CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Kirppislöytöjä

Minulla ja ystävälläni on ollut viikon ajan kirppispöytä varattuna. Pidämme pöytää vielä toisen viikon, koska tavaraa on vielä paljon myymättä. Olen käynyt pari kertaa siivoilemassa pöytää ja samalla lisännyt sinne omia tavaroitani. Tokihan minä olen joitakin löytöjäkin tehnyt siellä.

Tämä seuraava ASA Selectionin vaasi hurmasi minut heti. Se on todella linjakas. Maksoin siitä vain kaksi euroa.


Tykkään tosi paljon ASA-tuotteista. Voisin haalia niitä vaaseja, kulhoja, kuppeja, lautasia sun muita ihanuuksia kotini täyteen. Niiden muotoilu on kovasti mieleeni.


Nämä seuraavat peltipurkit nappasin myös kainalooni heti, kun näin ne. Ne ovat ihan käyttämättömiä ja sarjaan kuului myös yksi pienempi purkki. Sen meni ystävälleni. Minulla ei ole aavistustakaan mitä noihin laitan, mutta kauniitahan nuo ovat vaikka tyhjilläänkin. Hintaa kolmella purkilla oli yhteensä 3 euroa.



Tämän seuraavan Puttipajan jouluverhon ostin ihan vaan siksi, että sain sen halavalla niin kuin Vilenin Sulo. Hintaa oli vaivaiset 3 euroa.


Otin kuvan ihan hullusti joten kerron vähän verhosta. Verho on pitkä eli yltää katosta lattiaan. Tuo kaunis kuvio tulee verhon ylälaitaan vaakatasoon, mutta muuten verho on punainen.
Laitan sen parvekkeenoven eteen joulun ajaksi. Nuo ripustuslenkit ovat minulle aivan turhat. Pelkään, että verho on hieman liian lyhyt, kun en käytä lenkkejä ripustamiseen vaan viritän sen katon rajassa olevan tangon nipsuihin. Jos se on liian lyhyt niin sitten pilkon sen ja teen siitä pari tyynynpäällistä. Sellaisia suunnittelin.

Onko muuten jollekin jäänyt epäselväksi mikä on lempivärini..? =D

12 kommenttia:

Tilda kirjoitti...

=) hienoja! olen muuten vilpittömästi iloinen että nautit elämästäsi =)

Hilkka kirjoitti...

Tämä muotoilu juuri kiehtoo ja laittaa miettimään. Tuokin vaasi tuossa. Sehän on miehisyyden symboli. Linjakas. Sitä se kyllä on. Oletko ajatellut, että ottaisit itsellesi miehen?

Punainen on hyvä väri. Ei mikään vaaleanpunainen tosin, mutta tumma ja selkeä. Joku päivä vielä piipahdan siellä työpaikallasi ostoksilla ja testaan, josko tunnet minut vihjeiden avulla.

tia kirjoitti...

Kaunis vaasi, juuri minunkin makuuni.

En millään arvaa mistä väristä pidät ;-)

Tietenkin pitää ostaa jos halavalla saa DDD

Anonymous kirjoitti...

Sukoter:

Hienoja ja halpoja ostoksia olet tehnyt Vilen :)

Anu kirjoitti...

A - Kiitos ja kiitos. =)

Hilkka - Että mitä..? Miehisyyden symboli - tuo vai..? Miten päin? ;)
Ja että olenko ajatellut ottaa miehen itselleni..? Meinaatko ettei minun tarvitsisi sitten hankkia noita maljakoita - vai..? =D
Kuule - olen satavarma siitä, että tunnistaisin sinut jos vain suusi avaisit. =D

Tia - Luitkos Hilkan kommentin vaasista. ;)

Sukoter - =D

tia kirjoitti...

Anu, luinhan minä.

Laitoin maa oravan tunnistuksen ;-)

Hilkka kirjoitti...

Totta... Pitää esittää mykkää ja ujuttaa vihjeet ulkoiseen habitukseen, etten olisi liian helppo;)

Nia kirjoitti...

Mainioita löytöjä olet tehnyt:)

millam kirjoitti...

Voi mitä löytöjä! Minä en ole pitkään aikaan päässyt käymään kirpparilla. Mutta pian täytyy päästä!

Anu kirjoitti...

Tia - Kiitos siitä. Kävin jo eilen katsomassa.

Hilkka - Jotenkin luuuuulen... ettet sinä pysty esittämään mykkää - ainakaan kovin kauan. ;)

Nia - Kiitti kiitti. Joskus löytää.

Millam - Välillä on hyvä pitää kirppistaukoa. Niihinkin voi turtua.

marjukka kirjoitti...

Tuo maljakko on minunkin makuuni, oli miehinen tai ei! Punainen ja musta - hienot värit yhdessä. Nyt vaan pippereitä leipomaan noihin kauniisiin purkkeihin.
Kyllä saitkin paljon hyvää tavaraa halvalla, nuo verhotkin upeat, tuovat kivasti joulua kotiin.

Anu kirjoitti...

Marjukka - Tuo maljakko on tosiaan melko maskuliininen. Minulla on monellakin tapaa aika miehinen maku.
Musta ja punainen ovat raju yhdistelmä, mutta minä tykkään siitä.
Niin, pipareitahan noihin kyllä pitäisi laittaa..

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen