En saa nyt rutistettua tänne mitään järkevää juttua. Päässäni on niin paljon ajatuksia, että se halkeaa kohta! Kun alan kirjoittamaan tänne jotain niin kaikki asiat tunkevat voimalla mieleeni ja sitten ne purkautuvat hirveällä vauhdilla sormien kautta näppäimiin ja sitä kautta ruudulle. Se on sellaista sekametelisoppaa etten jaksa lukea sitä itsekään.
Kyllä - minulla on nyt vähän huolia. Tällä hetkellä tarvitsisin jonkun joka ravistaisi minua kunnolla ja laittaisi asiat järjestykseen päässäni. Nyt päällimmäisenä pyörii ikävät ajatukset. Minulla on ollut aina ongelmia itsetuntoni kanssa. Huono itsetunto nostaa päätään tietyissä tilanteissa ja nyt on yksi sellainen. Terppani varoitteli minua juuri näistä hetkistä ja kehotti minua muistelemaan hänen neuvojaan juuri silloin. Olen kuullut hänen äänensä korvissani viime päivinä. Siinä hän kököttää olkapäälläni ja kimittää korvaani: "Olet arvokas ihminen!", "Ole armollinen itsellesi!",....
Tällä hetkellä minulla on kyseessä ammatillisen itsetunnon romahtaminen. Paha juttu. Mikäli en saa kammettua ajatuksiani oikeille raiteille niin huonosti käy. Vertaan itseäni koko ajan nykyiseen pitkäaikaiseen työntekijään. Tiedän ettei minun pitäisi tehdä niin, mutta teen kuitenkin koko ajan. Hitto! Perfektionistin luonteellani on todella vaikeata tunnustaa virheitä sekä olla jatkuvasti toisen ihmisen opetettavana ja käskytettävänä. Olen törmännyt uudessa työssäni monenlaisiin ongelmiin. Tiesin etten ole ottamassa mitään helppoa pestiä vastaan, mutta vastoinkäymisiä on tullut enemmän kuin olin ajatellut. Välillä olen heittämässä hanskat tiskiin, mutta sitten taas sisuunnun ja päätän jatkaa. Joudun raivaamaan ongelmia tieltäni koko ajan - joka päivä. Yritän keskittyä ajattelemaan kaikkia ihania puolia työssäni, joita on aivan valtavasti. Pienet huonot hetket saavat minusta aivan liian suuren vallan nyt.
Positiivareiden Aamun Ajatuksessa oli jokunen päivä sitten tämä:
Elämässä on kaksi perusvalintaa:
hyväksyä olosuhteet sellaisina kuin ne ovat
- tai hyväksyä vastuu niiden muuttamisesta.
-Dennis Waitley-
Osui ja upposi! Minä en hyväksy enää olosuhteita mikäli ne eivät miellytä minua. En jää enää tuleen makaamaan. Koska työssäni törmään jatkuvasti siihen ongelmaan etten osaa puhua englantia niin yritän ainakin tehdä asialle jotain.
Olen viime päivinä lueskellut ääneen myymieni tuotteiden esitteitä englanniksi. Yritän sillä tavalla opetella ammattisanastoa.
Sen lisäksi höpötän itsekseni kotona toistaen tämän levyn lauseita:
Tässä siis syy miksi en ole kirjoitellut tänne juurikaan kuulumisiani. Ajatukseni ovat aivan muualla kuin blogimaailmassa. Tänään rentoudun oikein kunnolla. Teen myös retken kauempana olevalle isolle kirpparille. Siellä käyminen rentouttaa minua paremmin kuin mikään muu.
Tavataan taas!
tiistai 4. marraskuuta 2008
Sekametelisoppaa
Lähettänyt Anu klo 8.20
Tunnisteet: höpöttelyä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kävijöitä 4.3.2010 alkaen
6 kommenttia:
Täällä yksi ravistaja, nyt kun lähdet ulos niin et ajattele koko ajan työtäsi ja siellä olevia vaikeuksia. Jos yrittävät tupata ajatusmaailmaan ala vaikka hyräillä jotain hauskaksi pitämääsi rallatelmaa.
Tiedän että selviät kun näinkin pitkälle olet päässyt, anna itsellesi hiukan armoa äläkä ole liian ankara, tiedetään ei ole helppoa.
Tsemppiä ja kerrohan mitä kivaa löysit kirpparilta.
Tia - Kiitos kannustavista sanoistasi. Ravistus tuntuu päänupissa vieläkin. ;)
Nyt lähden rentoutumaan ja tekemään löytöjä..
Hei Anu! on luonnollista että vertaat itsäsi pitkäaikaiseen työntekijään, eikä se välttämättä ole huono asia, kunhan muistat että sinun ei tarvitse siitä huolimatta olla samanlainen, ei meidän ihmisten kuulukaan olla toistemme kopioita. On selvää että pitkäaikaisella työntekijällä on tietoa, taitoa ja kokemusta kertynyt ja hänestä varmasti kannattaakin ottaa oppia, mutta muista olla aidosti oma itsesi, persoonallinen, positiivinen ja SISUKAS Anu, sellainen sinä selvästikin olet. On ihailtavaa että olet iskenyt kiinni asiaan joka tuntuu sinusta hankalalta, siis kieliin! Olet selvästi voittaja ainesta! Ja muutama arkinen itsetunnon kohotus niksi; selkä suorassa, hymy huulilla, tilanne komiikkaa kunnioittaen! muistathan että elämää ei saa olla LIIAN vakava asia. tsemppiä!
A - Yhyyyyyy..... Kyyneleet virtasi, kun luin kirjoituksesi. Kiitos ihan valtavasti ihanista sanoistasi.
Minä olen tosiaan persoonallinen, positiivinen ja sisukas. Välillä vaan meinaa usko omiin taitoihin ja voimiin loppua.
Olen sanonut työnantajallenikin, että olen hyvin erilainen persoona kuin nykyinen myymälänhoitaja. Hän sanoi, että se on totta. Hän ei kuitenkaan halua minun olevan mitään muuta kuin aidosti oma itseni.
Muistutit minua tilannekomiikasta. Siinä minä olen muuten tosi hyvä - sanoisinko, että jopa mestari! Osaan nauraa itselleni ja pienille mokilleni. Työssänikin pistän itseni täysillä likoon. Kielitaidon puuttuessa tulee kuitenkin tilanteita jolloin ei todellakaan naurata. Kauppoja ei ole kiva menettää. =(
Hei Anu, sinä oikeastaan olet jo voiton puolella, kun tunnistat asian, joka sinua painaa ja olet sille jo jotain tekemässä. Sinun ei tosiaan tarvitse olla kuten edeltäjäsi, vaan oma ihana itsesi. Vaikka et kaikkea vielä osaakaan, kuten edeltäjäsi, on sinulla varmaankin monta sellaista taitoa ja ominaisuutta, mitä hänellä taas ei ole. Asiakkaat kyllä vaistoavat palvelualttiutesi, vaikka englanti ei hyvin taivukaan vielä. Tsemppiä sinulle!
Tsemppiä minultakin, usko ja luota itseesi, me kaikki olemme saman Luojan luomia ja sinä olet varmasti täysin sopiva tyyppi tuohon duuniin, ajattele vaikka sitä toista että sillä on hampaassa jotain moskaa tms...eli "tavallisena" tyyppinä :))) -olikohan tossa järkee...
Lähetä kommentti