CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

tiistai 4. marraskuuta 2008

Tekeleitäni

Kerroin täällä jossakin vaiheessa, että tein viikonloppuna kortteja. Eikös vaan "kansa ole vaatinut" minua esittelemään niitä täällä. Voi voi sentään.... Ne ovat kovin vaatimattomia, mutta laitetaan nyt sitten tänne kuvat.

Ensimmäisen kuvan keijukortteihin käytin niitä aiemmin mainitsemiani kuvia. Yksi kaunein kuva on vielä käyttämättä, koska minulta ei löytynyt sinistä korttipohjaa. Korteista ei tullut niin hienoja kuin olin kuvitellut. Kaksi vasemmanpuoleista korttipohjaa ovat oikeasti kauniin helmiäishohtoisia.


Tiimarin 3D-nalle on valtavan paksulle paperille painettu ja sen lisäksi tosi mattapintainen. Arkilla oli pari muutakin kuvaa, mutta annoin ne ystävälleni.
Tuo valmiiksi stanssattu 3D-lintu taas on aivan ihana, mutta en osannut käyttää sitä kortissa. Pohja on oikeasti melko vaaleanpunainen ja helmiäishohtoinen. Nallekortin pohja taas on kullanvärinen.


Nämä seuraavat kuvat on tehty valmiiksi stanssatuista 3D-kuvista.


Seuraaviin kortteihin käytin vain yhden valmiiksi stanssatun 3D-kuvan. Pohja on aivan tummanvihreä.


Seuraaviin kortteihin käytin vain 3D-kuvien alimmaiset osat. Lopuista osista teen kortit sitten, kun viitsin leikata ne. Nuokin pohjat ovat helmiäishohtoisia.

Ihmettelen tässä sitä miksi en käyttänyt salamaa kuvatessani...? Silloin olisivat väritkin tulleet oikein esille.


Noita kortteja tehdessä minulle ei syntynyt lainkaan sellaista tekemisen iloa kuin yleensä askarrellessani. En osannut käyttää erivärisiä kartonkeja tehosteena enkä muitakaan jippoja. Hologrammikuvat olivat minulle jotenkin vaikeita. Niihin oli hankalaa lisätä mitään, kun ne olivat jo yksistään niin näyttäviä. Siitä johtuu siis tuo korttien yksinkertaisuus.

Nyt tämä täti lähtee nukkumaan. Huomenna minulla on työpäivä. Minulla on tosin vain yksi tunti töitä. Kyllä - yksi tunti!!! Kuuluukohan siihen kahvitauko. Hih!


---------------------------
Lisäys 5.11. aamulla:

Vaalensin hieman noita kuvia. Ne on kuvattu valkoisella pöydällä joten siitä voi kuvitella etteivät värit ole oikeat. Salamavalolla kuvatessani kortteihin tuli niin paljon heijastuksia ettei niistä saanut enää mitään selvää. Seli seli seli - taitamaton tässä selittää. ;)
Otin samalla pois tyhmiä kirjoituksiani kuvien yhteydestä.

8 kommenttia:

tia kirjoitti...

Hienoja korttejahan sinä olet tehnyt, nyt pois seli selitykset, siitä vaan jatkamaan ja kuten olen sanonut jokainen tekee oman näköisiä.

Jos ei halua tehdä 3-D kortteja voi todella käyttää niitä yksittäin, sillä nehän ovat kaikki kuvattu kokonaisuudessaan.

Tutkailen toiste lisää, hyvää keskiviikkoa sinulle kortteilija.

Anu kirjoitti...

Tia - Kiitos kehuista ja hyvänpäivän toivotuksista. Minä lopetan nyt nämä seli seli selitykseni ja totean, että ihan ilomielin minä nuo lähetän kavereilleni.
Tänään ostin sinistä kartonkia, että saan tehtyä sen viimeisen keijukortinkin.

Marika kirjoitti...

"Niin kovin vaatimattomia"?!? Hyvänen aika, nuo kortithan ovat upeita! Kaikki ovat ihanan herkkiä ja kauniita, ihaniaihania! :)

Anu kirjoitti...

Marika - Äläpäs nyt hehkuta. Lätkin vaan kuvat pohjille sen enempää miettimättä. Kiitos kuitenkin kehuista.

Marika kirjoitti...

No kuule ihmeen hyvin olet lätkinyt ilman ajattelemistakin! Tuntuu että ihmisillä on niin hyvä värisilmä, tietää mikä sopii mihinkin. Itse olen erittäin kriittinen omia korttejani kohtaan.

Anu kirjoitti...

Marika - Ne sinun viimeksi tekemäsi kortit tekivät minuun vaikutuksen. Olit leikannut ja asetellut tosi mielenkiintoisella tavalla niitä palasia pohjaan. Sinulla on oma tyyli.
Taidamme molemmat olla turhan kriittisiä omia töitämme kohtaan.

Marika kirjoitti...

Heh, minussa asuu jonkin sortin perfektionisti.. :)

Anu kirjoitti...

Marika - Samma häär.

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen