Ei vakavaksi

Olen pitänyt tätä ja aiempia blogejani ihan vaan aikani kuluksi ja ennen kaikkea piristääkseni itseäni. Jutuissani ei ole ollut mitään linjaa. Olen vaan höpötellyt siitä mitä mieleeni on tullut. Blogini linjattomuus on vaivannut minua usein ja olen miettinyt, että minun pitäisi jotenkin rajata aiheita. Viime vuoden lopussa päädyinkin pitämään kahta blogia yhtä aikaa. Toisessa minun oli tarkoitus jutustella vakavammista aiheista kuten paniikkihäiriöstä, masennuksesta, työpaikkakiusaamisesta, persoonallisuushäiriöstä, alkoholismista, jne. Minulla olisi paljonkin mielipiteitä ja valitettavasti kokemustakin noista asioista. Lopetin kuitenkin sen blogini.

Nyt tähän höpötysblogiini on lipsahtanut joitakin vakavampia juttuja. Tarkoitukseni on kuitenkin pitää blogini edelleen ihan kevyellä linjalla.

Masennus muotia -juttuni poiki kuitenkin paljon kommentteja ja sitä kautta löysin myös yhden Hesarin artikkelin, joka liittyy kiinteästi tuohon edelliseen juttuuni. Siksi laitan linkin tänne esille:

Mielenterveyden häiriötkin tarttuvat

Mikäli olisin lukenut tuon jutun kymmenen vuotta sitten niin en olisi tajunnut mitä siinä oikein yritetään kertoa. Olisin pitänyt tätäkin kohtaa ihan hölynpölynä:

Myös erilaiset ahdistus- ja paniikkioireet ovat usein peräisin vanhemmilta tai muilta aikuisilta saadusta ajatusmallista.

Mielenterveyden häiriöiden taustalla on aina jonkinlainen opittu ajattelu- tai toimintatapa. Ongelmien lopulliset ilmenemismuodot määrittyvät myöhempien ympäristöjen ja elämäntilanteiden mukaan.

Esimerkiksi irtisanotuksi joutuminen tai äkillinen läheisen menetys voi lopullisesti laukaista masennuksen tai ahdistuksen, jolle lapsuuden ympäristö ja riskiperimä ovat altistaneet yksilöä.

Parivuotinen kognitiivinen psykoterapia teki niin sanotusti tehtävänsä ja näen nyt asiat selvemmin. Ensimmäisen vuoden ajan pullikoin vastaan enkä suostunut uskomaan sitä tosiasiaa, että lapsuuden tapahtumilla on niin paljon merkitystä koko ihmisen elämänkaareen. En ollut aikonut kertoa terapeutille kaikkia asioita lapsuudestani, mutta hän osasi lukea pelottavan hyvin minua rivien välistä. Pikkuhiljaa kävimme koko elämämme läpi. Se oli ajoittain hirvittävän rankkaa.
Aloitin terapian vastahakoisesti ja häpesin sitä kuollakseni. Kerroin siitä hyvin harvoille ihmisille. Viimeisen puolen vuoden aikana olin jo onnellinen, että sain käydä siinä ja kerroin asiasta avoimesti kaikille. Olen sitä mieltä, että joka ikinen ihminen voisi hyötyä jotenkin psykoterapiasta. Älkää hyvät ihmiset kieltäytykö terapiasta mikäli teille sitä tarjotaan. Te olette etuoikeutettuja mikäli siihen pääsette!!!

Se tästä aiheesta. Seuraavassa jutussani palaan taas ruotuun eli tutulle kevyelle linjalleni. =)

IHANAA KESÄISTÄ VIIKONLOPPUA KAIKILLE!!!