Viime lauantaina vietin vapaapäivää ja kävin kaupungilla rankkasateesta huolimatta. Kävelin keskustan katuja ristiin rastiin ja mietiskelin miten onnellinen olin, kun minun ei tarvinnutkaan muuttaa työn vuoksi pois kotikaupungistani. Luulen, että näytin joltakin kylähullulta laahustaessani hitaasti lahkeet polveen asti märkinä, mutta siitäkin huolimatta suu hymyssä.
Ihan Jyväskylän keskustassa on Kirkkopuisto, joka on mielestäni aivan ihana. Ei siinä ole mitään ihmeellistä vaan sen pelkkä olemassaolo on ihana juttu. Pörräsin siellä vähän pidempään ja ihmettelin jotakin kummallista nykytaidetta. Puissa roikkui mitä missäkin. Vaikka olenkin nykytaiteen ystävä niin aika usein se menee minulla yli hilseen. Tälläkin kertaa kävi niin enkä vaivautunut ottamaan valokuvia yhdestäkään teoksesta. Tuhahtelin vaan niitä katsellessani.
Sateen kastelemana kirkkopuisto on mielestäni kauneimmillaan.
Polkujen punainen hiekka pääsee oikeuksiinsa ja korostaa upeasti hyvinhoidettua vihreätä nurmea sekä tietenkin punatiilistä kirkkoa.
Kioskin läheisyydessä on kaksi isoa kukkaistusta, joissa on yksiä minun lempikukkiani kannoja:
Eipä siellä minun lisäkseni juurikaan muita näkynyt:
Kirkkopuiston asemakaavan muutoksesta on väännetty kättä jo muutaman vuoden ajan. Toukokuussa hyväksyttiin kaavamuutos, joka mahdollistaa Kirkkopuiston alle rakennettavan pysäköintitalon. Paras etten ota kantaa sen tarpeellisuuteen, mutta se on kuitenkin mielestäni ehdottoman oikein ettei siihen törsätä lainkaan kaupungin rahoja! Olen myös tyytyväinen, että Kirkkopuiston legendaarinen kioski suojellaan. Se ei ole ehkä niitä kauneimpia rakennuksia, mutta omalla tavallaan söpö.
Kirkkopuistoon liittyy minulla muistoja kaukaa 80-luvulta. Olin silloin teini-ikäinen ja vietin perjantai- ja lauantai-iltaisin aikaa ystävieni kanssa kaupungilla. Me emme tavanneet missään sisätiloissa vaan Kirkkopuistossa. Siellä me pörräsimme ympäri vuoden. Juttelimme ja kävelimme kirkon ympäri. Kyllä - kävelimme kirkon ympäri!!! Siihen aikaan nuorison keskuudessa oli vallalla kaksi tyylisuuntausta - diinarit ja punkkarit. Kirkkopuisto oli diinareiden aluetta - olin siis diinari. Punkkareiden alue oli korttelin päässä Asemakadulla. Silloin tällöin jotkut lähtivät koettelemaan voimiaan "väärälle maalle". Oi niitä aikoja...
keskiviikko 29. heinäkuuta 2009
Kiistelty Kirkkopuisto
Lähettänyt Anu klo 8.34
Tunnisteet: kotikaupunkini
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Kaunis puisto ja kaunis o kirkkokin! Hmm, kerros tyhmälle, mitä on diinarit? Punkkari on jo tutumpi termi :D
Papu - Kiva, kun kysyit, kun et tiennyt. Ehkä teddyt tai fiftarit olisi olleet tutumpia nimityksiä. No, me digattiin kaikkea 50-lukuun liittyvää. Pojat oli sellaisia James Deanin kopioita. Tytöillä oli kellohameita ja hiukset ponnareilla. Musa oli tietty Rockabillya - Crazy Cavania, Matchboxia yms.
Ystäväni 14-vuotias poika on muuten nykypäivän fiftari. Heitä on harvassa! Meillä on hauskoja keskusteluja musiikista ja vaatteista. Meitsi pääsee muistelemaan nuoruuttaan ja poika taas on tyytyväinen, kun joku tykkää kuunnella sen lempparimusaa ja keskustelee siitä. =)
No ehdottomasti parempi vaihtoehto toi diinarit on kyl ku ny tietää mistä o kyse *sanoo 50-luvun kellomekosta unelmoiva* Hmm, olenko kenties sitten minäkin vähän fiftari, ku rockabilly pistää jalan vipattamaan kunnolla :D
papu - Kyllä jalka väpättää meikäläiselläkin vielä, kun jostakin kuulee rockabillya. Taidankin sukeltaa You Tubeen hetkeksi ja muistelen nuoruutta. =)
Haa, olen ollut tuolla! Monesti ohi tai läpi käveltiin alkuvuoden työmatkalla.
Jostain syystä 50-luku ei ole koskaan tehnyt vaikutusta. Faija esitti aikoinaan toiveen, että rupeisimme punkkareiksi, mutta ei sekään meitä innostanut.
Abana - Vai että olet kotinurkillani pyörinyt. Puisto näyttää toiset kasvonsa talvella. Hämärän aikaan taitavasti valaistu kirkko on huikea näky.
Minä en ollut koko sydämestäni 50-luvun pauloissa. Kotona kuuntelin nimittäin myös Pelle Miljoona, Maukka Perusjätkää yms. sellaista. Siitähän ei kannattanut koulukavereille hiiskua. Ai niin.. siihen aikaan aloitin myös Paula Koivuniemen fanituksen, joka on jatkunut aina näihin päiviin saakka.
Lähetä kommentti