Kaikille

Siellä täällä sunnuntaina

Tämän viikon harmaat ja viileät päivät vaikuttivat mielialaani ihan selkeästi. Kyllä sitä vaan toivoisi aurinkoa näkyväksi näin kesällä.

Tänään oli pitkästä aikaa aurinkoinen päivä! JES JES JES!
Otin siitä ilon irti. Kävin ajelemassa Jyväsjärven rannalla ja räpsin jokusen kuvankin. Ylistönrinteellä näin auringonvalossa hohtavan möykyn. Olen monesti meinannut ottaa siitä kuvan mutten ole kehdannut. Nyt kehtasin.

Möykky, joka on nimeltään Hyöky:



Rannan tuntumassa oli mahtavat määrät päivänliljoja. Äitini kutsui niitä aina juhannusliljoiksi. Ihan ymmärrettävää sillä juhannuksen aikoihinhan ne aina kukkivat. Kauniita kukkia, mutta ihan kamalan hajuisia! Nytkin tunsin niiden lemun jo kaukaa. Yöks!



Luonto oli tulvillaan ihaniakin tuoksuja. Syreenit, juhannusruusut ja monet muut pensaat kukkivat upeasti. Tuoksu oli paikoitellen suorastaan huumaava.

Pysähdyin retkelläni satamaan kahville. Se kahvihetki ei ollut kovinkaan mukava sillä tuuli oli melkoinen. Hyvä ettei pullakin lentänyt lautaselta tuulen mukana! Eipä siinä viitsinyt kauan istuskella.

Satamasta suuntasin Keski-Suomen museoon, jossa on tällä hetkellä minua kiinnostava Istuinsija -näyttely. Se oli kyllä tosi vekkuli! Suosittelen kaikille sellaisillekin, jotka eivät yleensä museoissa käy. Kiersin samalla museon pysyvätkin näyttelyt. Viidellä eurolla sain nähdä vaikka mitä mielenkiintoista.

Sitten nälkä ajoi minut kotiin. Keitin kesän ensimmäiset uudet perunat. Kyllä muuten maistui hyvälle!



Auringon antamalla virralla sain tehtyä vielä paritkymmenet korviksetkin. Kaikenlaista sekalaista syntyi, mutta osan tein vähän niin kuin sarjatuotantona. Halusin päästä eroon kaapissa lojuvista helmistä.



Mikäli säätiedotukset pitävät paikkansa niin aurinkoa ja poutasäätä on luvassa lähipäiviksi. Minä paiskin töitä, mutta toivon silti auringon möllöttävän taivaalla. Saan siitä virtaa ihan vaan ikkunan läpi katsellenkin.

Eiköhän siinä ollut tämän päivän kuulumiset. Nyt on aika painua pehkuihin.

Kauniita unia kaikille.

Hupia ja jännitystä häissä

Tulihan NIITÄ sitten katsottua eilen. Tarkoitan tietenkin niitä prinsessahäitä. Katsoin tosin vain sen kohdan, kun hääpari siirtyi jostakin kirkosta jonnekin rantaan. Sitäkään pätkää en olisi jaksanut katsoa kokonaan ilman niitä neljää vaunujen rinnalla juoksevaa turvamiestä. Aluksi minua nauratti. Oli se vaan niin hassun näköistä, kun miehet juoksivat puvut päällä siellä hevosten seassa. Sitten aloin tarkkailemaan vaihtuvatko juoksijat välillä. Mahdollisen vuoronvaihdon olisi huomannut helposti siitä, että yhdellä juoksijalla ei ollut kravattia. Ihmettelin kovasti sitä miksi ei ollut!? No, kevyesti miehet jolkottelivat matkan loppuun asti eivätkä olleet edes hengästyneitä. Hyvä pojat! ;D

Olen minä kerran ennenkin katsonut kuninkaallisia häitä. Se tapahtui vuonna 1981, kun Diana ja Charles menivät naimisiin. Silloin katsoin ihan siksi etten millään meinannut uskoa, että niin kaunis nuori nainen ottaa sellaisen miehen! Kyllä se vaan otti! Oh-hoh!

Että sellainen hääihminen meikäläinen. ;)

-------------------------------------------------------

Lisäys myöhemmin:

Toivottavasti kukaan ei pahastunut tuosta kirjoituksestani. Ei missään nimessä ollut tarkoitus pilkata häitä! Ymmärrän hyvin, että monet ovat kiinnostuneita niistä. Ei sellaisia kovin usein näe. Minulle kuitenkin riittää se, että näen muutaman kuvan vaikkapa Iltalehden nettisivuilta.

Hirviä ja laivoja

Kyllä täällä porskutellaan vaikkei kuvapäiväkirjanikaan ole päivittynyt viime päivinä. Tavoitteenani on ollut laittaa sinne kuva päivässä, mutta joskus ei vaan jaksa tai muista. Toisinaan muistan vasta nukkumaan käydessäni, että kuva on unohtunut. Ei siinä vaiheessa viitsi enää ruveta kuvaamaan makuuhuoneen seiniä ja unenpöpperössä kuvia siirtelemään. Seli seli seli.

Tänään työmatkalla olen tarkkana ja pidän kameran taskussa. Tässä ihan kotinurkillani liikkuu nimittäin hirvi tai peräti useampi hirvi. Jännää! Voi kyllä olla, että minun ja hirven kohtaamisesta olisi jännyys kaukana. Tarkoitan sellaista positiivista jännyyttä. Hieno sana muuten tuo jännyys. ;)

Tämän viikon kohokohta on ollut se, kun sain ihanaa postia 70-luvulta Päivää -blogin Ninnulta. Avatessani paketin sydämeni muljahti rinnassa. Oih mikä kassi!!!



Laivakankainen kassi oli syy siihen miksi otin osaa Ninnun blogissa olevaan arvontaan. Kangas on nimittäin samanlaista, jota oli minun lapsuudenkotini lastenhuoneen verhoissa 70-luvulla. Halusin niiiiin kovasti saada sen itselleni. Minä sain! Uskomatonta, että minä sain sen. Paketin avattuani hypistelin kassia ja ajattelin, että voi kunpa voisin näyttää sen siskolleni! Hän olisi ihan innoissaan siitä. Vaan enpä voi näyttää. Siskoa, kun ei enää ole. Iloitsen siis yksikseni ja muistelen samalla siskoani.
Tuo pieni pussukkakin on kiva. Se on tehty todella siististi kahdesta eri kankaasta. Sille löytyy taatusti käyttöä. Kassia en raaski käyttää vaan pidän sen ihan vaan muistona. Hypistelen silloin tällöin ja laitan sitten taas naulakkoon roikkumaan.

Nyt alkaa olla aika lähteä aamutoimiin eli suihkuun, syömään ja muuhun sellaiseen. Sitä ennen vielä pieni loppukevennys:

Esittelin eilen asiakkaalle eräitä tuotteita, jotka on numeroitu. Asiakas kysyi onko meillä seiskaa. Minä tutkin hyllyä ja mutisin: "Katsotaanpas.. Täällä on ysi, kasi ja kusi." Ou nou! Purskahdin nauruun ja niin kävi asiakkaallekin. Heh heh heeeehhhh...

Joo, lähden tästä bongailemaan hirviä ja sitten myymään kusia. ;D

Hauskaa päivää kaikille!

Omituista sakkia!

Kyllä me bloggaajat taidetaan olla aika omituista sakkia!
Mietiskelin sitä tänä aamuna. Mietiskelin sitä taas äsken.

Vai eikö muka ole omituista kuvata poron kusta asfaltilla, DVD-kotelon muovikäärettä tai vaikkapa paperiroskiksen sisältöä. :D

Eipä ollut elämä tällaista vielä kymmenen vuotta sitten. Minulla ja monella muullakaan ei ollut silloin vielä digikameraa eikä myöskään nettiyhteyttä. Filmirullat piti kiikuttaa valokuvausliikkeeseen. Ei silloin tullut räpsittyä noin vaan kuvia sillä jokainen paperille tulostettava otos piti maksaa eikä se ollut kovinkaan halpaa lystiä. En minäkään räpsinyt silloin kuvia lattialta löytyneistä vietereistä tai vaatekaapin sisällöstä.

On tämä vaan aika omituista puuhaa tämä bloggaaminen, kun tarkemmin alkaa ajattelemaan. Ehkä parempi, kun ei ajattele. ;D

Minun kotini..?

Etsiskelin koko viime talven aktiivisesti uutta asuntoa. Syynä oli se etten ole tyytyväinen nykyisen asuntoni kuntoon. Toinen ja ehkä jopa suurempi syy on se, että kaipaan muutosta elämääni. Olen asunut tässä asunnossa 8 vuotta ja jotenkin tuntuu etten jaksa enää katsella näitä seiniä ja lattioita. Tähän asuntoon liittyy myös sellaisia muistoja, jotka haluaisin saada pois mielestäni. En kuitenkaan löytänyt mieleistäni asuntoa kohtuuhinnalla joten tässä sitä yhä ollaan. :(

Aikani harmiteltuani asiaa päätin piristää itseäni tekemällä muutoksia sisustukseen. Olohuoneen kimpussa olin jokunen viikko sitten. Se on edelleen samassa jamassa, koska en ole saanut sitä hemmetin rohjaketta vieläkään pois. Sen uusi omistaja on niin saamaton ettei saa haettua sitä. Mur Mur Mur!

Makuuhuonetta olen uudistanut pikku hiljaa. Minulla ei ole ollut ruskeata väriä kodissani sitten avioliittovuosieni. Eläinkuoseja en ole harrastanut koskaan, koska ne ovat olleet mielestäni jotenkin lapsellisia ja samalla halvan näköisiä.

Miten ihmeessä makuuhuoneessani näyttää nyt tältä..?!?



Mitä kauemmin katselen noita värejä ja kankaita niin sitä enemmän niistä pidän. Uudistus on raju, mutta erittäin onnistunut.

Mitähän sitten keksisi...?

Kinkkiset karvat

Mikähän hemmetin tauti meikäläiseen on nyt iskenyt..?!?!

On meinaan taas kankaat ja ompelukone esillä! Tällä kertaa käsittelyssä on verho, joka olisi tarkoitus muuttaa pariksi tyynyksi.

Pahalta näyttää ainakin tässä vaiheessa. No, sehän ei ollut mikään yllätys. Eihän..!? ;D



Sakset ei pysty mokomaan karvakankaaseen. Ggggrrhhhh....

Osui ja upposi!

Jyväskylän Kesä lähestyy. Tämä on jo 55. kerta, kun sitä vietetään, mutta minä olen tutustunut sen tapahtumiin vasta viime vuosina. Nuorempana olin vahvasti sitä mieltä ettei siellä olisi mitään minua kiinnostavaa. Ajattelin, että se on liian hieno ja kultturelli tapahtuma minulle - tällaiselle tavalliselle pulliaiselle. Olen ollut aivan väärässä! Miten ihmeessä olen voinut olla niin hölmö, että olen nakannut kaikki esitteet roskikseen lukematta. Miksi ihmeessä en ole tutkinut mitä kaikkea mielenkiintoista siellä onkaan.

No, mitäpä menneitä menetyksiä suremaan. Hyvä, että nykyään rohkenen osallistua erilaisiin tapahtumiin. Onneksi rohkenen käymään taidenäyttelyissä ja astumaan gallerioiden ovista sisään vaikka tuulipuku päällä. Olen onnistunut karistamaan mielestäni "enhän minä voi" -ajattelutavan. Kiitos tästä edistymisestäni kuuluu terpalle eli entiselle psykoterapeutilleni. Pienen kiitoksen annan myös entiselle miesystävälleni.

Niin sitä piti vaan sanoa, että luin eilen Jyväskylän Kesän nettisivuja ja toivoin löytäväni sieltä flamencotanssia. Enpä löytänyt. Harmi. Vuosina 1997 ja 1998 siellä on ollut espanjalaiset tanssiryhmät. Molempia kävin katsomassa. Toista ryhmää en muista, mutta Paco Penan esitys oli niin huikea etten unohda sitä kai koskaan.

Flamencoa en siis pääse katsomaan, mutta löysin onneksi muutaman muun mielenkiintoisen esiintyjän. Eniten minua alkoi kiinnostamaan minulle uusi tuttavuus eli israelilainen Yasmin Levy. Päätin perehtyä hänen musiikkiinsa You Tuben avulla.

Ensireaktioni oli: "Flamencoa!!!".



Mitä enemmän kuuntelin sitä enemmän ihastuin.



Voisi kai sanoa, että Yasmin Levy osui ja upposi kertalaakista.

Konserttilippu on ostettu joten tiedän etten ole kesälomamatkalla ainakaan 16.7.

Ville vaihtoehtona

Kesäloma lähestyy ja olen tekemässä pieniä suunnitelmia sen varalle. Ainoa haaveeni on se, että pääsisin Tampereelle muutamaksi päiväksi. Pieni haave, joka on varsin helppo toteuttaa, mutta mietinnässä on nyt se missä vietän yöni. Olen tutkinut hotellien hintoja ja täytyy sanoa, että ne ovat melkoisen suolaisia! Yhdestä ja kahdesta yöstä raaskin vielä maksaa, mutta entäpä jos viipyisinkin pidempään Tampereella. Silloin hotelliyöt haukkaisivat aivan liian ison summan!

Tampereella on mielenkiintoinen vaihtoehto ns. tavallisille hotelleille eli Itsepalveluhotelli Ville. Olen pohtinut kovasti sitä vaihtoehtoa. Yöpyminen olisi halpaa ja voisin laittaa ruokani itse. En kaipaa mitään hotellien luksuselämää vaan olen lähdössä reissuun ihan siksi, että pääsisin pois näistä kotikaupunkini pienistä ympyröistä ja saisin haistella Tampereen elämää. Haluaisin tutustua Tampereeseen pala palalta ilman kiirettä. Laittaisin rahani mieluummin erilaisiin pääsymaksuihin, kahvihetkiin, jäätelötötteröihin, tuliaisiin jne.

Vaan millaistahan Villessä asuminen loppujen lopuksi on..? Asuminen siellä muistuttanee ihan tavallista kerrostaloelämää. Riippunee paljolti naapureista onko siellä levotonta. Olisikohan minulla niin hyvä tuuri, että järjestyshäiriöitä ei olisi ja voisin elellä siellä turvallisesti viikon verran...? Jaa-a. Hyviä kysymyksiä ja vastauksia niihin mietiskelen.

Ehkä olisi paras varata hotellihuone ajoissa - mistä nyt sitten varaankin. Vaan entäpä jos satunkin varaamaan sen juuri sille heinäkuun viikolle, jolla sataa kaatamalla vettä. Kyllä muuten sylettäis ja pahasti! :(
Olisi mahtavaa vaan päättää joku heinäkuinen aamu, että "Onpas kiva sää. Taidanpa lähteä Tampereelle!". Sitten vaan lähtisin sinne ja saisin varattua sopivan huoneen. Siihen ei kannattane kuitenkaan luottaa. Hotellit lienevät melko varattuja kesäkautena...?

Aion tehdä päätöksen hotelliasiassa ehkä jo ensi viikon aikana. Olisiko kenellekään mitään tietoa Villestä? Kaikki kokemukset ja kuulopuheet siitä olisivat tervetullutta tietoa.

Nyt alan valmistautumaan työpäivään.

Mukavaa viikonloppua mahdollisesta sateesta huolimatta!

Mestariompelijan paluu!

Tuli jo aiemmin kerrottua jotakin tapahtumia tästä vapaapäivästäni. Eihän siinä tokikaan ollut kaikki. Kävin myös parilla kirpparilla ja sitten tässä illalla sain jälleen kerran päähäni ommella.

Kyllä vaan - en todellakaan ottanut opikseni viime kerrasta vaan tuumasin, että kyllähän minä nyt yhdet tyynynpäälliset surautan!

Aloin valmistautumaan ompelu-urakkaan henkisesti jo iltapäivällä. Otin silloin ompelukoneen esille. Vaihdoin sopivan väriset langat ja jätin koneen sitten rauhaan. Välillä kävin tosin silittelemässä ja kehumassa sitä.



Kuuden aikaan join pullakahvit. Katselin samalla konetta ja mietiskelin sitä miten tulisin ompelemaan päälliset. Pohdiskelin huolittelisinko reunat siksakilla ja jos huolittelisin niin millaisella siksakilla. Sitten mietin ompelisinko viimeisen reunan koneella vai käsin. Kävin siis koko urakan läpi mielessäni. Tunsin kuinka verenpaine nousi jo siinä vaiheessa. Päätin kuitenkin yrittää!

Ai niin! Enhän ollut edes leikannut kankaita. Pläääääähhhh...

Konttasin lattialla yli tunnin, kun yritin saada kaksi suoraa kappaletta kankaasta. Hiki tuli, mutta lopulta kappaleet olivat kaikkea muuta kuin suoria. No, siinä vaiheessa ajattelin ettei minun kannattanut enää pistää mitään nuppineuloja työhön sillä lopputulos ei olisi kuitenkaan täydellinen. Istahdin koneen äärelle ja painoin kaasua...

Tällä hetkellä kone on kaapissa ja tilanne tämä:



Mikä ihme ihmisen saa yrittämään ompelemista kerta toisen jälkeen vaikka onnistumisprosentti on aivan minimaalinen..!?!?!

Nyt voisi kai heittää ilmoille sanonnan "Yrittänyttä ei laiteta.". Minua ei siis laiteta. Sitä en tiedä minne, mutta pääasia on ettei laiteta!

Laitan ihan itse itseni peiton alle. Hyvää yötä.