Selitys puuhiini

Voi miten paljon minulla olisikaan jutunaiheita mutten vaan ehdi kirjoitella niistä tänne. Olisi kiva kertoa siitä miltä tuntuu ajaa raesateessa fillarilla ja pelätä samalla ihan kannoilla olevaa ukkospilveä. Sen verran sanon, että vauhtini oli hurja! Olisi kiva kertoa myös kevään ihmeistä, kiukustani kirpparilla, hirvittävistä PMS-oireistani, jatkuvista iho-ongelmistani yms. yms. Aikani ei nyt vaan riitä kirjoitteluun. Työ ja muut asiat vievät aikani.

Lienee kuitenkin kohteliasta kertoa vastaus heittämäääni arvoitukseen.

Pieni alustus ensin:
Rrrrakastan vaniljan tuoksua. Mikäli tunnen sen kaupassa niin alan aivan vaistomaisesti suunnistaa sitä kohti. Yleensä löydän itseni tuoreiden vaniljarinkeleiden luota. Hypistelen ja nuuhkin pusseja aina pitkään mutten kuitenkaan osta niitä. Niissä mielestäni tuoksu on parempi kuin maku. Kuivakkaita ovat minun makuuni.
Olen sitä mieltä, että lähes mikä tahansa herkku paranee entisestään mikäli siihen lisätään vaniljakastiketta. Kerran jo mietiskelin, että ehkäpä saisin sillä jonkun mielestäni tosi pahan ruuankin maistumaan hyvälle. En ole kuitenkaan tohtinut lisätä sitä kaalilaatikkoon tai tonnikalapizzaan. ;)

No, löytyy kuitenkin yksi poikkeus. En nimittäin voi sietää vaniljaista lääryä, jota on tungettu Domino-keksien väliin. Pidän niitä keksejä aina vierasvarana kaapissani ihan siksi, että ne ovat ainoita herkkuja joita en mene makeannälässäni pupeltamaan.

Kerran kuussa makeannälkäni käy kuitenkin aivan sietämättömäksi ja väännän kaikki kaappini nurin löytääkseni jotain herkkuja. Ellei mitään muuta löydy niin käyn Dominojen kippuun.

Niin on siis käynyt tässäkin:



Huvittuneena katson aina Domino-mainoksia. Niissä täytettä sanotaan tavoittelemisen arvoiseksi ja mitä minä teenkään - heitän sen osan roskikseen. Olen outo. Tiedetään, tiedetään,...