Rumat ja Rakkaat

Minulla on kaappien kätköissä kaikenlaisia vanhoja esineitä. Ne eivät ole rahallisesti arvokkaita, mutta tunnearvoa niillä on. Olen silloin tällöin kaivanut niitä esille, mutta melko pian laitan ne takaisin kaappiin. En tykkää pitää esillä tavaraa kovinkaan paljon.

Eilisen mukavan työpäiväni jälkeen ajattelin ottaa niistä kuvia ja laittaa tänne talteen - ihan vaan huvikseni. Kerronpa niistä samalla jotain.

Tästä seuraavasta tuohirasiasta kerroin aikoja sitten Tialle. Hänellä on nimittäin samantyyppinen ja sen kuva löytyy hänen Akileija-blogistaan täältä: Tuohesta tehty rasia.

Minulla olevan rasian pohjassa lukee Äidille jouluna 1963. Äitini on saanut sen siis silloin lahjaksi. En ole aivan satavarma, mutta muistelisin, että tuon on tehnyt eräs perhetuttavamme. Rasia on todella taitavasti tehty. Lakkaus on hieman rapissut kannesta, mutta muuten se on täydellisessä kunnossa. Kaunis, tosi tosi kaunis....


Tämä seuraava hevostyttö-kipsiveistos on käsittääkseni hyvin tyypillinen 60-luvun koriste. Tämän tarinan äitini kertoi minulle ja se on tällainen:

Äitini oli maalaistalon tyttö. Heillä oli lehmiä, kanoja ja hevosia. Koska heillä oli lehmiä niin heillä oli myös heinäpeltoa. Kerran hän oli heinähommissa ja istui hevosen vetämän heinäkuorman päällä. Silloin hänen poikaystävänsä tuli pellolle ja huusi: "Ota kiinni!". Tämä iso patsas tupsahti heinäkuormaan. Pohjassa on omistuskirjoitus ja vuosiluku 1960.

Äitini tiputti patsaan kerran lattialle ja isomman hevosen pää ja häntä irtosivat. Äitiäni harmitti kovasti. Minä korjasin patsaan niin hyvin kuin mahdollista. Viat näkyy, mutta ei niitä huomaa ellei ala tarkemmin tutkimaan.


Tämä seuraavan kuvan simpukkarasia on mielestäni oikea hirvityksen kauhistus. Muutama simpukka on mennyt rikki ja sisällä ollut punainen samettimainen pinta on kulunut pois. Vaikka rasia on mielestäni ruma niin en silti hävitä sitä. Siskoni on saanut sen vuonna 1963. Hän oli tuolloin viisi vuotias tyttönen. Tuo oli hänelle oikea aarre.



Sitten vielä kaksi juttua. Seuraavassa kuvassa oleva koira on ihan tavallinen posliinipatsas. Se oli siskoni ja kutakuinkin yhtä vanha kuin tuo simpukkarasiakin.

Ja sitten..... Minun suurin aarteeni - TONTTU! Tonttu on tehty massapalloista, villasta, piippurassista, huovasta ja jalustana on kartonkipyörylä. Kasvoina on kuminaamari, josta on kulunut maali pois ja tontun ilme on siksi kuin kauhuelokuvista. Tonttu on rähjääntynyt pahemman kerran, mutta ihmekös tuo - onhan sillä ikää kunniakkaat 40 vuotta!!! Pohjassa on kuulakärkikynällä kirjoitettuna Anu 2v.

Muistan kuinka leikin tuolla tontulla pienenä tyttönä aina joulun aikaan. Kääntelin sen piippurassitossuja kippuralle ja venytin partaa niin, että siitä tuli toooooooosi pitkä. Tuota kynttilää luulin aina tuttipulloksi. Vasta aikuisiällä hoksasin, että mikä se on oikeasti. =D

Tonttu kävi päivänvalossa eilen ihan vain valokuvattavana. Joulukuun alussa se kömpii kuitenkin taas piilostaan ja katselee touhujani kynttilän juurella joulun ajan. Rakas tonttuni!


Pari vuotta sitten murehdin valtavasti noiden ja monien muiden esineideni kohtaloa - sitten kun minua ei enää ole. Minulla oli päällä yhtä aikaa uupumus, vaikea masennus ja 40-kympin kriisi. Tajusin ettei minulla ole lapsia, jotka perisivät omaisuuteni ja uskoin kuolevani pian. Puhuin terpalle ja ystävilleni huolestani itkien lukemattomat kerrat. Menin lopulta niin pitkälle, että kirjoittelin lappuja minulle tärkeiden esineiden pohjiin. Niissä lapuissa oli niiden ystävieni nimet joiden toivon niitä säilyttävän, kun minua ei enää ole.

Tuo kertonee sen miten pirun huonossa hapessa olen ollut!!! Ja tässä sitä taas ollaan iloisena ja virkeänä! Toivon, että tämä minun toipumiseni kannustaa muita vaikeasti masentuneita ja uupuneita taistelemaan elämänsä puolesta. Muistakaa se, että ette ole yksin ongelmienne kanssa! Hakekaa apua ja ottakaa kaikki apu vastaan mitä teille tarjotaan! Kyllä te selviätte ja saatte nauttia vielä elämästä!