"Kuntoutustuki toimii Suomessa huonosti. Kuntoutustuen tarkoitus on ohjata ihmisiä takaisin työelämään, mutta nyt valtaosa päätyy kuntoutustuelta eläkkeelle.
Neljä viidestä kuntoutustuella olevasta päätyy nyt eläkkeelle, eli vain yksi viidestä kuntoutuu takaisin työelämään.
Lähes joka toinen työkyvyttömyyseläkkeen saaja on eläkkeellä mielenterveydellisistä syistä, yleisin niistä on masennus."
Tuo oli lainaus MTV3:n nettisivuilta.
Olen yksi viidestä kuntoutuneesta. Minun kohdallani kuntoutustuki ei mennyt hukkaan. Vapaaehtoisesti en lähtenyt sen tuen piiriin vaan iso joukko terveydenhoidon ammattilaisia puhui minut ympäri. Olin menettänyt toivoni työurani ja elämänikin suhteen, mutta työterveyshoitajani ja -lääkärini näkivät, että toivoa on vielä. He näkivät pieniä merkkejä siitä, että sisälläni oli vielä elämäniloa ja halua tehdä työtä. Niin he yhdessä alkoivat taistelemaan puolestani.
Ympärilleni kyhättiin sellainen tukiverkosto etten voinut uskoa sitä todeksikaan. Terveydenhoitaja, sairaanhoitaja, lääkäri, psykologi, psykiatri ja psykoterapeutti tekivät kaikkensa, että saisin itseni jaloilleni. Suurimman työn tein toki itse. Otin minulle tarjotun avun vastaan.
Tukenani olleet ammattilaiset eivät olleet julkisen terveydenhuollon puolelta. Siellä ei ollut aikaa minulle. Sain avun työterveyden puolelta eli Medivireestä. Olen ikuisesti kiitollinen avusta jonka heiltä sain. He eivät tehneet vain työtään. He tekivät enemmän. Tunsin, että he tekivät töitä sydämestään.
Taidankin kyhätä jonkinlaisen kiitoksen heille vietäväksi. Ehkä edes joku heistä on vielä samassa toimipisteessä.
torstai 16. huhtikuuta 2009
Yksi viidestä
Lähettänyt Anu klo 7.22
Tunnisteet: uutisista poimittua
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kävijöitä 4.3.2010 alkaen
6 kommenttia:
Hymy päivääsi:) Rankkaa on sinulla ollut varmasti, mutta on hienoa huomata miten olet saanut tukea ja noussut tuhkasta! <3
Nia - Nyt vasta luin kommenttisi, mutta se taisi auttaa minua silti. Päiväni oli nimittäin tänään pelkkää hymyä. Tapasin tänään paljon mielenkiintoisia uusia ihmisiä työpaikallani ja sainpa uuden mukavan työkaverinkin. Päivä meni siivillä.
Rankkaa on ollut. Rankkoja aikoja saattaa olla edessäkin, mutta sitä en mieti. Elän nyt tässä hetkessä ja nautin elämästäni. =)
Hienosti olet selviytynyt ja hyviä olleet auttajasi, ei pelkkä ammattitaito auta vaan pitää olla sisäistänyt sen mitä tekee.
Nyt kun tiedät että voi parantua niin jos jotain tulee uudestaan on usko varmaan tallella että et luovuta.
Uusi työsi myös antaa sinulla aika paljon ja vielä kun sait kivan uuden työkaverin.
Kylläpähän se niin on, että noista neljästä moni on päättänyt olla kuntoutumatta jo ennen kun on touhuun mukaan lähtenyt. Omalla asenteella (ja luonteella) on masentuneenakin iso merkitys. Asenne ja luonteenomainen tapa suhtautua mihin tahansa asiaan ei katoa masentuneenakaan, vaikka voimat ja tahto olisivatkin olemattomat. Silloin tarvitaan nimenomaan noita tsemppaajia, jotka patistavat ja tukevat, jotta edes se minimi määrä tahtoa löytyy. Sen jälkeen ratkaisee nimenomaan ihmisen oma sisäinen kantti.
Tia - Sain raskaasta elämänjaksostani tosi paljon eväitä tulevaisuuden varalle. Terapia on yksi hienoimpia asioita joita minulle on elämässäni tapahtunut. Sen loppuvaiheessa terapeutti keskittyi antamaan minulle neuvoja tulevaisuuden varalle. Kun/jos kohtaan kriisejä niin tiedän miten minun tulee kohdata ne. Uskoisin etten joudu enää samanlaiseen jamaan jossa olin..
Hilkka - Kelan kuntoutuksen piiriin on melkoisen vaikeata päästä. Ainakin täällä oli. Minulla oli hyvä tuuri, kun pääsin (silloin ajattelin, että jouduin) sellaisen psykiatrin puheille jonka sana painoi melkoisesti hakupaperissa.
Jotenkin tuntuisi, että kuntoutukseen päässeet tekisivät töitä paranemisensa eteen. Olisiko siis niin etteivät kaikki edes haluaisi kuntoutua..?
Lähetä kommentti