Kaikki hyvin taas

Olen ollut varsinainen känkkäränkkä viime päivinä. Tai ei... olen ollut oikea hirviö!!!
Olen kiukkuillut, tiuskinut, murjottanut, valittanut ja tehnyt ties mitä muuta. Pinna on palanut ihan pienistäkin asioista eikä tätä tilannetta ole ainakaan parantanut huonosti nukutut yöt. Koko viikko on mennyt niissä fiiliksissä vaikka kuinka olen yrittänyt nostaa mielialaani ja parantaa myös käytöstäni.

Olen miettinyt kuumeisesti syytä pahaan olooni. Epäilin ensin ihan vaan minut joka syksy valtaavaa alakuloa. Kun tilanne alkoi menemään sellaiseksi, että meinasin lähestulkoon potkia hitaita mummoja kassajonoissa niin tajusin ettei syksy saa aikaan tällaista.

Sitten aloin pelkäämään, että minulle iskee masennus - siis sellainen ihan oikea masennus eikä vain ohimenevä masentunut olotila. Tuohon epäilykseen minulla on varsin hyvät syyt. Olen kärsinyt vaikeasta masennuksesta useamman vuoden ajan ja vasta viime talvena selätin sen. Masennus ja ahdistus vaanivat minua koko ajan ja käyvät kimppuuni ellen ole varovainen. Osa merkeistä olisi voinut hyvinkin viitata siihen suuntaan. Kelasin ja kelasin tuota asiaa monta päivää. Mietin sitä miksi masennus saisi minut nyt valtaansa. Etsin merkkejä ja syitä. Kyselin itseltäni kysymyksiä ja vastailin niihin. Heitin itselleni samoja kysymyksiä, joita terppani (psykoterapeutti, joka auttoi minut jaloilleni ja takaisin työkuntoiseksi!) esitti minulle parin vuoden ajan. Niiden avulla tajusin ettei ollut mitään järjellistä syytä miksi nyt masentuisin. Olen suhteellisen terve. Minulla on ystäviä ja työpaikka.. Olen onnellisempi kuin vuosiin!!!

Olin ihan äimän käkenä! Mikä minulla nyt on hätänä??? Normaali en ollut - se oli vissi se!

Eilen illalla yksi rakas ystäväni tuli kylään. Hän tiesi tämän järkyttävän pahan oloni ja oli huolissaan minusta. Hän toi minulle kauniin kukkakimpun, jossa oli suosikkikukkani gerbera. Hän toi myös Fazerin sinistä. Hän totisesti tietää mikä minua ilahduttaa.


Kun hän tuli luokseni niin hänet ottikin vastaan iloinen ja nauravainen Anu! Paha oloni hävisi eilisen päivän aikana. Tunsin kuinka se ikään kuin valui pois... Silloin minulle selvisi myös mikä minua vaivasi: PMS! Olen kärsinyt vaivasta muutaman vuoden. Viime aikoina oireet ovat vaan alkaneet käymään yhä pahemmiksi ja pahemmiksi. Nyt oli yksi pahimmista jaksoista. Huh huh! Olen kiitollinen siitä, että tämä on "vain" PMS eikä masennusta. Sitä helvettiä en halua kokea enää koskaan - en kos-kaan!

Tänään minulla oli viikon ainoa työpäivä, joka oli vaivaiset neljä tuntia. Olisin voinut pitää putiikkia auki paljon kauemminkin. Kyllä minä tosin päästin asiakkaita sisälle vielä sulkemisen jälkeenkin. Harvapa sellaista kai tekee, mutta minä olenkin minä. =D
Sattui nimittäin niin, että varttia vaille kaksi soitti nainen, joka kyseli löytyykö meiltä tiettyjä tuotteita. Meillä oli niitä. Asiakas sanoi lähtevänsä meille heti ja sanoi ajavansa niin lujaa kuin pystyy, että ehtii ennen sulkemista meille. Aikaa oli vartti ja matkaa parikymmentä kilometriä. Varoittelin häntä ajamasta henkensä kaupalla! Kello tuli kaksi eikä naista näkynyt. Aloin laskemaan kassaa ja vaihdoin vaatteet. Kymmenen yli ovelle ilmestyi kaksi naista. Päästin heidät vielä ostoksille. He olivat todella tyytyväisiä ja minulle tuli hyvä mieli, kun tiesin heidän huomisen teatteriesityksensä onnistuvan paljon paljon paremmin myymieni tuotteiden ansiosta.

Kotimatkalla poikkesin kaupassa. Silmiini pisti ihan sattumalta aivan uudenväriset Chifonetit. En ole käyttänyt niitä enää pitkiin aikoihin, mutta nytpä käytän. Enhän minä voinut vastustaa harmaita liinoja!!! Värillä on siis todellakin väliä tässäkin asiassa.


Ostin myös keittiössä tyhjillään töröttäneisiin lasipurkkeihin täytettä. Paljon paremmalta näyttää nyt ja onpahan Pikku Myylläkin mitä vahtia. =)


Anun valtakunnassa on siis kaikki taas hyvin. Tai no... valokuvat ovat edelleen huonoja, koska en ole viitsinyt perehtyä kamerani toimintoihin. Kaikki ajallaan..

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille täällä pyörähtäneille!