CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

perjantai 7. marraskuuta 2008

Mukeja, mukeja, mukeja,..

Mukini ja niiden tiukka armeijamainen kuri aiheutti mukavasti keskustelua aiemmin. Jatkan vielä vähän aiheesta ja pistän sitten pisteen aiheelle.

Tuolla yhdessä kommenttilootassa kerroin miksi olen kehitellyt sellaisen omituisen käyttöjärjestyksen mukeilleni. Selitänpä sen uudestaan. Kun laitoin mukit avohyllyyn niin murehdin sitä kuinka ne pölyyntyvät ja joudun pesemään niitä usein. Eihän siinä mitään mikäli olisin samanlainen himotiskaaja kuin Marika, joka kuuluu tuon ominaisuutensa vuoksi todella ansaitusti Omituisten Otusten Kerhoonkin. =D
Niin.. En todellakaan viitsi pestä pölyjä mukeista joka käänteessä ja siksi tein sellaisen systeemin, että yksikään muki ei loju kauan hyllyssä. Eikö tuo ole ihan järkevä selitys..?
En ole kuitenkaan mitenkään tiukkapipoinen mukinkäytön suhteen vieraiden kohdalla. Jos nyt joku haluaa ihan välttämättä jonkun lempparimukinsa niin toki hän sen saa. =D

Moni varmasti huomasi, että kaikki hyllyssä olevat mukit ovat samanmallisia. Yksivärisinä minulta löytyy punaisia, valkoisia ja harmaita. Kuviollisia mukeja on kiva yhdistellä yksiväristen Teema-lautasten ja muiden sarjan osien kanssa.

Mukeissa minulla on pari tosi jännää yksilöä. Tykkään tästä omppu-joulumukista tosi paljon ja käytänkin sitä ympäri vuoden. Se on hauska, koska vain yhdestä ompusta on haukattu.


Tämän seuraavan mukin löysin kerran kirpparilta. En tiedä oikein tykkäänkö siitä vaiko en. En ole nähnyt tuollaista mukia missään muualla ja siksi sen ostinkin. Pohjassa lukee ihan vaan Arabia Finland. Jos satut tietämään milloin tuollaista mukia on valmistettu niin kerrothan minulle. Kiitti! =)


Esittelen vielä yhden mukin. Tätä seuraavaa Herra Snellmanin mukia saalistin viime joulukuussa oikein urakalla. Snellmanin nettisivuilla oli joulukalenterikilpailu, jossa piti etsiä tonttuja heidän sivuiltaan. Joka päivä oli eri paikkaan piilotettuja tonttuja ja minähän etsin niitä. Joka ikinen päivä otin osaa kilpailuun, koska tiesin joka päivä arvottavista mukipalkinnoista. Halusin todellakin tuollaisen mukin! Puolivälissä kuukautta tärppäsi ja siinä se on:


Muki on hauska, koska siinä on toisella puolella kesäinen ja toisella jouluinen kuva.
Pohjassa on tällainen teksti:


En yleensä tykkää mistään mainosjutuista, mutta tästä tykkään tosi paljon - yhtä paljon kuin Herra Snellmanin ohuen ohuesta kalkkunafileestä! =D

6 kommenttia:

minde kirjoitti...

Tutun näköinen tuo Snellman-muki:)

Älähän nyt, kiva keskustella mukeista. Ei mitään pisteitä;)

Hilkka kirjoitti...

Minä tykkään mukeista ja siitä, että mukien korvat ovat oikeansuuntaisesti. Tämä oli vielä ukon kanssa tavatessa yksi pahimmista neurooseistani. Astiakaapissa piti kaiken olla tiptop oikeassa paikassa ja oikein päin - ja pahimmillaan jopa väriensä mukaan lajiteltuna. Nyt, kun tätä mukeiluasi katselee, se vaikuttaa suorastaan hurmaavalta. Ehkä ihmiset ihastuvat toisissaan juuri näihin omtuisuuksiin ja niiden omituisuuksien kadottua toinen ei enää vaikutakaan yhtä ihastuttavalta kuin alussa? Pidä siis kiinni mukeilustasi!

tia kirjoitti...

Ihana tuo Snellmanin muki, kiva kun tärppäsi.

Onneksi en ole paljoa päässyt kirppikselle muuten meillä olisi mukeja vilisemällä, joka paikka täyteen kun aina kumminkin yksi kiva löytyisi.

Anu kirjoitti...

Minde - Sinullakin on siis Snellman-muki. Kiva juttu!
Auts! Minun piti pistää iso piste kirjoituksen loppuun, mutta unohdin.

Hilkka - Ahistaaaaaaaaa, jos mukien korvat ovat sikin sokin sinne tänne. Minulla on aina astiat järjestyksessä - myös kuivauskaapissa. Tuo sama järjestelmällisyys ei ole koskaan levinnyt esim. vaatekaappeihini.
Totta, ihmisten pienet omituisuudet ja erikoisuudet ovat juuri se juttu mikä monesti viehättää. Ei niitä kivoja pieniä juttuja pitäisi yrittää kitkeä pois elleivät ne haittaa ketään.

Tia - Muistan kyllä muki-innostuksesi. Sinähän laitoit kerrat kuvia mukeistasi blogiisi. Kirppareilla on kyllä vaikka mitä ihanuuksia tarjolla.

Marjukka kirjoitti...

Tosi kätevä idea tuo sinun mukinkäyttö-ideasi. Jänskä muki tuo Snellman-muki.

Anu kirjoitti...

Marjukka - Herra Snellman on mukin kuvassa yhtä hyväntuulinen kuin muulloinkin. Muki saa minutkin hyvälle tuulelle.

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen