CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

torstai 10. kesäkuuta 2010

Mestariompelijan paluu!

Tuli jo aiemmin kerrottua jotakin tapahtumia tästä vapaapäivästäni. Eihän siinä tokikaan ollut kaikki. Kävin myös parilla kirpparilla ja sitten tässä illalla sain jälleen kerran päähäni ommella.

Kyllä vaan - en todellakaan ottanut opikseni viime kerrasta vaan tuumasin, että kyllähän minä nyt yhdet tyynynpäälliset surautan!

Aloin valmistautumaan ompelu-urakkaan henkisesti jo iltapäivällä. Otin silloin ompelukoneen esille. Vaihdoin sopivan väriset langat ja jätin koneen sitten rauhaan. Välillä kävin tosin silittelemässä ja kehumassa sitä.



Kuuden aikaan join pullakahvit. Katselin samalla konetta ja mietiskelin sitä miten tulisin ompelemaan päälliset. Pohdiskelin huolittelisinko reunat siksakilla ja jos huolittelisin niin millaisella siksakilla. Sitten mietin ompelisinko viimeisen reunan koneella vai käsin. Kävin siis koko urakan läpi mielessäni. Tunsin kuinka verenpaine nousi jo siinä vaiheessa. Päätin kuitenkin yrittää!

Ai niin! Enhän ollut edes leikannut kankaita. Pläääääähhhh...

Konttasin lattialla yli tunnin, kun yritin saada kaksi suoraa kappaletta kankaasta. Hiki tuli, mutta lopulta kappaleet olivat kaikkea muuta kuin suoria. No, siinä vaiheessa ajattelin ettei minun kannattanut enää pistää mitään nuppineuloja työhön sillä lopputulos ei olisi kuitenkaan täydellinen. Istahdin koneen äärelle ja painoin kaasua...

Tällä hetkellä kone on kaapissa ja tilanne tämä:



Mikä ihme ihmisen saa yrittämään ompelemista kerta toisen jälkeen vaikka onnistumisprosentti on aivan minimaalinen..!?!?!

Nyt voisi kai heittää ilmoille sanonnan "Yrittänyttä ei laiteta.". Minua ei siis laiteta. Sitä en tiedä minne, mutta pääasia on ettei laiteta!

Laitan ihan itse itseni peiton alle. Hyvää yötä.

5 kommenttia:

Papu kirjoitti...

Anteeks, mutta repesin ihan totaalisesti :) :D :D xD Mutta totta on, että ei sinuu voi moittia siitä, ettetkö yrittäisi. Voi sinnuu. Oli ihan pakko pikana tulla kattomaan, että mitä sie oot suhrannu ku niin repeilit miun cboxissa :D

Rita kirjoitti...

Ihana kangas kuitenkin. Niin, ja tuli hyvä postaus. Osoittaa hyvää esimerkkiä muille kun ahkeroi ja yrittää.

Olen niin tumpelo ompelussa että en ole vuosiin yrittänyt muuta kuin pakolliset irronneiden nappien ompelut :)

Anu kirjoitti...

Papu - Ei haittaa naurut. Itseäkin huvitti se tuhraaminen. Tuntuu jotenkin niin koomiselta, että voin saada kulumaan yli kolme tuntia kahden yksinkertaisen tyynynpäällisen kimpussa. Eihän siinä mitään, jos ne valmistuisivat siinä ajassa ja olisivat hienot, mutta ei.... Kesken jäivät ryökäleet ja pahin on vielä edessä.
Periksi en anna vaan jatkan tänä iltana, jos en ole kovin väsynyt.

Rita - Minulla ei ole ollut koskaan tuollaista selkeää eläinkuosia kodin tekstiileissä. Tykästyin kankaaseen kovasti kangaskaupassa käydessäni. Se käy loistavasti huoneen muihin yksivärisiin kankaisiin.
Joo, napeista minäkin selviän aikalailla kunnialla. =D

minde kirjoitti...

Mä ja ompelukone ei kertakaikkiaan sovita samaan huoneeseen...
Sulla sentään yritys hyvä kymmenen.

Anu kirjoitti...

Minde - Tiukkaa on meilläkin ollut mahtua samaan huoneeseen. Pikku hiljaa pitää vaan totutella toisiinsa. ;)

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen