppua mahdollisesta sateesta huolimatta!

torstai 10. kesäkuuta 2010

Mestariompelijan paluu!

Tuli jo aiemmin kerrottua jotakin tapahtumia tästä vapaapäivästäni. Eihän siinä tokikaan ollut kaikki. Kävin myös parilla kirpparilla ja sitten tässä illalla sain jälleen kerran päähäni ommella.

Kyllä vaan - en todellakaan ottanut opikseni viime kerrasta vaan tuumasin, että kyllähän minä nyt yhdet tyynynpäälliset surautan!

Aloin valmistautumaan ompelu-urakkaan henkisesti jo iltapäivällä. Otin silloin ompelukoneen esille. Vaihdoin sopivan väriset langat ja jätin koneen sitten rauhaan. Välillä kävin tosin silittelemässä ja kehumassa sitä.



Kuuden aikaan join pullakahvit. Katselin samalla konetta ja mietiskelin sitä miten tulisin ompelemaan päälliset. Pohdiskelin huolittelisinko reunat siksakilla ja jos huolittelisin niin millaisella siksakilla. Sitten mietin ompelisinko viimeisen reunan koneella vai käsin. Kävin siis koko urakan läpi mielessäni. Tunsin kuinka verenpaine nousi jo siinä vaiheessa. Päätin kuitenkin yrittää!

Ai niin! Enhän ollut edes leikannut kankaita. Pläääääähhhh...

Konttasin lattialla yli tunnin, kun yritin saada kaksi suoraa kappaletta kankaasta. Hiki tuli, mutta lopulta kappaleet olivat kaikkea muuta kuin suoria. No, siinä vaiheessa ajattelin ettei minun kannattanut enää pistää mitään nuppineuloja työhön sillä lopputulos ei olisi kuitenkaan täydellinen. Istahdin koneen äärelle ja painoin kaasua...

Tällä hetkellä kone on kaapissa ja tilanne tämä:



Mikä ihme ihmisen saa yrittämään ompelemista kerta toisen jälkeen vaikka onnistumisprosentti on aivan minimaalinen..!?!?!

Nyt voisi kai heittää ilmoille sanonnan "Yrittänyttä ei laiteta.". Minua ei siis laiteta. Sitä en tiedä minne, mutta pääasia on ettei laiteta!

Laitan ihan itse itseni peiton alle. Hyvää yötä.

Kukkia ja kirsikoita

Heräsin tänään kellon soittoon vaikka minulla onkin vapaapäivä. Syynä on se, että olin varannut lääkärin puoli kymmeneksi. Sieltä olin aikonut pyöräillä toiselle puolelle kaupunkia parvekekukkia ostamaan. Lääkäri passitti minut kuitenkin labraan. Sinne pyöräillessäni satuin vilkaisemaan torille ja näin jotakin - kukkia! Hei haloo, toriltahan saa kukkia! Miksi lähteä merta edemmäs kalaan!?! Eipä ollut tullut mieleen. Maltoin kuitenkin mennä labraan. Siellä oli melkoiset jonot ja vuoroani odotellessa mittasin verenpaineeni.



Ei nuo nyt mitkään erinomaiset lukemat ole, mutta ihan ok kuitenkin. Muutama vuosi sittenhän lukemat olivat niin korkeat, että minut uhattiin laittaa lääkitykselle. "Läl-läl-lää. Ettepäs saaneetkaan kirjoittaa reseptiä!" ;D

Labrasta säntäsin silmät kiiluen torille. Kukkia, kalaa, perunarieskoja, kirsikoita,.. ja ihan torikahvilakin! Ou jee! Meikäläinen loikki kojulta kojulle ihan innoissaan. Jyväskylän tori on huonossa paikassa eikä sinne siksi eksy ihan vahingossa. Useimmat jyväskyläläiset eivät muista mennä sinne. En minäkään, mutta nyt sitten menin. Kukkavalikoima oli pieni, mutta ihan riittävä minulle. Ostin kukat ja lähdin kassien kanssa kohti kotia. Aurinko alkoi paistamaan täydeltä terältä ja huomasin hyräileväni tätä kappaletta:



Heti kotiin päästyäni levitin saaliini parvekkeen lattialle. Kasseista löytyi miljoonakello, enkelinsilmäpelargonia ja amppeliorvokki. Kaikki kolme ovat sellaisia joita en ole ennen ostanut. Niitä tuijotellessani tajusin, että niissä oli yksi yhteinen juttu; kaikki olivat pienikukkaisia. HÖH! Mitenkäs minä nyt sellaisiin tykästyin..?



Kassista löytyi myös kesän ensimmäiset kirsikat. Kovin makeita ne eivät vielä olleet, mutta kyllä niitä kuitenkin litran söi. ;D



Aina, kun syön kirsikoita niin mieleeni tulee Noidat. Olisipa muuten kiva nähdä se pitkästä aikaa!

Jaksoiko joku lukea tänne asti? Jaksaisiko joku lukea lisää moista höpötystä..?

maanantai 31. toukokuuta 2010

Sisäisen sisustajan herääminen osa 2

Eilen nukkumaan käydessäni kuuntelin sateen kohinaa. Viimeinen ajatus, jonka muistan ennen nukahtamistani on "voi ku aamulla ei satais". Sitten minä nukahdin ja aloin katselemaan unia. Enpä muista, että olisin ennen ajellut polkuautolla. Nyt ajelin sellaisella lapsuudenmaisemissani hienon herran kanssa. Olimme matkalla teatteriin. Minä nautin matkasta istuessani sen mustapukuisen herran sylissäni. Osoittelin sormellani tien varrella olevia taloja ja kerroin ketä niissä asui. Yhden talon pihan poikki kulki puhelinlangat ja mitä niiden päällä olikaan..?!? Lehmä! Kyllä, siellä kiikkui iso ruskea lehmä! Minä en yllättynyt kovinkaan paljon asiasta vaan kerroin sille hienolle pukumiehelle, että talossa asuu ihana taiteilijapersoona ja hän keksii mitä milloinkin. Minua hihitytti, mutta pukuherra vain tuhahti kireä ilme kasvoillaan ja jatkoi matkaa. Olimme menossa teatteriin.

Joo, ihan vääränlaisessa seurassa olin viime yönä. Tänään minulla on työpäivä ja pääsen taas mieleiseeni seuraan. Työkavereita minulla ei ole rinnallani, mutta tapaan taas kaikenlaisia mielenkiintoisia ihmisiä - todennäköisesti taiteilijapersooniakin. ;)

Oho! Minun piti kertoa vain eilisestä energiapiikistäni ja kirjoitinkin tuollaisen alustuksen. Aika mennä asiaan, että ehdin töihin..

Eilisten päiväkahvien jälkeen jatkoin siis olohuoneen huonekalujen kimpussa. Minulla kaksi aivan liian isoa sohvaa ja yksi aivan liian iso televisio. Niiden vuoksi huoneen järjestys on ollut vuosien varrella lähes muuttumaton. Televisioni on järkyttävän painava kuvaputkimalli eikä sitä siirretä yksin minnekään. Aikoinaan pyysin siskoni apuun, kun halusin siirtää television nurkasta toiseen. Silloin sain edes jotakin pientä muutosta olohuoneeseen. Viimeiset 6 vuotta televisio on nököttänyt samassa nurkassa. Mokoma rohjake!!! Olen jo vuosia haaveillut, että pääsisin siitä eroon. Olen ajatellut, että kyllä se jossakin vaiheessa alkaa temppuilemaan ja minulla on hyvä syy ostaa uusi. Ei, se toimii aina vaan moitteettomasti. Pari viikkoa sitten tein kuitenkin päätöksen hankkiutua siitä eroon. Meinasin ensin laittaa sen myyntiin Huuto.netiin, mutta totesin etteivät vastaavat rohjakkeet ole käyneet siellä kaupaksi. Päätin siis etsiä sille uuden kodin muuta kautta. Lahjoitan sen hyvälle ystävälleni. Nyt rohjake ja minä odotamme, että ystäväni saapuu...

Ou nou! En ole vieläkään päässyt asiaan. ;D
Näyttää siltä, että eilinen energiapiikki on puhkaissut juttusuonenikin! Hih hih hih..

Taitaa olla paras, että kerron vain kuvin mihin jamaan olohuoneeni jäi eilisen huonekalujen siirtelyn jälkeen:



Rohjake esti minua saamasta sohvia niille paikoille minne ne aion laittaa. Lähemmäksi tavoitetta ne kuitenkin sain. "Hieman" epäkäytännöllinen asetelmahan tuo nyt on, mutta joku päivä rohjake lähtee ja sitten toinen siirtyy metrin oikealle ja toisen taas tuuppaan takaseinään kiinni. Sitten on kulma kohdallaan. Tällä hetkellä se rohjakekin on toisen sohvan käsinojan takana. Olkoot! Televisio ei ole minulle tärkeä kapistus.

Huonekalujen siirtelyn, pölyjen pyyhkimisen ja imuroinnin jälkeen näpersin vielä korvakoruja. Tässä muutamat:



Nyt äkkiä suihkuun, aamupalalle ja töihin. Ai niin.. Sitä piti vielä sanoa, että älkää hyvät ihmiset menkö ostamaan Iskusta huonekaluja!!!! Ne on niin hemmetin laadukkaita ettei ne hajoa ikinä! ;D
Noidenkin sohvien kanssa joutunen elämään vielä toiset kymmenen vuotta. Arvatkaapa vaan tekisikö mieli jo muuttaa olohuoneen väritystä. Kyllä! Vaan mitäpä värejä noin hallitsevan värisiin sohviin voisi yhdistää..? Eipä juuri mitään!

Mukavaa toukokuun viimeistä päivää kaikille!

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Sisäisen sisustajan herääminen osa 1

Tänään iltapäivällä sain harvinaisen voimakkaan energiapiikin. Laitoin ruuan, vein roskat, tiskasin ja sen jälkeen istahdin väkertämään koruja. Tein yhdet korvakorut ystävälleni.



Nuo hopeiset neliöt irrotin hänen kaulakorustaan. Niissä oli kahdessa nurkassa kiinteät lenkit, jotka napsaisin poikki ja viilasin sitten terävät reunat pois. Neliöitä oli kaikkiaan viisi ja viilasin ne kaikki saman tien. Työ rasitti viime aikoina kipeinä olleita sormiani niin pahasti etten voinut jatkaa korujen tekemistä. Olin kuitenkin tyytyväinen, että sain edes yhdet valmiiksi.

Olin edelleen omituisen energiapiikin vallassa ja päätin purkaa sen huonekalujen siirtelyyn. Vein eteisestä tuolin varastoon ja siirsin sen tilalle punaisen lipaston olohuoneesta. Siirrettyäni lipaston huomasin, että siinä oli kolhuja. Katselin sitä tovin surullisena, mutta sitten muistin, että olin paikkaillut sen kolhuja aiemmin punaisella maalilla. Niin menin etsimään maalipurkkia ja sieltähän se löytyikin askartelutarvikkeiden joukosta. Siitä sitten vaan tekemään pientä pintaremonttia...



Lipaston paikkailun jälkeen katselin eteistä ja totesin etteivät äskettäin tekemäni tapettitaulut käyneet seinälle. Otin ne pois ja vein kaappiin. Kaapista löytyi ikäisestäni kalenteripyyhkeestä tekemäni taulu ja ripustin sen seinälle. Sitten laitoin vielä kivoja pieniä esineitä lipaston päälle. Katsoin eteistä tyytyväisenä. Sehän oli kivempi kuin koskaan ennen!

Päätin lopettaa touhuamisen ja keitin kahvit. Siinä kahvia juodesani katselin olohuonetta. Eteiseen viemäni lipaston paikalla oli vain pölyä ja stereot. Eihän niitä stereoita voinut lattialle jättää! Energiapiikkini ei ollut hävinnyt joten päätin jatkaa puuhastelua.

Nyt on niin myöhäinen ilta etten voi kertoa mitä sitten tein. Jatkan tätä jorinaa huomenna.

Nyt unten maille....

lauantai 29. toukokuuta 2010

Kriisien kriisi

Olen ehtinyt kokemaan monenlaisia vastoinkäymisiä elämäni aikana. On ollut vaikea avioero, vanhempien kuolemat, siskon kuolema, omat terveysongelmat, vaikea masennus ja vaikka mitä. Olen ollut tyytyväinen etten ole kuitenkaan kärsinyt paljon puhutuista kolmen- ja neljänkympin kriiseistä!

Tässä kevään aikana olen ihmetellyt omaa levottomuuttani. Olen miettinyt tätä nykyistä elämääni. Samalla olen muistellut kaikkea sitä mitä olen elämäni aikana kokenut - mitä olen tehnyt ja mitä taas jättänyt tekemättä. Olen käynyt läpi kai kaikki mahdolliset tunteet - kaipauksen, kiitollisuuden, ilon ja helpotuksen, mutta samalla myös katkeruuden ja kateuden (uusi tunne minulle). Päällimmäisenä on ollut kuitenkin levottomuus ja samalla halu päästä pois - en vain tiedä mistä pois ja minne pois. Sisälläni on ollut tunne, että jossakin on jotakin mitä minun tulee nähdä ja kokea! Missä se jokin on!?! Ei aavistustakaan!

Kaiken tuon mietiskelyn kruunasi sitten salaa hiipinyt huoli omasta terveydestä ja ulkonäöstä. Huomasin vertailevani itseäni muihin ikäisiini. Vertailin vartaloita, ihoja, vaatteita, elämäntilanteita,..

Torstaina sen tajusin - meikäläisellähän on ikäkriisi!


glitter-graphics.com

Paha "tauti", mutta kai tästä selviää niin kuin kaikista muistakin ongelmista tähän asti. Taidankin käydä samalla kertaa läpi kolmen-, neljän- ja viidenkympin kriisit. Mitä niitä ripottelemaan, kun voi kärsiä kerralla oikein kunnolla! ;)

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Kaikkee sitä näkee

Tässä nettikauppoja kolutessani törmäsin oveliin kaulahuiveihin. Pidän silloin tällöin kaulassa kolmioksi taiteltuja jenkkihuiveja ja siksi kiinnitin huomioni valmiisiin kolmiohuiveihin. Katselin raikkaan värisiä huiveja ja mietin, että sellainen voisi tuoda kivasti piristystä värittömään asuun. Harmittelin sitä ettei niissä ollut mitään kuviollisia kuoseja ja kangas näytti jotenkin turhan jäykältäkin. Pelkäsin niiden näyttävän jonkinlaisilta niskatuilta. Siinä vaiheessa tajusin, että olin lukenut ihan väärin! Eihän tuotteen nimi ollutkaan kaulahuivi vaan KUOLAhuivi! Ei muuten ollut ensimäinen kerta, kun muutin minulle oudon sanan mielessäni minulle tutuksi.




Ou nou! Ajatelkaa nyt, jos olisin tilannut läjän huiveja ja pitänyt niitä sitten ihan rinta rottingilla kaulassani. Olisi siinä ainakin joitakin äitejä hymyilyttänyt, kun olisivat minut nähneet.


glitter-graphics.com

Joo, en ole äiti joten en ymmärrä mitään tuollaisten tuotteiden päälle. Varmaankin ihan kätevä kapistus. Vai..? Minulle tuo kyllä olisi ihan hyödyllinen silloin, kun kuljeskelen ruokakaupassa konditoriatuotteiden ohi. Elosen ja Vaasan leivokset saavat nimittäin sylkirauhaseni toimimaan turhankin voimakkaasti. Että jos vaikka sittenkin pistän tilauksen menemään. ;D

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Missä tahansa

"Tämä tarina olisi voinut tapahtua missä tahansa."

Noihin sanoihin päättyi aamulla katsomani Avara Luonto. Tämä jakso poikkesi täysin aiemmista. Se kertoi siitä miten Tsernobylin hylätystä kaupungista on tullut eläinten paikka. Sudet, karhut ja muut eläimet ovat muuttaneet ihmisten rakentamaan kaupunkiin - puutarhoihin, navettoihin, taloihin,.. Ohjelma oli todella vaikuttava.

Ohjelman jälkeen istuin pitkään sohvalla ja mietiskelin Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuutta ja ydinvoimaa. Hyvin harvoin olen miettinyt sitä mitä mieltä olen ydinvoimasta. Hyvin harvoin olen miettinyt sitä haluaisinko Suomeen lisää ydinvoimaa. Olen ollut välinpitämätön asian suhteen. Välinpitämättömyys loppui tähän. Alan ottamaan asioista selvää.



Päässäni kaikuu yhä sanat: "Tämä tarina olisi voinut tapahtua missä tahansa... missä tahansa... missä tahansa..."

Ohjelman voi katsoa täältä: Yle Areena.

lauantai 8. toukokuuta 2010

Voi pojat!



Voi pojat minkä menitte tekemään! ;)

torstai 6. toukokuuta 2010

Turhakin tarpeellista

Saan kuulla silloin tällöin sanat: "Siinä ei oo mitään järkee!" tai "Se on ihan turhaa!".

Kyse on työstäni.

Totta. Tarkemmin ajateltuna se on todellakin aivan turhaa.

Vaan miten määritellään turha?

Missä loppujen lopuksi on järkeä ja mikä on tarpeellista?

Miettikääpä sitä!

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Late ja kaimoni

Ihanan rento viikonloppu alkaa olla lopuillaan. Olen nauttinut joutenolosta yksikseni.

Eilinen päivä meni ihan kuin horroksessa enkä jaksanut tehdä oikeastaan yhtään mitään. Tämä aamuna katsoin Avaran Luonnon, pätkiä sisustusohjelmista ja tietenkin Late Lampaan. Late Lammas on iiiii-hana!!!



Mitä luultavammin Late Lammas ei ole suunnattu tällaisille yli nelikymppisille naisille, mutta siitä viis. Minä tykkään siitä! Jo sen musiikki saa minut hyvälle tuulelle. =)
Olisin laittanut tähän yhden ihan huipun kuntosalipätkän, mutta en löytänyt sitä. On tuokin ihan hyvä.

Iltapäivällä pyöräilin pienen lenkin ja kävin samalla reissulla työpaikalla. Tein töitä pari tuntia ja palasin kotiin Kebab Housen kautta. Kävin ensimmäistä kertaa uudessa Kebab Housessa. Ravintola oli todella hyvännäköinen ja tilava entiseen verrattuna. Ostin kanarullan niin kuin yleensäkin. Yllätyin, kun se tuotiin minulle pahvilaatikossa. Aiemmin se on pakattu vain folioon.



Oli siellä kyllä toinenkin yllätys ja se oli ikävämpi. Hinnat olivat nimittäin nousseet. No, isommat tilat aiheuttavat tietenkin enemmän kuluja ja ne näkyvät hinnoissakin. Ymmärrettävää, mutta harmillista. :(

Iltapäivällä kuuntelin jotakin "humppakanavaa" ja sieltä tuli tämä kappale:



Siitä minulle tuli mieleen yksi hauska muisto, jonka ajattelin kertoa tässä vähän niin kuin iltasatuna.

2000-luvun alkupuolella olin siskoni kanssa matkalla Tuuriin. Siskoni oli ottanut mukaan vanhoja c-kasetteja ja soitteli niitä. Me laulaa hoilottelimme kaikenlaisia karmeita vanhoja rallatuksia. Jossakin vaiheessa alkoi soimaan tuo Frederikin kappale. Sen aikana kävimme keskustelun, joka meni jotenkin tähän tyyliin:

minä: Mikä se kaimo oikeen on?
siskoni: Mikä?
minä: Kaimo.

Siskoni katsoi minua kysyvänä muttei puhunut mitään. Ihmettelin miksei hän vastannut kysymykseeni ja päätin selventää kysymystäni.

minä: Onko se sama asia ku kaima?

Siskoni katsoi minua todella ihmeissään. Ajattelin, että hänkään ei tiedä ja aloin pohtimaan tarkemmin asiaa.

minä: Kun kerran on kaima ja se taipuu kaimani niin kyllä silloin kaimoni perusmuoto täytyy olla kaimo. Vai laulaako se sittenkin, että vaimo!?!

Silloin siskoni alkoi nauramaan. Hän nauroi ja nauroi. Hän nauroi niin hillittömästi ettei autolla ajamisesta meinannut tulla mitään.

Minä olin ihmeissäni. En ymmärtänyt mitä hän nauroi. Sitten siskoni selitti, että Frederik lauloi "kai moni" eikä suinkaan "kaimoni".

HAH HAH HAAHHHAA..... Sitten nauroin minä - omalle tyhmyydelleni.
Olin aina ihmetellyt tuota asiaa ja vihdoinkin se selvisi. ;D

Sen pituinen se. Hyvää yötä!

lauantai 1. toukokuuta 2010

Kiitosta ja kunniaa

Painoin töitä kuin pieni elukka viikon ajan. Päivät venyivät kymmenen tunnin mittaisiksi ja iltaisin tunsin itseni todella väsyneeksi. Onneksi unenlahjani ovat niin hyvät, että sain ladattua akkuni pullolleen öisin. Aamuisin puhkuin intoa lähtiessäni töihin.

Eilen tulin kotiin vähän ennen kahdeksaa ja läsähdin sohvalle. Olin väsynyt ja samalla onnellinen. Olin jännittänyt etukäteen sitä miten selviäisin suuresta työurakasta. Selvisin kuin selvisinkin kunnialla. Kaikki meni paremmin kuin hyvin. Olin tyytyväinen. Erityisen tyytyväinen olin työntekijään, joka palkattiin avukseni. Hän oli oikea aarre ja sen myös kerroin hänelle.

Yhdeksän jälkeen illalla sain tekstarin. Se oli työnantajaltani. Hän kysyi miten viikko oli mennyt. Lopuksi hän toivotti hyvää vappua. Vastasin viestiin ja kävin nukkumaan.

Tänä aamuna heräsin levänneenä ja helpottuneena. Kömmin sängystä, avasin radion ja aloin keittelemään kahvia. Silloin radiosta alkoi kuulumaan...

Sinä hienon työsi tehneenä käyt nukkumaan
Sinä hetken rauhoitut ja olet vaan
Kaikki varmaan tahtoisi,
et joku työstään kiittäisi
Vaan yksin jäät,
ja yksin unet näät

Sinä hienon työsi tehneenä käyt nukkumaan
Vaikka ehkä rauhoitut, et unta saa
Sillä mietit miten käy,
jos ei missään enää näy,
niitä jotka jaksaa sinua ymmärtää




En pidä mitenkään erityisen paljon Yön musiikista, mutta tuon kappaleen sanat osuivat ja upposivat juuri sillä hetkellä minuun. Silmäni kostuivat - onneksi onnesta. Tajusin jälleen kerran miten onnekas olen, kun saan olla nykyisessä työpaikassani. Ei työpaikkani ole mikään täydellinen, mutta yksi parhaista joissa olen ollut.

Hyväksi sen tekee se, että minua arvostetaan. Minua arvostetaan ja kiitetään vaikken aina aina edes tunne onnistuneeni työssäni.

Olen jälleen kerran miettinyt sitä miten monessa työpaikassa henkilökunnan arvostus on minimissä. Olen kokenut sen mitä olla pelinappulana isossa yrityksessä. On raskasta olla jossakin alimmalla oksalla ja pomppia ylempien oksien herrojen käskystä sinne tänne. On raskasta tehdä työtä aamusta iltaan ilman mitään positiivista palautetta. En tarkoita sitä, että joka käänteessä pitäisi sadella kiitoksia ja kunniamitaleja! On kuitenkin niin, että pienikin kiitos silloin tällöin tekisi hyvää ja auttaisi jaksamaan. Ehkä sitäkin tärkeämpää olisi se, että ylemmillä oksilla olevat ihmiset kysyisivät edes joskus miten siellä alemmilla oksilla hommat sujuvat ja mitä sinne kuuluu.

Mietin miksi ihmeessä niin monessa työpaikassa tilanne on tämä:

Kiitos ja kunnia,
aina jäävät saamatta
Kuka sankariksi nostaa,
raskaan työnsä raatajan

Kiitos ja kunnia,
aina jäävät saamatta
Kuka varjoista sut huomaa,
Missä sinua odottaa,
kiitos ja kunnia


Tuon Yön kappaleen sanat voi tulkita varmasti monellakin tavalla. Minulle niistä heräsi tuollaisia ajatuksia.

En ole mikään vappuihminen, mutta siitäkin huolimatta toivotan kaikille tänne kurkkiville

OIKEIN HAUSKAA VAPPUA!

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Simapullopommit

Kuulin äsken radiosta mainoksen, jossa sanottiin jotenkin tähän tyyliin: "Mikään ei ole jännittävämpää kuin siman valmistus.".

Totta, simalla saa jännitystä elämään. Pikkutyttönä minusta oli jännä seurata sitä, kun rusinat alkoivat liikkua pullossa. Siinä minä seisoin pullojen vieressä ja tuijottelin niitä. Joo, halvat huvit oli. ;D

Aikuisiällä olen kokenut vieläkin jännittävämpiä asioita siman valmistuksen tiimoilla. Tämä seuraava tapaus sattui 90-luvulla.

Valmistin mieheni kanssa simaa joka vuosi ja taas kerran oli se aika käsillä. Minä katsoin ohjetta kirjasta ja aioin noudattaa sitä tarkasti. Mieheni oli kuitenkin sitä mieltä, että ohjeessa mainittu vajaa teelusikallinen hiivaa oli aivan naurettava määrä. Kävimme saman hiivakeskustelun joka ikinen vuosi ja joka ikinen vuosi laitoimme hiivaa enemmän kuin ohjeessa käskettiin. Siinä se hiivalle haiskahtava sanko sitten oli keittiön pöydällä yön yli. Aamulla pullotimme siman ja laitoimme pullot kaappiin tekeytymään pariksi päiväksi.

Vappuna sima oli valmista niin kuin pitikin ja joimme sitä vaikka se melko hiivaista olikin. Vieraatkin olivat tottuneet meidän perinteeksi muodostuneeseen hiivavappujuomaamme. ;D

Vappu oli ja meni. Taisi siinä tulla jo kesäkin.

PAM!!!


Eräänä yönä heräsimme melkoiseen paukahdukseen ja siinä samassa koirat alkoivat haukkua. Sydämeni hakatessa kiivaasti mieleeni tuli vain se, että joku oli tunkeutunut kotiimme. Apua!

Mieheni lähti varovasti tutkimaan mistä ääni tuli. Hän meni eteiseen... lattoi valot.. jatkoi matkaa keittiöön..

Jahas. Sieltähän se ääni oli tullut. Komeron alahyllylle oli unohtunut muutama simapullo. Yksi oli räjähtänyt ja katkaissut parin muun pullon kaulat. Paine oli niin kova, että komeron ovi oli auennut ja koko keittiö oli täynnä simaa ja sirpaleita. Räjähdyksen voimaa kuvaa parhaiten se, että pullojen vieressä oli paksu puinen leikkuulauta ja sirpaleet upposivat siihen niin ettei niitä näkynyt.

Sotkun siivoaminen oli melkoisen hankalaa. Oli kuitenkin onni, että tapaus sattui yöllä. Olisi nimittäin ollut aika karmeata mikäli olisimme sattuneet istumaan ruokapöydässä juuri silloin. Sirpaleet olisivat iskeytyneet meihin niin kuin leikkuulautaankin. Hui!

Tuossa siman valmistamisessa oli minulle jännitystä niin paljon etten ole simaa sen jälkeen tehnyt!

Ensimmäistä kertaa simaa valmistaville suosittelen ohjeen noudattamista.

Jännittäviä hetkiä siman seurassa toivottavan Anu ja Dansukker! ;D

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Takatalvea pukkaa..?

Tänään täällä paistoi aurinko ja sää vaikutti kaikin puolin kivalta. Illalla alkoi kuitenkin sataa vettä ja pikkuhiljaa sade muuttui rännäksi.



Räntäsadetta katsellessani muistelin, että viime vuonna saatiin räntää lämpimän jakson jälkeen kutakuinkin näihin aikoihin. Päätin selvittää asian blogistani. Kyllä vaan - päivälleen vuosi sitten satoi rakeita ja räntää. Todistusaineistoa löytyy täältä.

torstai 15. huhtikuuta 2010

Kanasta kotkaksi

Positiivareiden Ajatusten Aamiaisessa oli tänään tällainen tarina:

SAMAN HÄKIN KASVATIT

Eräs mies löysi kotkan munan ja pani sen kanalassa kananpesään. Kotkanpoikanen kuoriutui tipuparvessa ja kasvoi yhdessä niiden kanssa.

Koko elämänsä ajan se uskoi olevansa kana ja teki, mitä kanat tekevät. Se kuopsutti maasta matoja ja hyönteisiä. Se kotkotti ja kaakatti. Ja se saattoi räpyttää siipiään ja lentää ilmassa muutaman metrin.

Vuodet kuluivat ja kotkasta tuli hyvin vanha. Eräänä päivänä se näki mahtavan kotkan liitävän yläpuolellaan pilvettömällä taivaalla. Se kaarteli sulavan majesteettisesti voimakkaissa ilmavirtauksissa hädin tuskin liikauttaen vahvoja, kultaisia siipiään.

Vanha kotka katseli sitä lumoutuneena. "Mikä se on?" se kysyi.

"Se on kotka, lintujen kuningas", vastasi sen naapuri. "Se kuuluu taivaalle. Me kuulumme maahan - me olemme kanoja." Niin kotka eli ja kuoli kanana, koska se luuli olevansa kana.

-Anthony de Mello/Havahtuminen



Mietiskelin tarinaa pitkään. Tajusin olevani tuo tarinan kotka, joka elää kanan elämää. Minulle on uskoteltu etten ole mitään eikä minusta voi koskaan tulla mitään. Sain kuulla sitä koko lapsuuteni. Uskoin sen.

Vasta viime vuosina olen havahtunut ja katsonut taivaalle. Olen katsonut myös ympärilleni. Olen katsonut myös sisimpääni.

Vasta viime vuosina olen tajunnut, että enhän minä olekaan se kana... Hyvänen aika! Ihmettelen mitä puppua minulle on syötetty vuosikausia. Olen ollut vihainen ihmisille, jotka minulle niin väittivät. Olen kuitenkin pystynyt antamaan anteeksi heille sen ja päättänyt vaihtaa sulkani.

Minusta on tulossa kotka - uljas kotka, joka liitää sinne minne haluaa.

Yksi toiveeni jää kuitenkin toteutumatta ja se surettaa minua.. Se surettaa minua niin paljon, että kyyneleet valuvat tätä kirjoittaessa..

Minua harmittaa se, että ihmiset, jotka tekivät minusta kanan eivät ole näkemässä liitoani. (itkua) Mikäli he olisivat elossa niin liitäisin heidän yläpuolellaan ja näyttäisin iloni. Kertoisin heille miten onnellinen olen.

Okei okei... Myönnän, lopuksi ruikkaisin pikkuisen kakkakikkareen heidän niskaansa. ;D

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Pallo kuin pallo?

Kävin tänään eräässä keskustan kaupassa etsimässä rantapalloja vaikka tiesinkin ettei niitä ole tähän vuodenaikaan esillä. Toivoin, että tuon kyseisen kaupan varastossa olisi viime kesältä jääneitä palloja.

Kysyin rantapalloja myyjältä ja hän sanoi ettei niitä valitettavasti ole. Samantien hän kysyi kävisikö minulle paperilyhdyt ja osoitteli sellaisia. Olin aika hölmistynyt, mutta sain sanottua etteivät ne vastanneet tarkoitusta. Kerroin hänelle, että niitä olisi tarkoitus heitellä kentälle Jypin pelien lopussa. Myjä ei ilmiselvälti ymmärtänyt mitä oikein selitin ja saattoipa pitää minua ihan sekopäänäkin. Ehkäpä juuri sen vuoksi hän hän "vetäisi ässän hihasta" ja ehdotti ilmapalloja. Katsoin myyjää ja odotin hänen naurahtavan - vitsihän se oli..? Ei se ollut. Myyjä oli ihan tosissaan ja sanoi, että voisin piirtää niihin rantapallon kuviot. Kiitin siitäkin ehdotuksesta, mutta sanoin etteivät nekään vastaisi tarkoitusta. Rantapalloa ei todellakaan voida korvata paperilyhdyillä tai ilmapalloilla!

Tapauksesta tuli mieleeni ajat jolloin olin parikymppinen ja töissä halpahallissa, jossa oli todella mukava myymälänhoitaja. Hän opetti minulle ja muille nuorille työntekijöille asiakaspalvelun aakkosia. Yksi niistä opeista oli: "Älä koskaan myy eioota. Mikäli asiakkaan kysymää tuotetta ei ole niin tarjoa vastaavaa!". Tuossa hän näytti meille myyjille esimerkkiä hyvinkin usein. Tässä yksi esimerkki:

Naisasiakas tuli keskellä talvea myymälään ja kysyi rantasandaaleja. Hän tarvitsi niitä, koska oli lähdössä etelänmatkalle. Myymälänhoitaja sanoi asiakkaalle: "Meillä ei valitettavasti ole rantasandaaleja, mutta vastaavia kyllä löytyy.". Hän pyysi asiakkaan mukaansa ja niin he menivät yhdessä myymälän perällä olevalle kenkäosastolle. Siellä myymälänhoitaja otti käteensä Aino -aamutossut ja esitteli niitä asiakkaalle rinta rottingilla. Asiakas katsoi myynälänhoitajaa ja purskahti nauruun. Asiakas nauroi, nauroi ja nauroi,.. Meitä myyjiä hävetti, mutta myymälänhoitaja ei ymmärtänyt mikä meni pieleen - asiakkaan tarvehan olisi tullut tyydytettyä niillä tossuilla vallan mainiosti.

Tuo tapaus on syöpynyt mieleeni lähtemättömästi. Se opetti minulle sen, että vaikka kuinka haluaisi palvella asiakasta ja tyydyttää hänen tarpeensa niin jossakin menee raja. Joskus on annettava periksi ja todettava ettei voi auttaa. Joskus on myytävä sitä eioota vaikkei haluaisikaan.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Naulakon paikka

Olen etsinyt uutta asuntoa itselleni aktiivisesti koko alkuvuoden. Tällä viikolla minulle tarjottiin asuntoa mieleiseltäni alueelta, mutta muuttoajankohta olisi ollut huono. En lähtenyt edes katsomaan sitä. Pidän nyt pienen tauon asunnonhaussa ja keskityn piristämään tätä kotiani pienillä jutuilla.

Makuuhuonettani olen muuttanut uusilla verhoilla. Yhdet verhot ripustin sinne helmikuussa, mutta toiset on vielä ompelematta. Niin.. sinne tulee kaikkiaan neljä pitkää verhoa. Ompeleminen ei ole lempparipuuhiani ja joudun odottelemaan päivää jolloin viitsin kaivaa ompelukoneen kaapista. Toivottavasti sellainen päivä koittaa ennen kesää... tai edes tässä asunnossa asuessani. ;D

Viimeisen viikon aikana olen näperrellyt pieniä ja halpoja sisustusjuttuja eteiseeni, jota inhoa suunnattomasti. Olen marmattanut asiasta aiemminkin. Tänään löysin kaapista naulakon, jonka ostin eteiseen viime vuonna. Halusin sen tälle paikalle:



Muistan, kun pyysin veljeäni poraamaan pari reikää naulakkoa varten. Näytin hänelle mihin haluan naulakon. Veljeni seisoi pora kädessä ja katseli seinää. Lopulta hän sanoi ettei poraa siihen yhtään reikää. Sanoin, että se on minusta hyvä paikka joten antaa mennä vaan! Veljeni sanoi, että ihan yläpuolella on sulaketaulu joten ei voi tietää kulkeeko siinä seinän takana johtoja. AUTS! Enpä tullut ajatelleeksi asiaa.
Voi kamala, meikäläinen meinasi siis tappaa ainoan lähisukulaisensa aika kierolla tavalla.

Tuollainen juttu tuli mieleen kaapista löytyneestä naulakosta. Laitoin naulakon takaisin kaappiin ja aloin etsiskelemään paikkaa kirpparilta ostamilleni nokkanaulakoille. Ne voin kiinnittää tarrateipillä eikä kenenkään henki joudu vaaraan. ;)

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Kohti tuntematonta

Otin fillarini ja lähdin polkemaan. Pohjin määrätietoisen oloisena vaikken tiennyt minne olin menossa. Tiesin vain, että matkasta tulisi pitkä ja määränpää olisi jossakin kilometrien päässä - toisessa kaupungissa. Katselin edessäni olevia maisemia, jotka olivat upeita. Näin metsiä, vuoria ja niiden seassa luikertelevia teitä.

Siinä minä poljin ja vedin samalla vihreää noin 10cm leveää viivaa katuun. Olo oli turvallinen sillä tiesin, että osaisin kyllä takaisin kotiin viivaa seuraamalla.

Katsoin tietä edessäni ja säikähdin. Katu oli täynnä samanlaisia vihreitä ja punaisia viivoja. Muutkin olivat tehneet saman kuin minä. Hätäännyin. Miten voisin tietää mikä viivoista olisi minun..!?!?!?

Pysähdyin.

Heräsin.

.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.

Uni on pyörinyt mielessäni koko päivän. Mietin olenko sittenkään oikealla tiellä...? Osaanko takaisin mikäli tie osoittautuu vääräksi..?

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Lääräystä

Viimeisen vuoden aikana olen tuskaillut sitä, kun en ole mikään mestari värien kanssa. Nykyisessä työssäni hyvästä värisilmästä olisi todella paljon hyötyä. Lukemattomia kertoja olen heittänyt kirveen kaivoon, kun en ole pystynyt palvelemaan asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla. Olen kyllä tehnyt aina parhaani, mutta haluaisin pystyä parempaan. Haluaisin osata työni paremmin. Hyvin onnistuneesta asiakaspalvelutilanteesta tulee hyvä mieli niin asiakkaalle kuin myyjällekin.

Olen pyytänyt apua työkavereiltani ja pomoltani. Olen pyytänyt apua ystäviltänikin. Asioita, joita kysyn heiltä ei kuulemma voi opettaa minulle. Esimerkiksi kylmät ja lämpimät värit ovat mietityttäneet minua koko vuoden. Kaikki sanovat, että ne vaan näkee eikä niitä voi opettaa minulle. Sitten, kun olen kysynyt jostakin tietystä sävystä, että onko se kylmä vaiko lämmin niin vastaukseksi on tullut: "No se nyt riippuu miten sitä katsoo..". Täh?! Jos kerran sanotaan, että on olemassa kylmiä ja lämpimiä sävyjä niin eikö tuohon kysymykseen pitäisi olla ihan selkeä vastaus eli kylmä tai lämmin..!? Kyllä minun mielestäni.

Tähän väliin täytyy sanoa se, että tiedän kyllä, että esim. sinistä sisältävä punainen on kylmä ja keltaista sisältävä punainen on lämmin. Tuo tieto ei vaan auta minua. Tuijottaessani jotakin punaista en osaa sanoa kumpaako siinä on mukana.

Uskon siihen, että värisilmää pystyy kehittämään. En kerta kaikkiaan voi uskoa, että olen ihan toivoton tapaus. Katsoessani kotini yhteensointuvia värejä tiedän, että minulla on värisilmää. Ongelmani on se etten ymmärrä mistä väreistä mikäkin väri koostuu. Tarkoitan että, nähdessäni vaikkapa oliivinvihreän niin en tiedä mitä värejä on tarvittu sen aikaansaamiseksi.

Olen päättänyt ottaa asioista selvää ihan itse. Olen ostanut värioppikirjan ja lainannut joitakin muitakin oppaita kirjastosta. Olen perehtynyt väriympyrään oikein ajatuksen kanssa. Olen oppinut ymmärtämään mitä ovat päävärit, välivärit, lähivärit ja komplementtivärit. Olen myös pohtinut sitä miten valoisia ja kylläisiä värit ovat.

Tänään olenkin sitten läärännyt värien kanssa. Olen katsonut kirjasta värimalleja ja yrittänyt saada aikaiseksi niitä itse. Jotkut ovat onnistuneet ja jotkut taas eivät.



Jatkan harjoituksia...

Au, au, au,..

Niska on ollut jäykkänä pari päivää. Omituista. Niska/selkä/hartia -kipuja minulla on ollut vain muutaman kerran elämäni aikana. Ihan tosi. Ne kerrat voisi laskea yhden käden sormin.

Tämä on niin harvinainen vaiva meikäläiselle etten osannut ensin edes paikallistaa kipua. Olin ensin ihan varma, että minulla on kurkkua kipeä jostakin syvältä.. siis takaosasta.. Sanoin parille ystävällenikin, että kurkkuni on kipeä. Eilen töissä aloin sitten pähkäilemään, että onko minulla sittenkin niska kipeä, kun päätä liikuttaessa ja niskaan sormilla painaessa sattuu. Illalla olin jo vakuuttunut siitä, että kyllä se vika onkin niskassa. Jotkut lihakset siellä jumittaa.

Joo, naurakaa vaan meikäläiselle. Ei haittaa. Sen verran kuitenkin sanon, että osaan erotella esim. jalkakivun päänsärystä ja hammassäryn vatsakivuista. Ihan toivoton tapaus en siis ole ja osaan mennä oikealla lääkärille tarpeen vaatiessa - ainakin melkein aina. ;D

Ystäväni muuten sanoi, että kipuni johtuvat vanhenemisesta. Kroppa kuulemma muistuttaa siitä, että taas on yksi vuosi lisää mittarissa ja on aika hidastaa vauhtia.

Tuosta tulikin mieleeni, että miten ihmeessä ikäihmiset pääsivät liikkeelle ennen kuin oli rollaattorit....?

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Tämmösiä vaan..

Tänä vuonna en ostanut uusia tarvikkeita pääsiäiskortteja varten. Kaapista löytyi valmiita metallikuvioita ja niitä sitten vaan lätkin kartonkeihin. Helppoa ja kivaa!



perjantai 2. huhtikuuta 2010

Ansaitsematon vapaapäivä

Tässä sitä vietellään väärin perustein saatua vapaapäivää. Minulle on nimittäin sanottu etten ansaitsisi tällaisia ylimääräisiä vapaapäiviä kirkollisina juhlapäivinä - enhän kuulu kirkkoon. Kyllähän se on totta, kun oikein ajattelee asiaa. En ole kuitenkaan kieltäytynyt minulle tarjotuista palkallisista vapaista. Huonoa omaatuntoa olen kuitenkin potenut ajoittain.

Heräsin aamulla jo kahdeksalta ja avasin television. Ilokseni huomasin, että sieltä tuli Avara Luonto. Katsoin sen ja sen jälkeen Repe Sorsan Shown, joka koostui useammasta lyhyestä pätkästä. Tämä kuva on Tipistä ja Sylvesteristä:



Kyllä alkoi naurattamaan, kun huomasin sen olevan jouluaiheinen. Sen katsottuani kaivoin pakastimesta viime sunnuntaina tekemiäni joulutorttuja. ;D

Juu, tällainen oman tieni kulkija minä nykyään olen.

Ajattelin tehdä tänään pieniä sisustusjuttuja eteiseeni. Suunnitelmissani on nimittäin kehystää iso peilini kukilla. Sitä varten ostin 11 leitä. Viimeisen vuoden ajan peilin kehys on ollut hopeanharmaa ja sitä ennen karvainen. Tai hetkinen... Marimekon unikkojahan siinä taisikin olla karvan jälkeen. No, joka tapauksessa tyyli on muuttunut rajusti monet kerrat. Nyt tekee mieli herkkiä kukkasia kevään kunniaksi. Pelkään vaan, että virityksestä tulee liian tyttömäinen minun makuuni. Valokuva aikaansaannoksestani ilmestyy jompaankumpaan blogiini sitten joskus.

Nyt toivotan kaikille tänne blogiini eksyneille

MUKAVAA PÄÄSIÄISTÄ!


torstai 1. huhtikuuta 2010

Olipa kerran kärpänen

Tiistaina töitä, eilen vapaa, tänään töitä, huomenna vapaa, ylihuomenna töitä ja sitten onkin kaksi päivää vapaata. Sen jälkeen on yksi päivä töitä ja taas yksi vapaa.

Arvatkaapa onko meikäläinen viikonpäivissä sekaisin..!? KYLLÄ!

Töissä on ollut melkoista haipakkaa tällä viikolla. Tämä työpäivä oli niin kiireinen etten ehtinyt edes syömään. Tällaista sattuu harvoin. Viimeisten asiakkaiden lähdettyä syöksyin jääkaapille ja söin evääni. Sitten vasta aloin laskemaan kassaa ja siivoamaan myymälää.

Kerroin pomolleni aamulla, että kuulun liittoon. Puhelimen toisessa päässä oli hetken hiljaista ja sitten kuului: "Niiinnn..?". Kerroin, että PAM eli Palvelualojen ammattiliitto on antanut lakkovaroituksen. Silloin pomoni ymmärsi miksi otin liittoon kuulumiseni puheeksi. Juttelimme hetken asiasta ja mietimme miten selviäisimme mikäli lakko alkaisi. Tulimme siihen tulokseen, että tilanne olisi todella hankala, sillä sesonkiaika on juuri nyt käsillä. Ette voi kuvitellakaan miten helpottunut olin, kun sain kuulla iltapäivällä ettei lakosta tule ainakaan tähän tietoon yhtä vuorokautta pidempää. Samalla kyllä mietin sitä, että onko vuorokauden lakosta yhtään mitään hyötyä...?! Tuskinpa on.

Asiasta yhdeksänteen... Täällä makuuhuoneessani on yksi kevään varmimmista merkeistä ja se on kärpänen! En voi sietää sen surinaa katossa joten menen etsimään jotakin millä saan siltä nirrin pois. Anteeks vaan kärpänen, mutta kohta olet mennyttä kalua...

(kuvaus- ja tappotauko)



No niin. Nyt kärpänen köllöttelee lattialla ja makuuhuoneessa tuoksuu ihanalle. Uskokaa tai älkää niin minusta Raid tuoksuu ihanalle! :)

Hyvää yötä...

keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Ajattelen liikaa

Olen viettänyt tänään vapaapäivää ja puuhastellut kaikenlaista pientä. Nyt kun ajattelen päivääni niin olen sitä mieltä ettei minun olisi kannattanut nousta sängystä ollenkaan. Kaikki mitä olen yrittänyt tehdä on mennyt suteen!

Laitoin ruokaa, joka meni niin pahasti pilalle etten saanut syötyä sitä.



Tuo lautaselle nostelemani litku on spaghettikastiketta. Eikös olekin herkullisen näköistä!?! :D
Ensimmäisen ja viimeisen kerran yritin käyttää Maizenaa.

Leikkasin yhdestä suorakaiteen mallisesta matosta pyöreän eikä se näyttänytkään hyvältä lattialla. Tekele meni varastoon.



Noiden puuhien jälkeen olin todella väsynyt ja päätin ottaa pienet päiväunet mutten saanutkaan unta. Olin entistäkin väsyneempi, kun kömmin pois peiton alta.

Yritin myös kirjoittaa viime aikojen kuulumisiani tänne muttei siitäkään tullut mitään. Yritin parikin kertaa, mutta molemmilla kerroilla jäin miettimään jotakin sanaa enkä päässyt eteenpäin.

Ensimmäisellä kerralla kirjoitin, että eilinen työpäiväni oli todella haastava. Aloin sitten miettimään, että pitäisikö minun kirjoittaa päivän olleen haasteellinen. Kumpiko olisi oikea sana; haasteellinen vaiko haastava. Vai tarkoittivatko ne molemmat samaa asiaa..? Päätin etsiä googlesta apua asiaan ja siitä tulikin pitkä kierros eri sivustoilla. Luin lukemattomia juttuja, joissa keskusteltiin noiden sanojen käytöstä. Yllättävän monet olivat ärsyyntyneitä niiden liiallisesta viljelystä uutisissa. Eksyin myös terveydenhuollon sivuille ja niillä puhuttiin paljon haastavasta käytöksestä. Sen nettikierroksen jälkeen en jaksanut enää kertoa työpäivästäni mitään.
No, joka tapauksessa eilinen työpäiväni oli todella haast.. täynnä hankalia tilanteita. ;)

Toisella kerralla päätin kirjoittaa muutaman sanan omasta maailmankatsomuksestani. No, mitenkäs siinä kävikään..? Juutuin taas yhteen sanaan. Aloin pohtimaan sitä kuuluuko sanoa humanitäärinen vaiko humanitaarinen. Eihän siinä auttanut muu kuin mennä googlettamaan.... Ja taas kahlasin lukemattomat sivustot unohtuen samalla lukemaan monenlaisia juttuja. Tulin siihen tulokseen, että molempia sanoja käytetään paljon joten molemmat lienevät oikeita. Tuolla surffailukierroksellani perehdyin käsitteisiin; humanismi, moraali, etiikka, agnostisismi jne. 'Lääh lääh' Tuon kierroksen jälkeen pääni oli niin täynnä uusia asioita etten osannut kirjoittaa enää yhtään mitään siitä mistä olin aloittanut.

Tällainen minä olen eli ajattelen ihan liikaa joitakin pieniä juttuja. Työssäni olen samanlainen eli saatan jumittua johonkin yksityiskohtaan, jota en tiedä/osaa. En saa mielenrauhaa ennen kuin saan selvitettyä asian. Nykyinen pomoni, nykyiset työkaverini, entinen pomoni ja entiset työkaverini ovat kaikki yhtä mieltä siitä, että ajattelen ihan liikaa asioita. Pakko se on uskoa. Vaan minkäs sitä luonteellesi teet....

Nyt tyhjennän pääni tämän päivän tapahtumista ja alan katselemaan unia. Öitä!

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Matkalla Moskovaan

Yritin viime yönä päästä Moskovaan. Odottelin linja-autoa, jota ei kuulunut. Odotin ja odotin. Minulla oli enää puolitoista tuntia aikaa päästä sinne, sillä siellä minun oli tarkoitus astua lentokoneeseen.

Linja-autoa ei tullut joten soitin taksin. Kysyin kuskilta suostuuko hän ajamaan Moskovaan ja paljonko matka maksaisi. Kuski teki pitkiä laskelmia koneella. Välillä hän heitti summia, jotka pyörivät tonneissa. Siinä vaiheessa ajattelin etten voisi mitenkään käyttää taksia matkaan, mutta lopulta kuski sanoi matkan maksavan 250 euroa. Ei paha, ajattelin.

Juuri kun olin astumassa kyytiin niin luokseni tuli joku mies ja sanoi etten ehtisi ajoissa Moskovaan. Hän lähetti taksin pois ja minä jäin kadulle seisomaan kasseineni pettyneenä.

Heräsin.

Onneksi en mennyt Moskovaan - ainakaan metroon.

Moskovan metroräjähdyksissä kymmeniä kuolleita.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Kyse kakasta

Nautiskelinpa tuossa äsken herkullista italianpataa ja katselin samalla televisiota. Se oli varsin mukava hetki kunnes tuli mainoskatko..

Nainen istui nojatuolissa ja sanoi: "Tässä on kyse kakasta." ja kumartui lähemmäksi ruutua.
Voi miten kiva kuunnella kakkajuttuja kesken ruokailun! Ihan asiallinen mainoshan se oli, mutta se jurppi minua kuitenkin suunnattomasti ja huomasin kiroavani ääneen. Mikäli perään olisi tullut se mainos, jossa kerrotaan peräaukon kutinan olevan yleisempää kuin luullaan niin olisin varmasti tullut saman tien nettiin ja irtisanonut tv-lupani. Samalla olisin laittanut televisioni huuto.netiin myyntiin. No, sitä mainosta ei tullut joten jatkan television katselua ainakin toistaiseksi.

En ole mitenkään erityisen herkkä ja ujo ihminen. Kehtaan kyllä puhua alapään kutinoista, sukupuolitaudeista sun muista. En vaan voi sietää noita mainoksia. Täytyy sanoa etten ylipäätään voi sietää mitään itsehoitolääkkeiden mainoksia.

Mielestäni on aika arveluttavaa mainostaa monia tuotteita. Mainokset yllyttävät ihmisiä turvautumaan yhä enemmän vitamiineihin, hivenaineisiin, voiteisiin, silmätippoihin yms. Uskon, että todella monet innostuvat mainoksista ja ostavat sitten kaikenmaailman pillereitä ja tököttejä joilla uskovat poistavansa ongelmiaan. Vaan ovatko heidän ostamansa tuotteet heille tarpeellisia..? Ovatko ne edes hyväksi heille..? Jaa-a. Eikö olisi fiksumpaa käydä kertomassa lääkärille vaivoista. Kyllä minun mielestäni.

Tämä kielteinen suhtautumiseni kyseisiin mainoksiin johtuu pitkälti siitä, että minäkin olen ostanut aikoinaan kaikenlaisia pillereitä ja litkuja. Yritin hoitaa niillä kovaa vatsaa, löysää vatsaa, kuivuutta kasvoissa, kutinaa käsissä, pahanhajuista hengitystä, väsymystä, hikoilua, jne. Yritin poistaa ongelmiani kaikilla niillä aineilla enkä miettinyt mistä ongelmani johtuivat. En edes yrittänyt korjata elämäntapojani.

Kaikkien itsehoitolääkkeiden lisäksi söin lääkärin määräämiä lääkkeitä. Melkoinen soppahan se oli ja olen aivan varma, että ostamistani lääkkeistä oli minulle enemmän harmia kuin hyötyä. Rahaa niihin ainakin paloi melkoisesti!

Nuo "pillerivuoteni" ovat takana. Syön enää epilepsialääkkeitä ja B-vitamiinia. B-vitamiinia on suositeltu minulle lääkärin toimesta. Kalaöljyä nautin satunnaisesti. Siinä kaikki.

Huh, olipas purkaus. Kaikki yhden hiivatin mainoksen takia.

UGH! Olen puhunut. ;D

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Mitä minulle kuuluu?

Tässä sitä ollaan taas koneella. Katsoin tässä illalla Rimakauhua ja rakkautta. Siinä on sellainen sarja johon en kyllästy näköjään lainkaan. Vaikka se tulisi kuinka monta kertaa uusintana niin meikäläinen viihtyy ruudun äärellä sitä tillittämässä. Ei se kuitenkaan ole sellainen must -juttu, että minun olisi pakko nähdä jokainen jakso. Katson, kun sopivasti osun television äärelle siihen aikaan.

Puoli yhdentoista jälkeen kuulin ulkoa vaimeata pauketta. Tunnistin äänen ilotulitukseksi ja riensin ikkunaan. Katselin sitä hetken ikkunasta, mutta lopulta menin parvekkeelle. Laajavuoressa oli tänään joku rinnerieha ja ilotulitus liittyi siihen. Siellä se kaukana häämöttää...



Elämäni on ollut turhan kiireistä viime aikona. Tämän viikkoinen vapaapäivänikin oli yhtä juoksemista paikasta toiseen. Aamulla minulla oli kello soimassa, että ehdin katsomaan erästä asuntoa sovittuna aikana eli yhdeksältä. Asunto oli aivan ihanalla alueella ja asunto oli hyväkuntoinen. Asunnossa oli myös sauna. Taloyhtiön asukkailla on yhteiskäytössä soutuvene, joka on vain kivenheiton päässä. Talo sijaitsee siis melkein järven rannalla. Aika luksusta, kun ajattelee ettei matkaa kaupungin keskustaan ole kuin muutama kilometri!
Kaikki oli siis täydellistä, mutta..... Asunto oli turhan pieni. :(

Olen käynyt katsomassa muitakin asuntoja, mutta mikään niistä ei ole ollut juuri sellainen jota haen. Ei auta muu kuin jatkaa etsimistä.

Niin.. Vapaapäiväni jatkui siten, että kävelin keskustaan hoitelemaan monia asioita. Tärkein asia oli hakea pankista rahaa. Putsasin koko tilini, koska en voi tietää milloin saan taas käyttööni pankkikortin. Edellisenhän kuoletin viime viikolla.
Pankista menin Eurokankaaseen, jossa minua odotti varaamani verho. Se oli seissyt siellä monta päivää ihan sen vuoksi ettei minulla ollut rahaa käytettävissä. Eurokankaasta menin apteekkiin, postiin, kirjastoon ja lopulta kotiin. Pari tuntia kotona oltuani lähdin taas kaupungille. Sillä kertaa menin työpaikalleni, jossa työkaverini piti minulle parin tunnin opetustilaisuuden. Sitä varten olin kutsunut paikalle erään ystävänikin. Ystäväni oli vähän niin kuin työkalu. ;D Tuon opetustilaisuuden jälkeen vein ystäväni Haraldiin syömään kiitokseksi siitä, että hän auttoi minua. Kotiin tulin puoli kymmenen aikoihin, pesin kasvot ja kellahdin sänkyyn.
Että sellainen vapaapäivä.

Työpäiväni ovat olleet työntäyteisiä. Tänään oli erityisen vilkas päivä ja neljä tuntia meni kuin siivillä. Myymälän suljettuani tein vielä pari tilausta, siivosin ja kaivoin varaston perältä sesonkituotteita myyntiin. Neljältä lähdin kotiin hyvillä mielin. Olin saanut hommat siihen kuntoon, että maanantaina on taas kiva mennä työpaikalle.
Saan työstäni paitsi palkkaa niin myös mielenvirkeyttä. Tapaan työpaikallani paljon ihmisiä ja monien kanssa tulee juteltua monenlaisista mielenkiintoisista asioista. Usein huomaan miten minulta katoaa ajantaju enkä huomaa sulkea myymälää ajallaan. Työni on siis mielenkiintoista, innostavaa, piristävää, antoisaa ja ja ja... vaikka mitä. Se on myös haastavaa. Olen minä vaan onnekas, kun saan tehdä sellaista työtä! :)

Työni vastapainona kaipaan yksinoloa ja hiljaisuutta. Sen vuoksi vietän aikaa paljon omissa oloissani. Mietiskelen elämääni ja maailman menoa. Luen myös blogeja. Blogeista saan paljon ajattelemisen aihetta ja samalla myös opin monenlaisia asioita. Tähän asiaan palaan ehkä seuraavassa jutussani.

Tällaista minulle kuuluu. Kaikki on siis oikein hyvin vaikken ole täällä kovin usein höpötellytkään tämän vuoden puolella.

Nyt luomet alkavat lupsumaan kiinni joten on aika kömpiä peiton alle. Ensin kaivan unimyssyni kaapista. ;)

Hyvää yötä.....

Ennen blogeja?

Mitä ihmettä minä tein iltaisin ja aamuisin ennen kuin oli olemassa blogit..?!?

Tuota olen miettinyt aina silloin tällöin. Olen myös miettinyt sitä mitä tekisin mikäli minulla ei yhtä olisi nettiyhteyttä kotonani.
Elämäni muuttuisi todella paljon!!!
Ehkä sitten saisin laitettua ruokaa useammin, tiskattua päivittäin, leivottua silloin tällöin, neulottua useammin, siivottua useammin, luettua kirjoja tai lehtiä ja kenties en olisi niin paljon kotonakaan.
Mitä ihmettä tekisin tässä aamukahvia juodessani..?!? Ai niin, katsoisin tietenkin televisiota niin kuin ennen. Olisiko se sitten parempi vaihtoehto kuin netti..? Ei minun mielestäni.

Olen pohtinut "suhdettani" nettiin ja blogeihin. Joku voisi ehkä kutsua tätä riippuvuudeksi, mutta minä en. Viihdyn netissä, mutta en kärsi mikäli joudun olemaan ilman sitä. Ikävä minulla kyllä tulisi monia sivustoja - erityisesti blogeja ja niiden pitäjiä.

Blogit ovat mielestäni aivan huippujuttu! Ystäväpiirissäni ei ole yhtäkään bloggaajaa. Kukaan heistä ei ymmärrä mitä järkeä touhussa on. Aikani yritin selittää miten rikas maailma tämä on ja olen lähettänyt heille linkkejä erilaisiin blogeihin. Turhaan, yksikään ei innostunut. En enää kerro heille mitään tästä harrastuksestani. Hhhmm... vai voiko tätä kutsua harrastukseksi..? Kyllä mielestäni.

Olen monen mielestä "outo lintu", kun viihdyn yksin kotona ja vieläpä nenä kiinni tässä ruudussa. En käy juurikaan kylissä enkä ravintoloissa. Käyn töissä ja sen jälkeen olen enimmäkseen yksin kotona. Muutamalle ystävälleni soittelen lähes päivittäin ja pidän heidän kanssaan yhteyttä myös sähköpostin välityksellä. Muihin ystäviini pidän yhteyttä satunnaisesti.

Olenko yksinäinen, kun olen niin paljon yksin? En.
Olenko onneton, kun olen niin paljon yksin? En.
Kärsinkö ylipäätään jotenkin, kun olen niin paljon yksin? En.

Olen onnellinen. Olen todella onnellinen vaikkei sitä monikaan usko. Ystäväni yrittivät vuosia repiä minua pois näistä pienistä ympyröistä. He olivat huolissaan minusta. Nyt he ovat vihdoinkin antaneet periksi ja antavat minun kulkea omaa polkuani. Tämä polku tuntuu oikealta........

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Vanha ihmettelee

Maaliskuu se vetelee viimeisiään. Ei voi olla totta!
Talvi tuntui livahtavan ohi ihan huomaamatta. Tai no tokihan minä ne kovat pakkaset ja lumisateet huomasin, mutta kyllä talvi on kuitenkin mennyt tosi nopeasti.

*** tauko ***

Pääni on täynnä juttuja joista haluaisin kirjoittaa, mutta joku omituinen jarru on päällä. Mikä avuksi...? Jospa otan avukseni yhden Tinkan jutun niin pääsen alkuun. Tinka nimittäin ihmetteli sitä miten eräässä vaateliikkeessä oli melkoinen sekamelska ja vaatteet omituisissa läjissä.

Minä olen käynyt samaisen ketjun liikkeessä muutaman kerran ja ihmetellyt samaa juttua. Mahtaakohan olla niin, että nuoriso tykkää etsiä vaatteita sellaisista läjistä. Ehkä se on jotenkin rentoa ja kotoisaa...? No, myyjien työtä se ainakin helpottaa, kun vaatteet saa kaataa suoraan laatikoista läjään. Ei tarvita henkareita tai muita ripustimia. ;D

Viimeisen puolen vuoden aikana olen ihmetellyt myös vaateliikkeisiin ilmestynyttä uutta farkkujen esillepanotyyliä. Ennen farkut olivat joko pinossa hyllyissä/pöydissä tai sitten vyöräröltä ripustimiin kiinnitettyinä.
Nyt niitä viritetään ripustimiin niin, että yksi "nipistin" on vyötäröllä ja toinen "nipistin" reidessä. Siinä ne sitten retkottavat omituisessa asennossa. No, tuon tyylin vielä sulatan vaikka tällainen vanhakantainen myyjä olenkin. Sen sijaan toista farkkujen ripustustapaa en sulata. Se on tällainen:



Nuo tuossa ovat minun kulahtaneet farkkuni, mutta aivan samalla tavalla näin farkkuja täkäläisessä vaateliikkeessä. Siis mitä ihmeen järkeä on vetää farkkujen lahkeet solmuun ja pistää ne sitten ripustimiin?! Täh? Omituista erikoisuudentavoittelua, josta ei ole mitään muuta kuin harmia. En minä ainakaan viitsi mennä aukomaan solmuja, että näkisin millaista mallia farkut ovat. Ajattelen vaan, että "Piä tunkkis!" .

Joo... Tällainen vanha täti minä olen enkä ymmärrä mitään näistä nykyajan kotkotuksista. Esillepanotyylit ovat muuttuneet sitten 80-luvun jolloin minä aloittelin myyntitöitä. Ajat muuttuvat ja niin sen pitää mennäkin. Voisin ihan suosiolla pitää nokkani poissa nuorten putiikeista niin ei tarvitsi marista moisista asioista. Vai mitä! ;D

No, en minä kovin usein pörrää nuorten putiikeissa. Silloin tällöin piipahdan vain ostamassa jotakin pieniä asusteita ja alusvaatteita. Samalla siinä vilkaisen vaatteitakin. Tuntuu kyllä siltä kuin palaisi omaan nuoruuteensa, kun astuu vaikkapa Seppälään. Siellä on melkoiset määrät samantyylisiä vaatteita mitä minä pidin parikymppisenä. Kapeat keinonahkakravatit, flanellipaidat ja ns. ukkohousut eivät ole tainneet kuitenkaan tehdä paluuta..?



Video on vuodelta 1984. Minä olin tuolloin 18-vuotias ja näytin juuri tuolta! Hiukseni ja vaatteeni olivat aivan samaa tyyliä kuin Anjalla. Oi niitä aikoja....

torstai 11. maaliskuuta 2010

Voimat, aika ja huvitus

On tämä nyt touhua..

Alkuvuodesta minua ei huvittanut kirjoittaa tänne mitään. Silloin olisi ollut kyllä hyvin aikaa ja voimiakin.

Sitten koitti aika jolloin teki mieli kirjoittaa ja juttakin oli pää täynnä. Voimia ei vaan löytynyt riittävästi.

Mitenkäs onkaan nyt..? Juttuja olisi ja voimiakin, mutta aika ei riitä.

Milloinkahan mahtaa koittaa se aika, kun minulla on riittävästi aikaa, voimia ja huvitusta..? Nähtäväksi jää.

Tällä hetkellä laukkaan paikasta toiseen. Viikonlopun olin yhdistetyllä työ- ja huvireissulla toisella puolella Suomea. Sen jälkeen on ollut työtä, kirpparia ja asunnonhakua. Sitä ei muuten uskoisi miten vaikeata on mennä katsomaan asuntoja, kun ei omista autoa! Ei, en ole muuttamassa minnekään korpikuusen alle vaan ihan kaupunkialueelle. Ongelmaksi muodostuu vaan se, että asunnon avaimet pitää hakea huoltoyhtiöltä, joka saattaa olla eri puolella kaupunkia kuin itse asuu. Sitten, jos katsottava asunto on vielä eri puolella kaupunkia niin johan on vaikeata! Minun olisi piti käydä katsomassa yhtä asuntoa maanantaiaamuna ennen töihinmenoa. Laskin, että minun olisi pitänyt käyttää kuutta eri linja-autoa hoitaakseni homman. JESTAS! Aikani aneltuani sain puhuttua hommat niin, että huoltoyhtiön kaveri tuli näyttämään minulle asuntoa ja minä hurautin sinne reteesti taksilla. Huh. Aikaa ja rahaa säästyi vaikka taksia käytinkin.

Ei hitsi, tässähän tulee kiire töihin. Kunhan tässä ei vaan kävisi niin kuin eilen aamuna. Kerronpa vielä pienen tarinan siitä..

Eilen oli kiireinen aamu ja hoitelin yhtä aikaa pukemista, kirppistavaroiden hinnoittelua ja mitä lie muuta. Kerkesin kuitenkin kymmeneksi työpaikalle. Heti siinä kymmenen jälkeen aloin ihmettelemään miten mahani murisi niin pahasti - olinhan syönyt kunnon aamupalan niin kuin yleensäkin. Ei siinä auttanut muu kuin popsia osa eväistä heti aamulla.
Tulipa sitten ilta ja oli iltapalan aika... Päätin syödä pienen satsin keittoa ja olin laittamassa lautasta mikroon. Oho! Aamupalakeittoni nökötti siellä!!! Ihmekös tuo, että oli nälkä työpaikalla. Hih hih...

Stressitöntä viikon jatkoa!!!

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Ei leikkauksia

On tässä pitänyt kirjoittaa monenlaisista jutuista mitä päässäni pyörii, mutta aikaa ja voimia ei vaan näytä riittävän. Työpäivien jälkeen ehtisin kirjoittamaan, mutta olen niin väsynyt ettei silmät meinaa pysyä auki. Eilenkin aloin pilkkimään jo yhdeksän aikoihin. Liekö tämä nyt sitä kevätväsymystä..?

No, väsymys menee kyllä ohi kunhan aurinko alkaa paistamaan ja lumet sulamaan. Eilen tajusin, että pääsiäiseenkin on aikaa enää kuukausi joten kevät on todellakin tulossa ja vieläpä lähellä! Ihanaa, ihanaa, ihanaa....



Parin kuukauden blogitaukoni päsähti päälle vähän huomaamatta. En ollut suunnitellut sitä niin kuin aiempia taukojani. Yritin kirjoittaa juttuja tammikuussa, mutta poistin kaikki aloitukset samantien. Kaikki olivat ensimmäisistä sanoista lähtien pelkkää ruikutusta. Olin väsynyt. Olin kyllästynyt. Tajusin ettei tämä bloggailu ollut oikea tapa saada mielialaa kuntoon vaan minun piti miettiä ihan itsekseni mikä oli pielessä..

Tein hyvin itsekkäitä ratkaisuja. Otin etäisyyttä kavereihin - niin täällä "oikeassa elämässä" kuin blogimaailmassakin. Sanoin etten jaksa tavata, en jaksa kuunnella, en jaksa auttaa,.. Tunsin syyllisyyttä siitä, että käänsin selkäni joillekin ihmisille, jotka tulivat kertomaan minulle ongelmistaan. Se ei ole minun tapaistani. Olen oppinut olemaan olkapäänä kaikille, jotka ovat puoleeni kääntyneet. Nyt sitten sanoin etten jaksa, koska tarvitsisin itsekin olkapäätä.

Onneksi kaikki on taas hyvin eikä leikkauksiin tarvitse ryhtyä. ;)



( HS: Wulffmorgenthaler )

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen