Ajelin eilen taas kerran lammelle..
Näin vihdoinkin kunnolla sorsapoikueen..
Emo ajoi pois muut sorsat poikasten luota. Se oli suorastaan agressiivinen. Minua se ei onneksi pitänyt uhkana vaan toi poikaset ihan viereeni.
Siinä minä juttelin poikasille ja otin tietenkin valokuvia. Minulle ennestään tuntematon nainen tuli myös ihastelemaan poikasia. Tähystelimme samalla lammenrantaa ja näimme toisenkin sorsaperheen. Meillä alkoi juttu luistamaan ja niin me istahdimme samalle penkille. Siinä höpötellessä taisi vierähtää lähemmmäs tunti. Sitten minun piti lähteä pakkaamaan kassia mökkireissua varten.
Asun yksin ja vietän paljon aikaani yksin. Yksinäinen en kuitenkaan ole. Löydän juttukavereita aina halutessani - vaikkapa lammenrannalta.
keskiviikko 1. heinäkuuta 2009
Kivoja kohtaamisia
Lähettänyt Anu klo 8.27
Tunnisteet: höpöttelyä, välipalavalokuvia
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kävijöitä 4.3.2010 alkaen
11 kommenttia:
Oi kuinka ihania pieniä kavereita sinulle tuotiin näytille, olit varmaan turvallisen oloinen. Hienoja kuvia sait. Monesti kuvausreissuillani tulee ihmisten kanssa höpötettyä. Kuljen paljon yksin kameran kanssa, on helpompi niin.
Uiii, miten söpösiä ovat nuo poikaset, ai jai! <3 Jokohan täälläkin alkais olla näkösällä pikkusii, pitänee käydä kattomas. Eilen oltais ajettu sitä lammen reittiä, mut sinnepä olikin ajokielto, oli jokin remppa menossa siinä rantatiellä. Ehkäpä täs joku päivä sattuu.
Yksinäisyys voi olla pahin suuren ihmisjoukon keskellä. Eipä se kysy sitä asuuko yksin vai yhdes. Se on niin paljon muuta.
Tia - Emo oli koko ajan kaula pitkällään ja tarkkaili ettei mikään vaara uhkaa. Minä höpötin sille ja poikasille koko ajan.
Kulkiessaan yksin sitä kohtaa toinen toistaan mielenkiintoisempia ihmisiä, kun vaan rohkenee jutella. Ne hetket rikastuttavat ainakin minun elämääni.
Papu - Eikö olekin lutuisia!
Yksinäisyys voi tosiaankin olla pahin ihmisjoukon keskellä. Kokemusta on!!! Olen vuodattanut kyyneliä esim. Espan puistossa Helsingissä. Puisto oli täynnä ihmisiä, jotka juttelivat keskenään. Minä istuin penkillä syömässä jäätelöä - yksin. Espoossa neljä vuotta asuessani opin ymmärtämään mitä on olla yksin - todella yksin. Vaikka olenkin kova puhumaan niin siellä en saanut kontaktia ihmisiin. Ensimmäisinä kuukausina minä hölmö yritin jutella pysäkeillä, linja-autoissa, kassoilla, puistonpenkeillä, kirppareilla,. Sain vastaukseksi outoja mulkoiluja ja urahduksia. Nopeasti opin seudun tavoille ja olin hiljaa. Täällä Jyväskylässä on aivan erilaista....
Tuo edellinen kokemus pääkaupunkiseudusta oli vain minun henkilökohtainen kokemukseni - minun tunteeni. Minä en sopeutunut. Ei seudussa ja sen ihmisissä ollut mitään vikaa. Se ei vaan ollut minun paikkani. Kuulun pieneen kaupunkiin...
Ei kaikki isot kaupungit ole tommosia, tuo on se etelän asenne, "älä vaan kuvittele miule puhuvas mittään". Mie ainakin olen Oulusta saanu ihan erilaisen kuvan ja kyllä mie sen isoks kaupungiks lasken. Taitaa tuo asenne kuulua sinne kehä III sisäpuolelle ;)
Papu - Minulla ei ole kokemusta muista kaupungeista. Vaan ehkä piankin on... ;)
Ai jai, täällä ootellaan pohdintojen tuloksia! :)
Papu - Elliksi taidan ruveta. ;)
Voi sinnuu Elli ;) Mie vähän haaveilin, että oisit ruvenu Oookkonää puhumaan, mutta Ellinä on varmaan kivvoo ;) Ja toki sieltä on pääkallopaikalle paremmat yhteydet, eikä ole nykyseen kaupunkiinkaan pitkä matka. Ja mikä parasta, oot lähellä Savonlinnaa :P
Papu - Vai ihan haaveilit. =)
No, tähän ratkaisuun päädyttiin siksi, että ookkonä-kaupungissa on jo alan yritys. Elli-pitäjä on vielä valloittamatta. =D
Vaan mistäpä tuota tietää minne polkuni vielä vievätkään...
Itseasiassa mie näin sen puljun linkin ikkunasta ja sillo mietin, et onkoha teil tietoo siitä. Näemmä on :)
Lähetä kommentti