CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

tiistai 18. elokuuta 2009

Masennus muotia..?

Turun Sanomien verkkosivuilla kerrottiin muutama päivä sitten, että masennuslääkkeitä käyttää jo liki puoli miljoonaa suomalaista. Olen miettinyt artikkelia paljonkin viime päivinä. Siinä kerrotaan mm. seuraavaa:

Noin viisi prosenttia suomalaisista eli yli 260 000 ihmistä kärsii masennuksesta. Masennuksen hoitoon laajasti perehtynyt farmakologian professori Erkka Syvälahti arvelee, että masennuksesta on tulossa kansantauti, jollei se sitä jo ole.

– Laman tuomat taloudelliset huolet ja epävarmuus ovat varmasti tekijöitä, jotka voivat laukaista masennuksen.
Masennuksesta johtuvat sairaslomat ovat Syvälahden mukaan laman myötä vähentyneet. Syynä saattaa olla se, että töissä on vähemmän väkeä, mutta myös se, ettei sairaslomaa uskalleta pitää.


Tosi huono juttu etteivät ihmiset uskalla jäädä sairaslomalle. Minä tein jokunen vuosi sitten töitä masentuneena, uupuneena ja ahdistuneena - en pelon vaan ylitunnollisuuden vuoksi. Työ ei ollut siinä tilanteessa lääkettä vaan se vei minut yhä pahempaan jamaan.

Valtaosa depressiopotilaista hoidetaan perusterveydenhuollossa. Syvälahden mukaan psykoterapian tarve masennuksen hoidossa on selvästi suurempi, kuin mitä tällä hetkellä pystytään tarjoamaan.

– Terapia estää masennuksen uusiutumista, joten se on siinäkin mielessä tärkeää


Tuo on tosi tärkeä pointti eli terapialla voidaan estää monissa tapauksissa masennuksen uusiutuminen. Minulle psykoterapia oli pelastus. Ilman sitä en olisi nyt tässä kirjoittamassa näinkin selväjärkisiä juttuja. Ilman terapiaa en olisi palannut työelämään sillä juuri ennen sitä minulle oltiin jo kirjoittamassa työkyvyttömyyseläkettä. Sitä en voi mennä vannomaan ettenkö jossakin elämäni vaiheessa masentuisi uudestaan. Sen kuitenkin tiedän, että tunnistan lähestyvät masennuksen ja uupumuksen merkit paremmin kuin ennen. Osaan myös käsitellä ongelmiani erilailla kuin ennen terapiaa. Sain todella hyvät eväät terapiasta loppuelämääni varten!

Syvälahti kuitenkin korostaa, että tutkimusten mukaan lievässä ja keskivaikeassa masennuksessa sama tulos on saavutettu sekä lääkkeillä että psykoterapialla. Tutkimukset osoittavat myös, että kaksi kolmasosaa masentuneista hyötyy lääkkeistä ja puolet paranevat niiden ansiosta täysin.

Pakko sanoa etten uskoa tuohon lääkkeiden avulla parenemiseen. Eräs ystäväni sanoi minulle aikoinaan, että saamani paniikkihäiriö- ja masennuslääkkeet ovat minulle vain kainalosauvat. En silloin ymmärtänyt mitä hän tarkoitti, mutta nyt ymmärrän. Ne poistivat ehkä jonkin verran paniikkihäiriökohtauksia ja rauhoittivat mieltäni, mutta eivät ne minua parantaneet. Popsin pahimmillaan kolmea eri lääkettä ja kuljinkin melkoisessa pöhnässä. Työtäni tein täysin niiden voimalla ja kaiken vapaa-aikani makasin sohvalla. Lievä masennukseni paheni vaikka söin lääkkeitä. Minua tönittiin hoitajalta toiselle, lääkäriltä toiselle ja lopulta psykologilta toiselle. Lopulta minut passitettiin psykiatrille. Sieltä aukeni tie psykoterapiaan jonka aikana lääkitystäni vähennettiin asteittain.
Minun mielestäni lääkkeet eivät siis paranna masennusta. Masennus on hoidettava masennukseen johtavien ongelmien purkamisella ja mikä muu siihen voisi olla parempi tapa kuin psykoterapia. Ei mikään!

– Uskon, että kynnys hoitoon hakeutumiseen on madaltunut, kun julkisuuden henkilöt ovat kertoneet masennuksestaan.

Tuo on varmastikin ihan totta. Tästä päästäänkin kätevästi aasinsiltaa pitkin toiseen artikkeliin, jonka löysin myös muutama päivä sitten netistä:

Masennus voi olla myös muoti-ilmiö.

Just just. Mitä tuohon nyt sanoisi...? No, sanotaan nyt vaikka niin, että masentuneena ollessani tunsin itseni kaikkea muuta kuin muodikkaaksi.

Tää täti lähtee nyt nukkumaan. Ötyä!

14 kommenttia:

Tinka kirjoitti...

Tämä on aika kinkkinen aihe.. mutta hyvä, kun siitä myös kirjotat. En tiä, kannattaisko minun ollenkaan tätä kommentoida, kun ei ole omakohtasia kokemuksia.

En ihmettele ollenkaan, että nousee otsikoita, miten masennuksesta on tullu muotia, siltä se minustaki välillä tuntuu. Hmm.
Ikävä sanoa ääneen, mutta mitä seuraa joitaki juttuja ja tahoja, niin masennukseksi vedetään kaikki mahollinen ja ollaan lehtien- tm. palstoilla valittamssa, kun ollaan niiiin masentuneita. Luulenpa kyllä, että "oikeasti masentuneella" ei kovin hyvin riitä voimat ja rahkeet siitä toitottaa päivästä toiseen. Tämä siis mutu-otteella.

Ja pahottelut, jos joku ottaa tästä nokkiinsa, että miten kukaan toinen voi sanoa kenenkään masennuksesta yhtään mittään, mutta.. Nojoo.

"Varsinainen masennus täytyy kuitenkin erottaa arjen huolista" -- ja tavallisesta matalapaineesta. Nih. Niitä nyt lienee vähän jokaisella.
Ja ilmankos niitä pillereitä syödään niin paljon, kun niitä tarjotaan niin avokätisesti.

Onneksi on myös muita hoitokeinoja, kuten sulla ja tuomosia selviytymistarinoita on hyvä lukea. En epäile enkä vähättele yhtään sinun kokemustasi. Minusta niillä on eroa; se, mistä sie kerrot ja olet kokenu - ja se, mikä käsitys mulla on joidenkin "masennuksesta".
Nykyään on vaan niin hienoa ja helppoa niputtaa kaikki paha olo ja väsyminen yms. sen yhen sanan sisälle.

Puistattaa.

tia kirjoitti...

Näistä asioista on hyvä keskustella, vieläkin on niitä jotka nimittelevät väärillä nimillä. Olen Tinkan kanssa samaa mieltä siitä että masennus sanaa käytetään väärin, eräs julkkis sanoi olevansa masentunut ja jo hetken kuluttua se meni ohi ???? se voi olla jotain alakuloa ei masennusta. Hyvä kun Anu sinä olet saanut apua ja en usko että pääsee enää niin pahaan jamaan kun osaat sen ajoissa tunnistaa.

Anu kirjoitti...

Tinka - Kyllä kannatti kommentoida!!! =)
ISO KIITOS JOKAISESTA SANASTA!
Kirjoitit juuri sen mistä minun piti kirjoittaa mutten enää jaksanut keskiyöllä.
On todellakin eroa sairastaa masennusta ja olla tilapäisesti alamaissa!!!

Otsikot julkkisten masennuksista ovat olleet arkipäivää jo pitkään. En lue lehtiä joissa niistä kerrotaan joten en tiedä moniko heistä on todellakin sairastanut masennusta.

Lääkäreiden konstit ovat vähissä terveysasemilla ja siksi he kirjoittavat pillerireseptejä. En saanut sieltä muuta apua. Onnekseni kuuluin työterveyden piiriin, jota hoiteli mallikkaasti Medivire. Siellä tajuttiin miten pahassa jamassa olin. Minä itse en tajunnut tilanteeni vakavuutta, sillä hain apua aina muihin ongelmiin kuin masennukseen. Oli vatsaongelmaa, ihottumaa, erilaisia tulehduksia, kipua siellä, kipua täällä,.. Olin niin väsynyt niihin kipuihin ja samalla turtana lääkkeistä, että itkin joka kerta vastaanotolla. Hävetti.
Niin.. Lopulta tunnustin, että olen aivan lopussa henkisesti. Olin käyttänyt viimeisetkin voimani rippeet. En halunnut tunnustaa etten selviä yksin elämässäni. Pakko se oli tunnustaa. Siitä alkoi vaikea tie ylös montusta....

Kiitos vielä kerran Tinka tuosta kommentistasi!!!

Anu kirjoitti...

Tia - Kiitos sinullekin kommentista. En ole kirjoitellut tässä blogissani masennuksestani enkä juuri muistakaan ongelmistani. Tarinoitahan riittäisi (kuten tiedät), mutta tämä ei tunnu olevan oikea paikka niiden käsittelyyn.

Nuo artikkelit saivat minut miettimään syvällisiä juttuja ja ajattelin heittää linkit tänne. Jutuissa on paljon ajattelemisen aihetta.

Nyt livahti suupielet korviin. Mainitsit miten jonkun julkkiksen masennus meni hetken kuluttua ohi. Luin jonkun otsikon sellaisesta tapauksesta ihan lähiaikoina ja naureskelin jo silloin.
Toisaalta ne jutut eivät kyllä ole huvittavia, sillä ne vääristävät kuvaa masennuksesta sairautena. Ne johtavat helposti siihen, että todellista masennusta aletaan vähättelemään ja sanotaan: "Pian se menee ohi!".

No, hyvää noissa jutuissa on kuitenkin se, että masennusta ei pidetä enää hävettävänä asiana. Siitä voidaan puhua siinä missä muistakin sairauksista.

Abana kirjoitti...

Joo, varmaan masennus ja lääkkeiden syönti yleistyys kun ainakaan meillä päin ei muuta hoitoa säästösyistä ole tarjolla.

Niin paljon kuin nykyajasta tykkäänkin niin kyllä tämä meno on liian hektistä. Informaatiota tulee jatkuvalla syötöllä joka suunnasta. Ihmisen aivot eivät ole sopeutuneet moiseen. Olisiko siinä syy masennuksiin?

Papu kirjoitti...

Erittäin mielenkiintoinen aihe ja olen samaisesta asiasta kuullut tai lukenut jostain lähiaikoina, en vaan muista mistä :) Mutta tuo artikkeli kuulostaa tutulta. Mie olen niin siun kanssa samaa mieltä, että lääkket eivät ole lopullinen hoito masennukseen, ne syyt pitää selvittää ja rakentaa se pohja ja se tehdään terapiassa, ei apteekissa. Uskon, että tilapäisesti voi tulla apua, mutta ne ongelmat mitkä on syösseet ihmisen sinne pohjalle, eivät häviä, ellei niitä käsittele ja saa niitä pelivälineitä, millä masennuksen tunnistaa ja siitä selviää.
Itse olen miettinyt tässä kevään ja kesän aikana, että oisko todellakin tuo masennus nyt muoti-ilmiö, että sitä diagnosoidaankin hieman löyhin perustein. Itsehän sain sen keskivaikea masennus -diagnoosin vuoden vaihteessa... kesän olin töissä ja nyt opiskelen toisella paikkakunnalla. Viimeksi kun tuon diagnoosin sain, en päässyt asunnosta pihalle pelkojeni vuoksi, aina en sängystäkään ylös. Jotenkin tuntuu, että nyt uskalletaan hakea apua uupumukseen ja alakuloon ja masennukseenkin, mutta perehtyvätkö lääkärit riittävästi ihmisen tilanteeseen ennen kuin lätkäävät diagnoosin?
Tuo julkkisten "masennus"-lööpit on todella syvältä, koska juuri niin siinä käy, että sairauden kuva vääristyy, koska kaikki näistä etusivuilla pällistelevistä ei todellakaan ole masennusta koskaan sairastanut.
Olen todella iloinen, että kirjoitit tästä aiheesta!

Anu kirjoitti...

Abana - Kuntien rahat menevät vääriin paikkoihin. En nyt ala politikoimaan ja kertomaan minne rahaa ei pitäisi minun mielestäni laittaa vaan pysyn asiassa. Kuten olen viime aikoina nurissut niin omalla paikkakunnallani saa polvillaan anella päästäkseen röntgeniin tai vaikkapa hammashoitoon kohtuullisessa ajassa. Eihän siinä mitään mikäli olisi varaa mennä yksityisille, mutta tänä päivänä yhä harvemmalla on. Minä pääsin onnekseni Kelan kuntoutuksen piiriin eli psykoterapia oli minulle kohtuuhintaista.

Mainitsemasi informaatiotulva on varmasti yksi syy lisääntyneeseen pahoinvointiin. Elämänmeno on todellakin liian hektistä. Työnteko on muuttunut monella alalla hyvin kiireiseksi ja stressaavaksi. Henkilökuntaa vähennetään vaikkei työmäärä vähenisikään. Työntekijöistä revitään kaikki irti. Kun siinä kaiken kiireen keskellä pelotellaan lomautuksilla ja irtisanomisilla niin eipä siinä kukaan uskalla jäädä sairaslomalle vaikka olisi pää kainalossa. Olen ollut työpaikassa jossa kaikilla oli päällisin puolin kaikki hyvin. Työntekijät hymyilivät ja kaikilla oli helvetin kivaa keskenään. Totuus oli aivan toinen. Porukka oli täysin vit**untunut työhönsä. Jaksaakseen päivästä toiseen sitä pas*** porukka veti lärvit joka ikinen viikonloppu ja tissutteli arki-illatkin. Minä en tarttunut lasiin vaan rapistelin pilleripurkkeja. Jee Jee!

Anu kirjoitti...

Papu - Masennusdiagnooseja jaellaan aivan liian hövelisti. Minun nähdäkseni se on yksi keino saada ihminen pois ruikuttamasta vaivojaan. Masentuneen leima otsaan ja pilleripurkki kouraan - eipä tarvitse tutkia enempää mitään vaivoja. Tuosta minulla on karmea esimerkkini siskoni kohdalta. Siskollani oli huimausta, päänsärkyä ja erittäin pahoja näköhäiriöitä yms. Hän kävi lukemattomia kertoja valittamassa vaivojaan lääkärille. Lääkärin reseptit vaivoihin olivat: verenkiertolääke, liikunnan lisääminen ja kävelysauvat estämään kaatumista huimaavan olon sattuessa(ei ollut vitsi!). Keinot eivät tepsineet vaan olotila paheni ja siskoni meni vielä kerran lääkärille. Sitten tuli diagnoosi masennus ja paniikkihäiriöt. Parin viikon kuluttua siskoni oli leikkauspöydällä Kuopiossa. Kyseessä oli mandariinin kokoinen aivokasvain. Että sellainen paniikkihäiriö...

Ikävä juttu, että sinäkin olet kokenut masennuksen ja pelkotilat. Tiedän mitä on pelätä astua omasta asunnosta ulos. Tiedän valitettavasti myös sen mitä on pelätä kotonaankin. Pahimmassa vaiheessa epäilin kaikkien ihmisten haluavan minulle pahaa. Pääni oli aivan sekaisin ja kävin vainoharhaiseksi. Kaduilla en voinut kävellä mikäli joku käveli takanani (epäilin, että puukotetaan selkään). Kotona en voinut istua ikkunan lähellä (uskoin jonkun ampuvan ikkunasta). Minulla masennus ja ahdistus olivat siis ihan paikkansapitäviä diagnooseja.

Voin todellakin sanoa, että tuollaisesta tilasta ei noustaisi ilman terapiaa. Minunlaisiani ihmisiä kulkee kaduilla tälläkin hetkellä vaikka kuinka paljon eivätkä he saa apua mistään. Se on järkyttävää!!!!!!!!!

Media kirjoitti...

Lääkkeet todellakin voivat helpottaa oireita mutta eivät paranna varsinaista sairautta.

Pahinta lääkkeissä on se, että ne aiheuttavat riippuvuutta.

Joidenkin on pakko syödä lääkkeitä, koska he eivät pysty ilman lääkkeitä hallitsemaan itseään.

Masennus on joillekin muotia ja joidenkin kohdalla kuoleman vakava asia.

Kiva, että olet saanut otteen omasta elämästäsi:)

Anu kirjoitti...

Media - Kiitos sinullekin kommentistasi.
Olen kyllä todella onnellinen, että olen nyt tässä tilanteessa. Kovaa työtä tämä on vaatinut.

Lääkkeet tosiaan auttavat joitakin hallitsemaan itseään.
Minulle tehtiin erilaisia lääkekokeiluja mutten päässyt perille auttoiko mikään niistää mihinkään. Tuntuu oudolta, että söin päällekkäin rauhoittavia ja piristäviä lääkkeitä. Väitän, että se yhdistelmä teki sen etten pystynyt hallitsemaan itseäni. Käytökseni oli hyvinkin arvaamatonta silloin. Mielialani heittelivät naurun, itkun, raivon ja täydellisen apatian välillä sellaisella vauhdilla ettei kukaan pysynyt perässä.

Marika kirjoitti...

Täällä on niin paljon vastauksia, etten jaksa millään edes lukea kaikkia nyt, mutta heti Tinkan viestin luettuani huomasin nyökytteleväni täällä.

Kyllä nykyaikana tuntuu tosiaan siltä, että jokainen normaaliin elämään kuuluva alakuloisuus vedetään masennukseksi ja syödään siihen sitten lääkettä. Vähän kuin kerran aivastaisi ja söisi sitten vahvaa antibiottikuuria. Täysin turhan takia. Ei ne lääkkeet sentään mitään karkkia ole, joita pitäisi mussuttaa kun elämässä tulee normaaleja alakuloisuuskausia.

Kaikkein pahinta tämä on juuri niille, jotka oikeasti kamppailevat vaikean sairauden parissa. Kun ihmiset tottuu mitä on "masennus" niin on vaikea ymmärtää, kun joku sitten oikeasti sairastaa sitä ja kärsii siitä niin täysin, kuin mistään vain kuvitella saattaa.

Itse olen sairastanut vaikeaksi luokiteltua masennusta jo kymmenen vuoden ajan. Se on ollut vuosien varrella täyttä helvettiä ja sitä on yrittänyt peitellä kaikin mahdollisin keinoin. Vasta viime vuosina olen alkanut puhumaan siitä ja puhunkin mielelläni hyvin avoimesti. Se on sairaus, josta ihmisten tulisi tietää.

Kun on luonteeltaan yleisesti ottaen hyvin energinen, myönteinen ja elämäniloinen, on hirveä taakka kantaa mukanaan sairautta, joka kääntää aivojen pasmat niin sekaisin, että joskus rukoilee ettei olisi syntynyt. Se viiltävä kipu ja tuska joka ei lähde, vaikka kuinka toivoisi.

Anu kirjoitti...

Marika - Kiitos sinullekin kommentista.
Sinä jos kuka tiedät mitä on OIKEA masennus. Hieno juttu ettet enää salaa sitä!!!

Yleisesti kuvitellaan etteivät iloiset ja energiset ihmiset voi masentua. Pötyä!

Minä vedin iloisen ja hauskan ihmisen roolia masentuneena työpaikallani ja tavatessani tuttavia.. Lähipiiriltänikin yritin salata masennukseni, mutta he kyllä näkivät kuoren läpi ja olivat huolissaan. Lopulta kuori murtui. Purskahtelin itkuun milloin missäkin ja sain myös hirmuisia raivokohtauksia. Vihasin kaikkia ihmisiä! Silloin piilouduin kotiini en enkä vastannut puheluihinkaan. En halunnut kenenkään tietävän miten huonossa kunnossa olin.

Olen lukenut blogejasi ajatuksella iät ajat. On ollut ihana todeta miten paljon elämäniloa sinusta löytyy kaikesta huolimatta.

Rita kirjoitti...

Ai miten hyvä kirjoitus ja kommentit. Tulen huomenna tutkimaan tarkemmin... Lukemista odottamassa myös postin juuri tuoma Mielenterveyden keskusliiton lehti ja Hesarista leikkaamani artikkeli "Mielenterveyden häiriötkin tarttuvat".

Anu kirjoitti...

Rita - Nämä jutut kiinnostavat minua kovasti vaikken niistä täällä blogissani juurikaan kirjoittele.
Iso kiitos, kun kerroi tuosta Hesarin jutusta!!! Kaivoin sen esille ja totesin, että se on loistava!!! Lisään sen tämän juttuni loppuun.

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen