CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

lauantai 6. joulukuuta 2008

Lääkäri ymmärtää yskän


Seuraavat otteet ovat todellisista lääkärin raporteista:


* Kun potilas tuli vuorollaan odotushuoneesta, hänen liian nopea pulssinsa oli lakannut, ja hän voi jo paremmin.

* Potilaalla on ollut rintakipua kun hän on maannut vasemmalla kyljellään jo yli vuoden ajan.

* Toisena päivänä polveen sattui jo vähemmän, ja kolmantena päivänä se oli kokonaan kadonnut.

* Potilas on ollut syvän masennuksen vallassa siitä alkaen kun hän alkoi käydä vastaanotollani 1983.

* Potilas itkee jatkuvasti. Hän vaikuttaa myös masentuneelta.

* Potilas kieltäytyi ruumiinavauksesta.

* Potilaalla ei ollut aikaisempia itsemurhatapauksia.

* Potilaan valkoiset verisolut ovat jääneet toiseen sairaalaan.

* Potilas on ylipainoinen. Hän on lihonut 20 kiloa viimeisten kolmen päivän aikana.

* Kaatui jäällä ja ilmeisesti hänen jalkansa menivät eri suuntiin aikaisin joulukuussa.

* Potilaan poistuessa sairaalasta hän voi jo huomattavasti paremmin, eikä hänellä enää ollut muita oireita kuin ne, joita hän valitti tullessaankin.


Nuo lääkärien sanelut ovat minusta aina yhtä hauskoja. Nämä löysin ihan äsken Netello.comista ja pitihän ne tyrkätä muitakin piristämään..

9 kommenttia:

Hilkka kirjoitti...

Hiton hepuli ei lopu millään! En ole ehtinyt kurkkia blogeja juurikaan. Toivottavasti joulun jälkeen rauhoittuu ja pääsen tekemään blogikierroksia, ja päivittämään vähän useammin.

Hilkka kirjoitti...

Siis tarkoitin tuolla hepulilla äskeistä naurukohtausta tuon päivityksesi takia:) Kyllä lääkärin ammatti on täynnä huumoria!

Anu kirjoitti...

Hilkka - Kiva, kun ehdit edes joskus pyörähtämään.

Marjukka kirjoitti...

Pari päivää ollut yhtä haipakkaa, en ole ehtinyt edes konetta avaamaan. Nyt tuli pieni hetki, jotta ehdin kipaisemaan täällä, onneksi, sain niin hyvät naurut, että väsymys kaikkosi sen siliän tien!

Anu kirjoitti...

Marjukka - Hyvä, kun tuo juttu piristi. Neljäs kohta sai minut hörähtämään nauruun. =D

Marika kirjoitti...

"Potilas itkee jatkuvasti. Hän vaikuttaa myös masentuneelta.." Ohlala, ei uskoisi! :D Siis nämä ovat kyllä aina yhtä loistavia, kiitos kun olet tänne löytänyt tällaisia niin sain taas nauraa! :D

Anu kirjoitti...

Marika - Eikös ollutkin hauskoja. =D
Tuossa mainitsemassasi jutussa ei olisi ollut mitään huvittavaa mikäli lääkäri olisi sanellut samat sanat eri järjestyksessä. Eli: "Potilas vaikuttaa masentuneelta. Hän myös itkee jatkuvasti."
No, näitä samanlaisia lapsuksiahan meille jokaiselle sattuu puhuessa varmasti päivittäin. Sitä ei vain välttämättä huomaa...

Riikka-Amanda kirjoitti...

Hih hih:) Just hyviä, piristystä tosiaan!!

Anu kirjoitti...

Riikka-Amanda - Hyvä kun piristi sinuakin. =)

Kävijöitä 4.3.2010 alkaen